perjantai 30. toukokuuta 2014

Viikonloppua odotellessa

  Torstain palkalla ei eletä
  perjantai on lauantain aatto ja ....
  Torstai meni kylläkin pilkehommissa. Pistettiin urakalla klapeja katon alle pinoon. Minna pinosi ja kottikärräilin liiteriin. 
   Jäihän sitä pinottavaa vielä useammaksi päiväksi uloskin.
  Perjantai oli sitten tosi kolakka ja sateinen. 


  Niinpä sateen sattuessa siirryimme sisätöihin. Minna leipomaan ja minä kasvihuoneeseen.
                                     Tomaatit, takana chili ja jalopeno
                                     Paprika
                                     Maustekasveja
Ja lopuksi




keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Laiskotellen

  Maanantai menee maatessa
  Tiistai siinä sivussa
  Keskiviikko ei ole kenenkään työpäivä
  jne....
 
  Maanantai meni tosin paremminkin istuessa, kävin Tyrnävällä kaiman synttäreillä. Minna jäi levähtämään mökille työlään kevään jälkeen. Lahjana oli tietenkin kalastustarvikkeita ja kaloja (hauki ja isoja ahvenia). Ahvenet savustettiin ja taisi ne tulla kaikki syötyäkin.
  Tiistaina olikin sitten laiskottelua ja saunomista UUDELLA vastalla.
  Ilma oli kolea ja tuuli aivan älytön, suorastaan myrsky.
                                 Vaahtopääaaltoja
                                 Rannassa pärskyi
  Siitäkin huolimatta täysillä päin aaltoja, tarvittaessa sukkeloon.
                                 Hauskaa oli
  Keskiviikko menikin Minnalla mökin suursiivouksessa. Minä hästäsin haitolla, lämmitin vesiä ja korjailin paikkoja. Kiukaassa lämpesi vesi, ja kun saunakin lämpesi samalla, pitihän sitä kylpeä jo aamulla. Illalla vielä urakan päätteeksi saunaan. Huomenna alkaakin jo työt.
  Ja lopuksi





lauantai 24. toukokuuta 2014

Lämmintä riittää

  En valita lämmöstä talven jälkeen, mutta navetassa alkaa olla liian kuuma lehmille ja lypsäjälle. Lehmät makoili laitumella päivän, etsien välillä varjopaikkaa. Apulannat sain leviteltyä suurimmalta osin, joitakin lohkoja jätin odottamaan paripyöriä.
  Heinä kasvaa kohisten ja koivuissa on iso lehti. Kirsikkapuukin heräsi tänään kukkimaan.
                                         Kirsikka
  Omenapuut ovat puhkeamassa kukkaan, joten hyvältä näyttää.
  Toissa iltana ajattelin kokeilla tuliaishaukea Tyrnävälle verkolla. Saalista kyllä tulikin kuin Pietarille aikoinaan, mutta laji oli väärä.
                                 Lahnoja perhana
  Verkko meni monttuun ja lahnat keitettiin tänään koirille. Huomenna täytyy turvautua Minnan katiskaan kädet ristissä.
  Ja lopuksi:


perjantai 23. toukokuuta 2014

Kevään töitä ja harrastuksia

  On hieman pidellyt kiireitä. Talven jälkeen tuntuvat kaikki työt taasen olevan yhtä aikaa päällä. Harjoittelijan kanssa saatiin ensin pilkesavotta loppuun.
                                         Puita poikki ja kasaan
                                 Jonninmoiset kasat
  Laitumella ei ole vielä kovin paljon syömistä, joten lehmille annetaan säilörehua ulkona ruokintahäkeistä.
                                         Häkkiä viedään
                                 Muovit ja verkot pois
                                 Hopi, hopi
                                 Osalla eka kerta
                                 Riemua ja vauhtia riittää
 Vasikoita opetetaan sähköaitaan pienemmässä aitauksessa.
  Viime kesänä tuli vasikat läpi lauta-aidasta, eiköhän nyt pysy.
  Perinteetkin elävät meidän seudulla. Paavo ja Maija olivat tehneet kunnon maitolaiturin mökkinsä tienhaaraan.
                                 Ehyenä saatiin siirrettyä paikoilleen.                                   Lopultakin päästiin myös kalan makuun. Iltamassa ehdin pistäytyä virvelin kanssa järvellä.
                                 Eka hauet
  Pöljyyksissäni menin vielä nostamaan Minnan katiskan.
                                 Siinäpä menikin ilta, suurin osa takaisin
  Osmangan vesikin on jo lämmennyt niin paljon (15,5), että pystyi jo uimaan ihan kunnolla.







tiistai 20. toukokuuta 2014

Kunnon terni

  Kait meidän pitäisi anoa joku kasvattajapalkinto, kun ternivasikka painoi 280 kg. Lopultakin saatiin Boss mualimalle.
  Enpä tiedä mistä johtuu, mutta vasikoiden kulku parani huomattavasti. Atrialla vaihtui vastuuhenkilö, siitäkö johtunee?
  Viime yönä oli kuulemma ollut kunnon ukkonen, mutta hyvä omatunto on paras tyyny. En tiennyt ilmasta mitään. Jo ilta enteili ilmoja. Vettäkin oli tullut yöllä 9 mm.
  Ja lopuksi:
                                 Eilisiltana



maanantai 19. toukokuuta 2014

Vahingot jatkuvat

  Tälle aamua oli tarkoitus lähteä työharjoittelijan kanssa sahapuiden kaatoon, mutta Empire päättikin aloittaa poikimisen.
                                 Kamerasta seurattiin
Aikanaan sieltä pullahtikin iso sonnivasikka, 'Lipponen'.
                                 Vesipää
                                 Sorkat näkyy
                                 Ei tarvinnut vetää, hieman päätä kannattaa
                                 Lipponen
                                 Putsataan hirveän mölinän kanssa
  Minna lypsi lehmän, juotti vasikan, ja me syöksyimme harjoittelijan kanssa metsään. Puita kaadettiin ja ajettiin tien varteen.
                                 Harjoittelija oksien kimpussa
  Puolen päivän maissa pidimme ruokatunnin ja kotona odotti YLLÄTYS. Minna oli ollut siementämässä toista lehmää, kun..  'Kuului ähkäisy ja plop! Lattialla oli toinen vasikka, 'Lipposka'.
                                 Lipposet
  Noin kuudessa viikossa on tullut kolmet tuplavahingot! Normaalisti menee vuosia, ettei tule yhtään tuplaa. Onneksi on suurin osa vasikoista ollut sonneja, joten navetassakin on tilaa. Tuplatkin ovat olleet sekakaksosia, joten molemmat lähtevät ternivälitykseen. Yleensähän sonni setrilisoi lehmän kohdussa, joten sillä ei ole normaaleja lisääntymisvärkkejä.
  Iltapäivällä Minna istutti potun samalla kun savusti isoja ahvenia päiväruoaksi.
                                 Myös pussipotut mullan alle
  Lauantaina palasivat pääskyset kotiin. Heti alkoi mökin kunnostus. Tiaiset hiemen särkivät pesiä viime syksynä, kun etsivät suojaa pakkasilta.
  Ja lopuksi:


 








lauantai 17. toukokuuta 2014

Lisää, lisää!

  Päätettiin hieman lisätä peltopinta-alaa. Oli sopiva neliö pellon keskellä. Talvella hakattiin puhtaaksi ja nyt kävi kaivinkone nostelemassa kantoja kasaan.
                                 Kone töissä
                                 Puhdasta jälkeä tulee
  Ensimmäiset ahvenetkin saatiin tänään omista pyydöistä. Katiskassa olivat vain pieniä, mutta verkosta saatiin kunnon kala.
                                 Lisää halutaan
  Tulipahan tutuksi lisää lintulajeja. Toissa iltana löytyi mökin terassilta kuolleena leppälintu. Kirjan mukaan oli uros. Oli ilmeisesti lentänyt ikkunaan pahki.
                                 Näitä ei lisää
  Mitäs te oikein hommaatte?
  Hiehot ovat tyytyväisiä, kun saatiin viikolla aidattua lisää kuivempaa laidunta. Makoilevat puitten alla, eivät ole kuiteskaan vielä ruvenneet pesän tekoon.
  Aha! Taitaa tulla kohta lehmätkin ulos. Tänään kävi jo kolme lehmää jaloittelemassa. Sujuu paljon rauhallisemmin, kun laskee pari kolme kerrallaan ulos. Voisi kait niitä panna useammankin, sarvia ei ole enää yhdelläkään.
  Lopuksi jo tutuksi tullut auringonlasku.


                                



keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Talven viimeinen hengenveto?

  Kaksi päivää sitten sain nauttia hyvästä ilmasta ja järven rauhasta, mutta..
  Tänä aamuna ei paljon huvita ulkotyöt. Lunta tulee taivaan täydeltä ja maa on valkoinen. Toivottavasti tämä on talven viimeinen ponnistus.
                                 Eipä näy Osmankajärveä
  Jospa siitä vielä aurinko paistaa lumikasaankin!    


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Talviturkki pois

  Tuli terassilla istuissa mieleen laulu. kun oli niin keponen olo illalla. On taaskin lauantai, (turkis)haalarit jo nurkkaan jäädä saa! Piti mökin rannassa vielä hieman särkeä jäätä, että pääsi pulahtamaan järvessä.
 
Oli vielä aika raitista vettä
 
  Eilinen päivä oli muutenkin aika kiireinen. Pekka tuli aamusella ohjelmoimaan kameraa navettaan. Oikein sujuvasti katselin päältä, kun läppäreissä pyöri minulle täyttä siansaksaa. Sen verran monismutkainen homma oli rakentaa yhteys navettaan, että aika-ajotkin piti katsoa tallennuksesta.
                                 Lopultakin toimii
  Kesken kaiken Minna hälytti apua navettaan, kun siellä vasikka juoksenteli pitkin käytävää. Aamulla Hippu ei osoittanut mitään merkkiä poikimisesta ja yhdentoista aikaan oli pyöräyttänyt Lemmikin! Minna tyrkkäsi vasikan Hipun tissiin ja pian alkoi lussutus kuulua.
                                 Mitähän täältä löytyy
                                 Makeaa ternimaitoa
                                 Juodaanpa molemmat
                                 Taisi tulla maha täyteen
  Tyrnavälläkin päästiin illalla uunijuuston syöntiin.
  On vain harmi, kun siemenet tulee nykyisin pääasiassa Ruotsista ja Tanskasta, niin valko-ruskea suomalainen ayshire näyttää häviävän. Lemmikistä ei löydy yhtään valkoista.