torstai 29. marraskuuta 2018

Tapahtui näinä päivinä

  Muutamia kuvia ensin ei niin perinteisestä kissa ja koira tilanteesta.
  Syödään samasta kupista kätisemätä,
sitten ettonet Minnan kanssa.
  Niinpä lintulaudoilta on lintujen hyvä nauttia pähkinöitä ja auringonkukan siemeniä.
  Aamulla Minna Lähti noutamaan kunniakirjaa Pro Agrian kut
susta. Hymy huulilla palasi ruusun ja plakaatin kanssa.
  Aadan kanssa olemme testailleet vanhaa
ja uutta sohvaa. 
  Hyviä molemmat.
 
 
 
 
 

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Lepoa

  Olen muutaman kerran kokeillut jalan kestävyyttä Timan kanssa.
Hyvin on ajoja lähtenyt lyhyellä haulla, mutta lyhyeksi ovat jääneet. Eiköhän se siitä parane, kunhan saadaan harjoitella. 
  Tällä hetkellä vain päivä metsässä tietää kahta päivää sohvalla.
   Aada oli minulla pari päivää kaverina, kun Minna kävi Kuopiossa katsomassa KALPAn ottelun.
  Snookeria katselimme boxissa,
mutta ei kauan jaksanut Aadaa kiinnostaa.
  Lintulaudallakin alkaa olla vilskettä. Lajeja alkaa olla aikamoinen määrä. Tali-,hömö-, sinitiainen, pikkuvarpunen.
 
  Tänään bongasin harvinaisuuden.
  Minun tunnistuksen mukaan valkoselkätikka kävi jo monta kertaa pähkinöillä.
  Lieköhän miten erittäin uhanalainen?
 
 

 
 
 

lauantai 17. marraskuuta 2018

Että semmoinen päivä

  Ei varmaankaan enää tällä iällä pitäisi oikein retostella metsällä. Päätimme Minnan kanssa nauttia aamupalan nuotiolla ja antaa Timan etsiä vieterikinttua.
  
  Aamulla veti maan jäähän, joten ilmeisesti jälki oli paketissa. Muutamassa kohti hieman haisi, mutta ei vaan valkoinen jänis  suostunut lähtemään liikekannalle.
  Sitten löytyi tosi kuuma jälki ja minäkin taisin innostua liikaa. Hyppäsin ojan yli tielle ja kantapään alla petti maa. Pohkeassa tuntui karmea napsahdus. Siihenpä loppui kiire. Onneksi auto oli likellä ja pääsin känkkäämään penkille. 
  Minna sai lopulta Timan kiinni ja minä vänkärin penkillä kotiin.
  Paltamosta saatiin apua ja nyt kompuroidaan 
kyynärsauvoilla sisällä. Toivottavasti tarvitsen niitä vain muutamia päiviä enkä viikkoja.
  Tällä hetkellä hymy on tiukassa naurusta puhumattakaan.
 

lauantai 3. marraskuuta 2018

Siellä täällä

  Syyskyntöjen aikana pelloilta paljastuu aina kantoja tai kiviä.       Tämähän kysyy ennen kylvöä lähinnä selkää. Aina ei riitä edes Jontikan voimat eteentuleviin ongelmiin.
   Niinpä oli kutsuttava apuvoimia. Onneksi vaaran päällä oli kaivureita mätästystä tekemässä. Omistaja auttoi pulassa olevaa. Kiitos!
  Metsäänkin ehditään silloin tällöin. Nyt oli Timan vuoro. Aamulla alkoi valitettavasti sataa alijäätynyttä tihkua. Niinpä yöjälki oli tiiviissä paketissa. Jossain kohtaa haisi hyvältä, mutta ei päässyt etenemään makuulle.
  Intoa Timalla kuiteskin riitti, joten hyvin ehdimme Minnan kanssa paistaa makkarat.