sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Lopultakin

  Vihdoin viime viikolla saimme sopivat peltit navetan kattoon. 


   Onhan se eri värinen, mutta ei yksi pläntti vanhassa haittaa, kunhan pitää vedet ulkona. 

  Osmangasta lähti ikimuistoisen aikaisin ja odoteltiin tuulien tyyntymistä, ennenkuin pantiin vene tulille.


  Olihan se hankalaa talven jälkeen saada moottori pyörimään. Minna sen viimein sai pörisemään. Kone lämpesi ja siirryin ajamaan. Hyvin meni puoleen järveen, mutta sitten se sammui kerrasta, eikä minulle suostunut enää käynnistymään. Onneksi oli myötätuuli mökkirantaan. 

  Vähän ennen rantaa Minna nykäisi ja motori pelasi. Koska se juonitteli minulle, Minna ajoi reissun. Vietiin pari katiskaa kokeilemaan, joko alkaisi syötävää tulla. 

  Viikolla alkoi tehdä mieli kotimunkkeja, Joten hommiin vain. Minna leipoi ja minun osana on ollut pitkään paisto, ainoita asioita joten olen suostunut opettelemaan. 


  Minulla on tapana pistellä muutama munkki heti kuumana limsan kera masuun. Olipas hyvää pitkästä aikaa.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

Pelastusoperaatio

  Minulla on ollut jolla eräällä lammella kymmenkunta vuotta. Yhen tovin Osmangan kalakanta oli heikko, joten oli otettava suunta muualle. 

  Lammella tulikin kesien aikana käytyä lukematon määrä. Kalansaanti oli tosi varmaa, joskus syöntikalat sai viidessä minuutissa. Isoja ahveniakin asusteli siellä, suurin saamani painoi 1,2 kiloa. 

  Ensi alkuun jolla oli lukittuna, mutta kerran joku oli yrittänyt kalalle ja kun ei saanut lukkoa särettyä, oli airot katkonut ja syytänyt teljot lampeen. Päätin jättää lukon pois, mutta ei sekään ollut hyvä. Jolla oli jätetty lammelle tuuliajolle, liekö ollut samat henkilöt. Kaksi kertaa sitä etsittiin, ennenkuin kiikarilla löytyi, oli heinikossa upoksissa, vain viitisen senttiä reunaa näkyi. 

  Ei siinä auttanut muu kuin tuoda jolla kotiin korjattavaksi. Kyselin kyllä kalakavereitä apuun, mutta yksin se piti minun vetää autolle. Sitten piti haalata auton kattotelineille. Silloin olin vielä riskissä kunnossa. 

  Yksin sen vein takaisin, enkä kysellyt muita kalallekaan. Pari vierasta olen käyttänyt siellä, monesti olen ollut yksin ja nauttinut hiljaisuudesta tunteja. 

  Nyt on Osmangassa hyvä kalakanta, joten päätin hakea jolla kotiin ja rempata sen kuntoon. Pari vuotta oli jo käyttämättä. 

  Minna kanssa eilen lähdimme lammelle. Jolla oli suht hyvässä kunnossa, joten vetonarut kiinni ja matka  alkoi. Piti siinä muutamia kertoja henkeä vetää ja nauttia hieman evästä ja juomista. 


  Onneksi ei ollut liian kuuma, mutta hyvin tarkeni istua tauolla. 


  Vetomatka pitkin suota ja metsää oli noin puoli kilometriä. Loppu teki jo tiukka, mutta vasta kymmenen metriä ennen autoa menin ensimmäisen kerran turvalleni. Jolla peräkärryyn ja välipalan jälkeen kotiin. 


  Kotona ei jaksanut muuta kuin rojottaa sohvalla ja yrittää hoitaa kipeytyneitä paikkoja. 

  Tänään nostetaan jolla katon alle ja alan tutkia tarkemmin vaurioita.

      

torstai 16. huhtikuuta 2026

Viikko vierähti

   Tuo aika tuntuu kuluvan aivan liian joutuin. Kuukausikalenterista seinällä saa kääntää lehteä kuin Aku Ankkaa lukiessa. 

  Torstaina Mika kävi plasmaleikkurilla katkomassa viimeiset parsirakenteet.


  Nyt on tilaa suunnitella, mitä tänne varastoidaan. Onhan siinä vielä paljon valuhommia. 

  Perjantaina käytiin hakemassa viimeiset verkot jään alta. Olihan siellä vielä syömähauki. 

  Väliin piti jännittää Kalpan ottelut, mutta yhteen jäi ja pelaajilla alkoi kesäloma. Surku homma. 

  Maanantaina aloitettiin ilmanpoistotötterön poisto navetan katolta. Eka päivänä saatiin katto ja ympäryspellit pois. 

  Sitten alkoi hermoja raastava lyhennys moottorisahalla. Olipas sinne lyöty nauloja ristiin rastiin ja vielä isoja. Terän viilasin varmaan liki kymmenen kertaa. Terästä oli ainakin puolet hampaista hävinneet. Loppuun piti ottaa käyttöön pistosaha pienen tilan takia. Onneksi on akkukäyttöinen, joten ei tarvinnut pelata roikkien kanssa. Tiistai menikin iltaan, ennen kuin saatiin kaikki pois. 

  Keskiviikkona saatiin reikä kattopeltiä vaille valmiiksi. Ei kun tutkimaan  vanhoja peltejä. Melkoiset neliöt niitä olikin, mutta kaikki väärällä profiililla. Puhelin kouraan ja soittorumba käyntiin. Paltamoon tulee pätkäpellit ensi viikolla. Vaalassa myyjä sanoi oikeaa peltiä löytyvän varastosta.  Kissan killit, olisi pitänyt tilata tehtaalta ja odotella herra ties kuinka kauan. 

  Pistettiin kuiteskin kaiken varalta vanha resu aukon peitoksi, eipähän ainakaan sateen sattuessa pääse vesi sisään. 


 


  



 

  

lauantai 4. huhtikuuta 2026

Eikun syömään

 kun Ahti on anteliaalla päällä. Kala liikku nyt hyvin ja käy pyydyksiin. Viimeksi tuli verkoista talven paras saalis koon ja painon suhteen. Haukea, lahnoja, kuha, ahven ja matikka. 


  Molemmille hyvät kalat ja koiratkin saavat lahnamuusia. 

  Tästä innostuneena kävimme eilen Minnan kanssa uittelemassa pilkkejä. Meidän mökkiranta ei ole koskaan antanut pilkillä juuri mitään. 

  


  Toivoimme muutamaa ahventa tai särkeä. Minulla oli tarkoitus kokeilla iskukoukkuja talvella. Suksella on nyt hyvä liikkua. Pinta on kova yöpakkasten jälkeen ja jäätäkin on riittävästi. 

  Paljon olen pyytänyt kesällä haukea iskukoukuilla, mutta aattelin kokeilla ensikertaa jään alta. Molemmat saimme yhden ahvenen, joten aloin viritellä koukkuja. Kolmas koukku jouti vielä varastoon.

  Oli siinä hieman miettimistä, mutta siellä nyt pari koukkua pyytää. 

  Lokitkin tulivat ihmettelemään meidän touhua ja tietenkin odottivat, jätetäänkö jäälle syömistä. 


  Taitaa kuiteskin syömäkalat olla verkkojen varassa.