Nucalla alkaa olla melkomoinen maha, vaikka penikointiin on vielä aikaa kolmisen viikkoa. Saap nähä, kuinkaan monta siellä on kasvamassa.
Ruoka kyllä maittaa, mutta täytyyhän sitä nyt saada.
Puuman kanssa saattaa tulla pikku ongelmia sisällä. Puuma on tähän asti hallinnut sisätiloja ja harjoitellut koirien rökittämistä, mutta...
pakkohan niiden on oppia tulemaan keskenään toimeen. Tällä hetkellä Nucca väistää Puumaa.
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
maanantai 26. tammikuuta 2015
Eipä Heikki herättänyt
Meillähän pitäisi auringon tulla näkyviin Heikin päivänä, mutta...
Vaarassa puut ovat kasvaneet sen verran, että kaamoksen loppu siirtyy noin viikolla. Viime viikolla aurinko jo antoi aavistuksen tulevasta, mutta ei vielä ihan paistanut pihaan.
Sinne se vaan katosi puiden taakse.
Nyt on sen verran töhryistä keliä, ettei edes kuumota aurinko pilviverhon läpi.
Tänään oli hässäkkäpäivä navetassa. Lehmiä siirrettiin paikasta toiseen. Kantava hieho laitettiin ulos ja toinen otettiin sisälle kiimatarkkailuun.
Yhdessä välissä piti Inari käyttää ulkona. Eipähän se tietenkää malttanut pysytellä pihassa, vaan piti lähteä rämpimään 'laitumelle' liki metrin kinokseen. Ei auttanut muu kuin sukset alle ja kilpahiihto alkoi. Alkoihan se lopulta väsy painaa ja mentiin sovinnolla navettaan.
Iltapäivällä ehdittiin vielä verkoille. Saalis oli aika normaali tähän aikaan vuodesta, pari matikkaa ja pari haukea.

torstai 22. tammikuuta 2015
Vanha tuttava
Vanha tuttu palasi kotiin eilen. Jälkiä on näkynyt jo alhaalla, mutta nyt muistettiin parveke.
Rohkeampi harmaa (kuusiorava) näyttäytyi viime talvenakin ensin. Jossain vaiheessa ruskeakin (mäntyorava) ilmestynee paikalle, mikäli on hengissä. Värin sanotaan johtuvan siitä, missä puussa orava pääasiassa asustelee.
Olisikohan treffipaikka sitten koivussa, kummallakin omat kävyt mukana. Nyt kuiteskin maistuvat niin pähkinät kuin auringonkukan siemenetkin.
Oravasta huolimatta linnutkin ruokailevat rohkeasti paikalla.
Tuli uunissa ja kahvikuppi kädessä, mikäpä tässä on kevättä odotella. Ulkona -20 C.

perjantai 16. tammikuuta 2015
Jänistä pataan
Eilen aamulla soitti Arppa Kajaanista, etteikö niitä rusakoita enää olekaan. Minähän olin heti valmis kuin Helperi sotaan. Tarkoitus oli kokeilla Arpan koirilla. Autosta löytyikin Arpan Riemu ja Minttu.
Mintulle kaulaan Tracker ja Riemulle minun Novus. Lopultakin päästiin kokeilemaan uutta pantaa.
Pihasta ensin Minttu irti. Häipyi sen siliän tien vaaraan. Nooh! Jälleen pihasta Riemu irti ja eihän kauan mennyt kun ajo alkoi. Minttu kuuli Riemun ajon ja tuli samalle jäljelle.
Ajoittain oli hienon kuulosta, mutta suurimman osan ajasta kuunneltiin tuulen huminaa lumisessa metsässä, olihan lunta puissa ja maassa.
Hyvin Novus piirteli Riemun kaulassa. Yhden jäbän sain nurin ja toisenkin näin. Meidän koirat taisi viisata Arpan koirille, ettei kannata rusakoita ajaa. Ne tulee heti tielle ja talojen pihaan, ottakaa vain valkoinen ajettava.
Maukasta oli tänään jänispata!

torstai 15. tammikuuta 2015
Puuman paha päivä
Eilen päivällä Puuma vielä hilipuili pihalla etsimässä hiiriä ja varpusia, eikä tiennyt mikä oli edessä. Onneksi!
Sitten Jyrki antoi pienen unipistoksen. Krooh!
Pienellä niksauksella hävisivät pallit roskiin.
Operaation jälkeen uni maistoi useamman tunnin.
Illalla myöhään jo kiusasi päästäistä pihalla. Tänään aamusta loikoiltiin sängyllä voimia keräten.
Iltapäivällä oli jo vanhat vinkeet mielessä. Hyökkäili jalkaan ja veteli Minnan sukan kudosta pitkin pirttiä.
Onneksi Minna sai minun yösukat valmiiksi.
Pallien poistolla varmistetaan irti olevan uroksen pysyminen pihassa. Ei kiinnosta enää reviirin laajentaminen eikä narttujen tuoksut.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Nucalle pentuja
Tänään ultrattiin Nucca ja pentuja sieltä löytyi kuusi kappaletta.
Saattaahan niitä olla enemmänkin, kun tahtovat jäädä toistensa taakse.
Pääasia ultrauksessa on kuiteskin, että näkee astutuksen onnistuneen ei niinkään määrä.
Pentujen odotetaan syntyvän noin viiden viikon päästä, viikko kahdeksan.
Seuraava yhdistelmä.Pentujen sukutaulu:
http://jalostus.kennelliitto.fi
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI41723/11&ReknoI=FIN29363/08
POHJANKARTANON NUCCA
ASTALAN PELIMERKKI
Suomen ja Ruotsin MVA &KVA
Nucasta aikaisempia juttuja marraskuu 2013 ja marraskuu 2014. Jutuissa muutamia kuviakin.
Kuva 28.1. Huh,huh!

maanantai 12. tammikuuta 2015
Hengähdystauko
Eilen illalla päättyi lopultakin vuodenvaihteen
poikimisrupeama. Pandan oli määrä poikia jo toinen päivä, mutta melkein
järkejään näyttävät lehmät kantavan yli. Vanhoilla lehmillä se ei ole
niinkään ongelma, mutta hiehoilla iso vasikka panee etsimään
vetovaljaita.
Onneksi pystyttiin seuraamaan edistymistä kamerasta, ei tarvinnut laukata navetassa pakkasessa. Välillä piti toki kerätä voimia.
Pian sieltä vesipään jälkeen alkoivat sorkat tulla näkösälle.
Eipä aikaakaan kun niin tuhannen musta vasikka oli emän nuoltavana.
Panda otti välillä pienet hörpyt dopingia ja jatkoi sitten vasikan kuivaamista.
Näin mustalle sonnivasikalle nimeksi tottakai MUSTAfa.
Vasikka juoton jälkeen karsinaan lämpölampun alle pehmeälle olkipedille.
Olihan tuossa kunnon pariviikkoinen: viisi poikimista, kuusi vasikkaa (neljä sonnia ja kaksi lehmästä).
Lala ja kaksoset
Myy ja Mörökölli
Edessä onkin jännittävä viikko, kun ultrataan Nucca. Kuukauden päästä toivottavasti lisäystä on muuallakin kuin navetassa.

tiistai 6. tammikuuta 2015
Lepopäivän ratoksi
Pakkasta on pidellyt tämän päivän, alimmillaan 26,4. Niinpä on ollut hyvä lepäillä ja kerätä voimia poikimisrumban jälkeen.
Vasikat ovat pirteitä ja juovat hyvin. Yhdelle emälle piti eläinlääkärin käydä antamassa kalsiumia suoneen poikimishalvauksen estämiseksi. Nukkumaan päästiin kahden maissa.
Max. Lala ja Moritz
Mörökölli ja Myy
Puumakin vain katselee ovelta ulos ja vetäytyy sohvalle seuraamaan uunien lämmitystä.
Auringon paistetta pihaan saamme odottaa vielä joitain viikkoja, vaikka hiljalleen se lähenee.
Kokeilin iltasella yökuvausta. Löytyihän sieltä yksi mielenkiintoinen.
Koiratarha
Eipä tullut kuusta keltaista.
Ufojako?

sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Mistä näitä riittää?
Ei nämä kylläkään tule Saunalahdelta, vaan aivan oikeasta reiästä. Alkaisihan tuo riittää jo tälle illalle.
Aurora nimittäin ajatteli vissiin poikia samaan pötköön.
Eikä paljon aikaillut, kun navetta hiljeni hetkeksi.
Eipä siinä mitään, vasikka emän nuoltavaksi. Oli kolmen sonnin ja erikoisesti Mörököllin jälkeen sievä, pieni lehmävasikka. Luonnollisesti MYY.
Aurorakaan ei malttanut nauttia 'dopingia', kun piti niin tolkusti nuolla Myy kuivaksi.
Olihan melkoinen ruljanssi, eikä taida olla vielä kokonaan ohi.
Alkaa silmä hieman jo luppasta, eikä tuo järenjuoksukaan olla kaikkein parasta.
Hyvää yötä!

JA KOLME
Karsinoiden entraus sattui kyllä aivan nappiin. Lala siirrettiin isoompaan, näin saatiin yksi pikkukarsina vapaaksi.
Eliitti aloitti poikimisen lypsyaikaan. Ei kuiteskaan halunnut tehdä vasikkaa, ennenkuin Minna tuli teelle. Tee jäi juomatta, kun vesipää tuli heti ja sorkat perässä.
Eliitti kantoi pari viikkoa yli, joten odotettavissa oli iso vasikka. Kyllä sieltä tulikin semmoinen jötky, että piti hakea pulkka avuksi vasikan siirtoon.
Mörökölli
Emä hoiti kyllä hyvin vasikan, mitä nyt välillä nautti pienet dopingit HELUNAN HERÄTYSTÄ (energiajuoma).
Pienet irvistykset päälle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)