Olen tässä muutamia viikkoja yrittänyt saada selville kuvista ja lintukirjoista, onko tämä lintu viitatiainen. Erot hömötiaiseen ovat niin pienet, että en ole varma.
Eroja hömöön kuitenkin on. Viita on harvinainen Suomessa ainakin kirjojen
Lintuja on luultavasti kaksi, mutta otappa nuista selvää.
Viime lumituiskun aikaan yksi hömötiainen päätti mennä suojaan myräkältä.
Kun ilma parani, lintu lähti muualle ilman auttamista.
Lintuja olen havainnut talven aikana: Tali-, sini-, hömö-, viitatiainen?, varpunen, närhi ja varpushaukka.
Maahan tippuneita siemmeniä käyvät harakat hakemassa. Yön aikana näkyvät kelpaavan jäniksille ja rusakoillekin.
Toissa päivänä kävimme Jyrkin kanssa ostosretkellä Kajaanissa. Mukaan lähti kiikaria ja muuta tuhannen kallista tilipehööriä.
Eilen piti sitten kohdistaa uutta ja vanhaa kiikaria radalla.
Lopulta muutamien kommelluksien jälkeen osumat saatiin molemmilla kämmenen kokoiselle alueelle.
Eiköhän noilla sika kaadu. Ei oikein uskalla laskea noiden harrastusten hintaa, mutta käypihän tuommoinen reissu lomasta arjen harmaudesta.
Tarkoitus on pistäytyä Ruotsissa kevään aikana.
Toivottavasti tulee hyvä reissu. Saalis ei ole mulle pääasia, joskin onhan tuo mukava muistella Viron reissujakin.
Vaikka maataloudessa suunta on ollut jo vuosia vakaasti alaspäin, ainakin viivan alle jäävä osuus sulaa huolestuttavaa vauhtia.
Täytyy mielenvirkistystä ja valoa hakea muualta. Yksi hatelikko on peittänyt näköalan pihalta täysin.
Lopultakin saatiin sinne moto töihin. Metsäpuolellakin ostajat vähenevät ja hinta laskee kuin lehmän häntä.
Kyllä tuli pihaan valoa, vaikka puska olikin aika kaukana.
Vaikka silmän tottuminen muuttuneeseen maisemaan vaatii aikaa, silmä lepää puhtaassa luonnossa.
Maatalon pihassa täytyy tottua näkyviin koneisiin ja työkaluihin.
Puskan paikalle on tarkoitus kesän aikana rakentaa hiehoille kesälaidun.
Ilman elävää maaseutua ei ole maatiloja.
Ilman suomalaisia tiloja ei ole puhdasta ruokaa.
Tässä on nyt vuorokausi muisteltu Minnan kanssa menneitä.
Vuoden 2001 kesällä jouduimme lopettamaan suomenajokoiramme sairauksien takia ja edessä oli koiraton aika tai uuden hankinta.
Beaglesta minulla oli ollut mielikuva: ulvova, töppöjalkainen mönkijä.
Virkkalan Hannu kävi meillä metsällä beaglen kanssa. Haukku raikui ja vauhtia oli. Mieli hieman muuttui.
Olimme menossa Iisalmen kohdalla kyläreissulle, kun tuumasin Minnalle: mitä jos kokeillaan beaglea. Sehän passasi.
Heti soitto Hannulle, olisko tulossa Vilmalle pentuja. Juuri oli tuumaillut astutusta, kun juoksu oli alkanut. Sain ykkösvarauksen narttupennusta.
Ensimmäisen kerran näin pennut ovelta ja yksi pisti erikoisuudellaan silmään. Ovelta tuumasin: tuo vetoketju on minun, eikä ole tarvinnut katua.
Nimi oli mietitty valmiiksi PICO (si-järjestelmän biljoonasosa). Olihan Beagle aika paljon pienempi kuin ajokki.
Ensimmäinen ajo oli alta kolmen kuukauden äänen kanssa. Ojan yli piti nostaa metsään ja ajo jatkui vielä sata metriä.
Siitähän se alkoi. Ensimmäisenä syksynä ajot olivat vielä lyhyitä. Toisena syksynä ylösotto tuotti vaikeuksia, sitten kyllä ajo sujui.
2005 jo ensimmäinen koe antoi ykkösen. Viidellä koekäynnillä Picosta tuli KVA. Näyttelyssä sai ERI:n ja VASERT.
Muutaman kerran kerran käytiin lohkovalinnoissa, mutta jatkoon ei päästy. Pico ei koskaan ajanut huipputuloksia, vaan tasaisen varmaa tulosta aina.
Pentueita Picolla oli kaksi 7+4. Yhtenä vuonna Pico oli jälkeläisarvostelun mukaan Suomen paras. Lisäksi on tullut kultainen Wilhelm Schauman- palkinto.
Jäniksiä Picolle on ammuttu lukematon määrä, mutta ei yhtään rusakkoa, ei suostunut ajamaan ruskeaa millään. Jätti jäljen heti, kun käännin selkäni ja vartin päästä oli jänis ajossa. Jos ei ajoa alkanut kuulua, niin tarhasta haettiin Pico apuun.
Perjantaina Pico oli kuin pentu tarhassa, lauantaina aivan tööt. Onneksi oli Paltamossa päivystys, joten heti autoon. Koira oli shokissa ja kivut ilmeisesti kovat. Vaihtoehtoina olivat leikkaus (onnistumisprosentti 30) tai lopetus.
Olin jo aikaisemmin päättänyt, ettei Pico tule koskaan kärsimään turhia kipuja.
Pico oli meidän kantaemä ja kaikki neljä muuta koiraamme polveutuvat Picosta.
Pico elää muistoissamme aina!
Tämä päivä ei tunnu oikein hilpeältä. Pico oli yön aikana mennyt shokkiin ja oli tosi surkean oloinen.
Onneksi oli päivystys Paltamossa. Vaihtoehdot olivat leikkaus tai....
Päätin, ettei Picon tarvitse kärsiä yhtään.
Kirjoittelen tarkemmin myöhemmin lisää.
