sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Vilskettä tarhassa

  Pennut osaavat jo vaatia ruokaa. Liikettä on sekä sisällä että ulkotarhassakin. Minna rakenteli portaat ja pennut käyvät ulkona haistelemassa kesän tuoksuja.





  Aikuiset koirat kiinnostavat ja pitäähän sitä käydä tutustumassa Mitziin ja Timaan.

  Lopulta silmä alkaa luppasta ja samaan kasaan nukkumaan.
 

  

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Maan antimia

  Kaikenlaista sitä maassa kasvaa. Tämä pottu on vissiin kasvatettu rakkaudella!
  Sitten rupesin kuitenkin miettimään, mitä tarkoitusta varten tätä oli niin hellästi pellossa hoidettu!
  Kauneus on aina katsojan silmässä.
 
 

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Meidän koirat (4+9)

  Aloitetaan vanhimmasta. 
Mitzi
Saaga
Nucca
Tima(ngi)
Ja kaikki yhdeksän
Yksittäiskuvia













Viimeinen pentu Ico (pikku-Pico). On meinaan niin Picon väritys, että saattaa unohtua minun poveen, kunhan vähän kasvaa.

 





sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Huumorintaju kateissa

  Eipä olisi kärsinyt nokitella yläkertaa, kun heti ryhdyttiin uhkailemaan.
  Siellä kyllä vedettiin herne nenään.
  Luulis tuolta sen verran löytyvän huumorintajua, että vitsiähän minä yritin vääntää.
  Tosikkomaista porukkaa.
  Taidettiin repiä putkista teipit vege ja avata kaikki hanat lopuksi selälleen.
 
 
 
 
 

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Putkirikot

  Taitaa tuolla yläilmoissa olla talous yhtä kuralla kuin Suomessakin. Ei meinaan ole ilmeisesti budjetissa varaa korjata noita vesiputkia.
  Viime kesänä alkoivat vuotaa ainakin meidän kohdalla ja tänä kesänä tilanne on vain pahentunut.
  Tänään lopulta halkesi pääputki. Oli meinaan semmoinen veden tulo ettei paremmasta väliä.
  Pihallakin oli kunnon purot.
  Taisivat löytää kuitenkin sen verran jeesusteippiä, että hetkeksi vuoto korjattiin.


torstai 14. heinäkuuta 2016

Sääennusteet (Arvaukset)

  Jotenkin on ruvennut sieppaamaan nuo 'sääennusteet'. 
  Näissä hommissa on pakko tarkkailla tulevaa säätä ennusteiden mukaan. Ilmatieteen laitoksen ennusteita löytyy joka paikasta:tv, lehdet, netti ym. Muita ennustajia mm. Foreca, Accu.
  Olen huomannut, että saman ennustajan tiedot eri paikoissa ovat täysin erilaisia. Miten tämä on mahdollista?
  Minäkin varmaan osaisin laatia nykypäivän arvauksen:sää jatkuu epäväkaisena, siellä täällä voi sataa, täällä siellä ehkä kait paistaa aurinko, voi olla ukkosta jossain, rankkasateita saattaa tulla milloin vaan mihin tahansa.
  Meille on ennustettu sateita joka päivälle ja nyt on kuudes sateeton päivä. Meinasi jäädä tuorevilja peltoon näiden arvausten takia. Luotin kuiteskin norjalaisten ennusteen ja vedin aamulla kaikki nurin. Vehnä-herne seos,
tosin Raision seoksessa olleet herneet eivät itäneet kunnolla (10%).
  Oma kaura-herne sekoitus sen sijaan näyttää hyvältä.
  En ymmärrä, miten norskit osaavat ennustaa paikallissään tänne paljon suomalaisia paremmin.
  Taidanpa heittää kirjanmerkeistä ja suosikeista roskiin muut ja jättää sinne vain norjalaisen.
  Toivottavasti pitää yön poutaisena, niin saadaan huomenna niitokset pakettiin. 



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016