maanantai 27. elokuuta 2018

Lähiruokapäivä

  Eilen nautittiin kunnon ateria puhtaista luonnon tuotteista. 
  Omia kasvatteja, perunat,
porkkanat,
tomaatit ja
lautaselle aamulla pyydettyjä paistettuja ahvenia.
  Jälkiruoaksi takapihalta omenoita. Piirakka ei viime viikolla kestänyt kuin hetken.
  Näissä herkuissa on vain yksi ongelma. Paino kyllä putoaa, mutta valitettavasti vain hartioilta vyötärölle.
  Meillä ei tule pakollista kasvispäivää, vapaaehtoisesti ehkä. 
 
 

lauantai 25. elokuuta 2018

Hyvältä näyttää

  Toisen sadon teko alkaa olla loppusuoralla. Osa lohkoista on kasvanut erittäin hyvin kuivasta kesästä huolimatta.
Tältäkin saralta lähti yli kymmenen paalia hehtaarilta.
  Paaleja alkaa olla pihassa tosi hyvin ja osa vielä odottaa pelloilla kuivempaa keliä.
  Vielä on kuutisen hehtaaria pystyssä heikompia lohkoja, mutta kyllä niistäkin jotain lähtee.
  Väliin pitää harrastaakin ja nyt oli meidän seuran vuoro valvoa koeammuntaa radalla.
  Tässä ammuttiin karhukoetta
ja nappiosumat tuli.
 
 

maanantai 20. elokuuta 2018

Hiljalleen

mennään tuon rehun teon kanssa. Neljäsosa on paaleissa pihassa ja neljäsosa odottaa paalausta. 

  Oli tarkoitus tänään pistää pakettiin, mutta ei Kajaanista löytynyt käärijään laakeria. Toivottavasti ei sada, että päästäisiin huomenna töihin
  ja laakeri tulisi postissa. Ei ole luotto minulla korkealla Postin toimintaan.
  Paavo ja Maija keksivät metkoja hommia
välipäiviksi. Puimakone piti saada suojaan. Näitä ei mahda enää olla oikein monta täydellisenä.
  Kaikki remmitkin ovat tallessa, samoin syöttöpöytä ja lietso. Konetta mallataan pyörittämään toimiva maamoottori.
  

 

torstai 9. elokuuta 2018

Red Bull-paali

  Kaura-herne kylvös pistettiin paaliin tänään. Lähtö oli hyvä, mutta lopussa iski masennus.

  En tiedä kenen täysipäisen ihmisen pitää käydä kätkemässä purkkeja karhoon. Niitin kuiteskin tavallisella niittokoneella. Jälki oli sen verran ohut, että olisin huomannut purkin pellolla.
  Jollakin on jotain meitä vastaan tai haluaa muuten vain leikkiä eläinten hengellä. Paali täytyy purkaa varovasti ja käydä läpi miinaharavalla.
  Tuomo ei huomannut tölkkiä ennenkuin se vilahti jo noukkimeen. Onneksi kuiteskin huomasi, joten ehkä saadaan purkki pois. Talvella olisi mennyt silppurin läpi ja hiehojen eteen. Magneettikaan ei auta eläimelle, alumiinia kun tölkki on. 
  Onneksi näihin 
ei voi kätkeä mitään, joten napostellaan vapaasti. 
 

lauantai 4. elokuuta 2018

Tapahtumia

  Heinät saatiin kuivina katon alle, joten ukkoskuuro teki poikaa.
  Vettä tuli kunnolla jytinän ja salamoiden kera.
  Aadakin aukoo äänijänteitä tulevaa syksyä varten.
  Sitten kipaistaan parvekkeelle tarkastelemaan kylän tapahtumia. Jospa siellä näkyisi uusia haukuttavia.
   Tänään oltiin ulkoruokinnassa Minnan kanssa. Hääpäivän kunniaksi kävimme syömässä Paltamon Sydämmessä.
  Näkymät ovat tosi upeat 
ja ruoka tosi hyvää.
  Illalla napostellaan jälkiruoaksi oman puun kirsikoita.
 

 
 

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Vippaskonsteja

  Lehmät lähtivät heinäkuun alussa, joten laitumet jäivät syömättä pääosin. Osa niistä jo vedettiin paaliin, mutta pienet siprut on korjattava muuten.
  Kahden hengen työvoimalla täytyy kehitellä systeemejä. Ketjuharavalla heinät ensin tollerolle,
  sitten paalipihdillä heinät kasaan ja puristus.
   Hyvin tuo onnistui.
  Sitten maistellaan omista perunoista maitopottua,

joskin Minna keittää pottumaitoa.
  Yks aamu Minna bongasi kesyn rusakon kotiin tullessaan.
  Muutenkin jäniksiä on näkynyt enemmän kuin viime vuonna. Näyttää paljon paremmalta syksyä ajatellen.