keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Puuhapäivä

  Eilinen oli melkoinen liikuntapäivä. Minna lenkitti kaikki koirat useampaan kertaan. Minnan ottamia kuvia koirista.








  Minä näpertelin saunan paneloinnin loppuun. Listojen laitossa meni suurin osa ajasta. Eiköhän se suurinpiirtein ole kelvollista jälkeä. Ainakin meille luottaa.

  Nyt onkin jäljellä siivous, kiukaan asennus ja loppu sipostelu.
  Tima oleskelee jo aika paljon sisällä. Eilen tosin karkasi pihasta etsimään jäniksiä, mutta onneksi lumi oli peittänyt kaikki jäljet, joten Minna sai vislaamalla pois.
  Ilalla pidimme lettukestit remontin valmistuttua ja Tima vahtasi tarkasti 
putoaisiko mitään lattialle.
  Välillä käytiin aina etsimässä kolmatta Tiikeriä.

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Päivä kerrallaan

Tänään piti käydä Kajaanissa Valma-kaupastasta tavaraa navettaan. Niinpä minäkin istuin auton rattiin kuskiksi, enpä käynyt liikkeissä sisällä. Oli muutaka hieman päästä liikkeelle, kunteilläkään ei ollut kuin muutama auto.
  Minna lenkittää Timaa päivittäin,

minä hiljalleen jatkan pihasunan remonttia. Tällä viikolla päästään varmaan jo siivoamaan (Minna pääsee).

  Toinen Tiikerikin löytyi palojen joukosta.

  Taitaa olla Google tukossa, kun ei ota vastaan kuvia. En tiedä, missä vika. 
  Minun koneella se vika oli. Onneksi puhelimen päässä oli Tyrnävällä kaima, jonka ansiosta nyt sain kuvia blogiin!



lauantai 25. huhtikuuta 2020

Hissun kissun

  Saunan remontointi etenee lauta kerrallaan. Ensin purku,

sitten seiniin uudet paneelit. Entiset olivat jo olleet yli kaksikymmentä vuotta. Kovin olivat entiset tummuneet, eikä hygieenitasokaan ollut raponen.

  Vielä saunassakin riittää näpertelyä.
  Välipalana käydään etsimässä Tiikereitä. Yksi on jo löytynyt.
 

torstai 23. huhtikuuta 2020

Valmistelut tehty

  Pyhän aikana valmisteltiin pentukammaria. 
  Ensin piti siirtää pakastin pirttiin.

  Tietenkin kaikki huonekalut täytyi järjestellä uuteen uskoon. Samalla Minna päätti siivota koko huushollin.
  Timalle vielä paikka. Sama laatikko on ollut jo herra ties kuinka monta kertaa penikointi paikkana.
  Vielä rapian viikon verran outellaan.    
 
 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Tima pullukka

  Tima alkaa pyöristyä hurjasti. Viime viikolla otettu kuva.
  Tänään Tima juoksenteli pihalla. Kiinnostaa kaikki syötävä, mitä pihalta vain löytäisi sekä kaikenlaiset piilot on tutkittava, oisko siellä hyvä tekaista pennut.
  Masu oli kasvanut selvästi viikossa. 
  Saa nähä, montako sieltä tulee.
 
 

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Ilmeisesti

joku vihaa talvea ja jäätä. Näkyy nimittäin hävinneet kuvat jääpuikoista ja lumilipasta. En tallenna kuvia pitkään, joten en voi mitään.
😪

Sitten

kaivetaan varastoista 'Tiikeri' palapala entisen kissamme muistoksi.
  Eilen aloiteltiin ja nyt aamulla saatiin kehykset valmiiksi yhteispelillä. 
  Aiemmin Minnaa ei ole juurikaan kiinnostanut palojen etsiminen, mutta ilmeisesti kutomiseenkin tarvitaan taukoa.
  Hupsista! Kesken blogin päivitystä parvekkeelle ilmestyi luullakseni kanahaukka. Erätien lintuharrastajien mukaan on varpushaukka. Minä kyllä uskon heitä.
hätyyttelemään ruokailevia pikkulintuja. Tunnistus jäi kesken, kun haukka syösyi lintujen perään. En ainakaan huomannut, että olisi saanut saalista.
  Illalla jälleen rikoimme määräyksiä ja kävimme mökillä saunassa,

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Entäs sitten

kun palapeli tuli illalla valmiiksi Minnan avustuksella. Tapana oli ennen, että viimeisen palasen pisti Minna. Näin oli nytkin.
  Jos joku haluaisi koota tämän uudelleen, pistän sen laatikkoon. Säilytän sitä viikon verran hyllyssä, sitten uuniin.
  Kirjastot ovat olleet kiinni jo kuukauden. Pari kertaa olen tilannut lukemista netistä ja Minna on tuonut muutaman uutuuden kaupasta. 
  Jos nämä loppuu, voi aina turvautua omiin varastoihin ja lukea jonkun opuksen uudelleen.
  Reilun parin viikon päästä ei aika käy pitkäksi, kun alkaa pentujen hoito. Siihen samaan varmaan alkavat peltotyöt. Onneksi ei olla jäniksen selässä. Muutama hehtaari kynnöksellä, mutta oma tarve saadaan reilusti muiltakin lohkoilta. 
  Jäiden lähtöä odotan vesi kielellä, kun talviverkkojakaan ei pidetty Jyrkin kanssa huonon jäätilanteen takia.
 

  
 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Dementia

alkaa ilmeisesti hiipiä aivokoppaan tämän töllistelyn aikana. Meinaan juolahti illalla mieleen, valitettavasti liian myöhään, että Caddyllä olis varmaan katsastus aika liki. Niinhän se oli eilinen viimeinen päivä.
  Ei auttanut kuin netistä varata aika tälle päivälle ja Minnalle tuli kaapunkireissu. Parilla huomautuksella selvisi, rekisterikilven toinen valo ei palanut ja lasinpesuneste oli loppu. 
  Ikkunastakin joutaa seuraamaan ulkoilmaa. Eilen aamulla oli mukava katsella teerien ruokailua naapurin pihakoivuissa.
  Tämä päivä onkin mennyt pällistellessä TV:tä ja palapelin palasia etsiskellessä.

  Aion olla kuitenkin tottelematon ja käydä huomenna kylpemässä mökillä. Dementian takia en enää huomenna onneksi muista, mitä Marin sanoi.
 

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Nyt on aikaa

seurailla kevään tuloa lumimyräkässä. Ainakin lintuja käy syömässä parvekkeella aivan uskomattoman paljon.
  Havaintoja:tali- ja sinitiainen, varpunen, pikkuvarpunen, mustarastas, tänään viherpeippo, orava, käpy- ja vihertikka punatulkku.
  Toissa päivänä oli pihalla töyhtöhyyppä. Kovin aikaisin on tullut näille korkeuksille. Eilen mustarastas etsi suojaa peräkärryn alta.
  Palapelikin valmistunee ennen pitkää, pala kerrallaan.


Välillä voi lepuutella silmiä seuraamalla jääpuikkojen kasvamista.


  Karanteeni taitaa ruuhkauttaa netin. Kuvan lataaminen blogiin kestää toista tuntia. Kuluuhan se aika tässäkin. Se siitä digitalisoinnista!

torstai 9. huhtikuuta 2020

Vaihtelua

karanteeniin oli pieni mökkiloma, kun oli lomittaja hoitamassa navettaa.
  Kokeilin kesältä polttamatta jäänyttä risukasaa sytytellä tulevan pääsiäisen kunniaksi, mutta
lunta oli vielä liian paljon kasan päällä.
  Sain kuitenkin poltettua kasaan muutaman reiän, joten eiköhän se aurinko hiljalleen hävitä lumet.
  Minna on hiihdellyt hangilla Timan kanssa
ja järvellä yksin. Ei ollut tungosta järvellä, joten ei pelkoa lähikontaktista.
   
  Nyt sitten seurataan jälleen, milloin lumilippa katkeaa.

  Välillä käydään etsimässä oikeaa palasta oikeaan kohtaan.
  Hiljaa hyvä tulee.


  

 

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Iloisia uutisia

  Eilen karkasin karanteenista. Kuskina tosin olin, kun käytiin Kajaanissa. 
  Minna hoiti asioinnit, minä jökötin autossa.
  Saa nähä, teenkö seuraavan blogin Sukevalta?
  Tänä aamuna Minna käytti Timan ultrassa ja hiphuraa. Pentuja on tulossa, määrästä ei varmuutta mutta luultavasti yli viiden.
  Nyt sitten vaan odotellaan kuukauden verran, niin nähdään, mitä ja montako tulee.

 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Palasia

   Remonttihommat ovat nyt odotteluvaiheessa, tiskipöytä mökillä paikoillaan 
 ja hyllykin löysi paikkansa.


  Paluumuuttajia alkaa hiljalleen ilmestyä. Urpiaisia näin pari viikkoa sitten. Nyt terassilla on muutaman päivän ruokaillut muiden lintujen ja oravien kanssa mustarastas.
 
  Hiljotellen alkoi suivauttaa korona ja television uusinnat.                Yht'äkkiä juolahti mieleen kauan unohduksissa ollu harrastus. Suitsait komeroita penkomaan ja löytyihän sieltä pari laatikkoa
tuhannen palan palapeliä. Aikansa ottaa, ennenkuin pääsee rytmiin ja muistaa strategian. Lajittelusta se alkaa.
  Onpahan vaihtelua.