keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Liipan kalakkajaiset

   Näin taru kertoo, että kun heinät on saatu suojaan, niin liipan kalkutus loppuu ja huokaistaan helpotuksesta.

  Tänään oli viimeinen paali pihdeissä pihaan menossa.


  Heinät on muovissa ja pellot loistavat tyhjyyttään.


  Kaikki paalit ovat pihassa nätissä rivissä.


  Talven rehut on tehty. Kiirettä sai keräyksen kanssa jo pitää, kun 'rusakot' olivat käyneet jo maistelemassa sisältöä. Toinen paali oli niin nykerretty reiille, että pistettiin suoraan syöttöön hiehoille.

lauantai 26. kesäkuuta 2021

Hätä ja hyvä mieli

   Loman jälkeen alkoi loppurutistus rehun teossa. Niiton välissä piti käydä pelastamassa Paavon Nuhvi riistapellon ojasta.

  Minna kierteli pöyhimen kanssa perässä. Saivat heinät vähän kuivahtaa sateen jälkeen. Saatiin muutamia kymmeniä pakettiin, kun paalaimesta löytyi ongelma. Onneksi Jussi pääsi apuun ja pian mentiin taasen.

  Tarkoitus oli paalata vaikka läpi yön, mutta sitten juonitteli paalaimessa noukin. Tuomo siitä lopulta löysi vian venttiilistä.

  Päivä menikin pelloilla ja nyt ei ole enää hätää, kun vuoden rehut ovat muovissa.


  Pihaan ne vielä kelkon, mutta hissukseen. Nyt voi keskittyä hommiin, jotka voi tehdä sitten kun huvittaa.

  Minä paalasin ja Minna käytteli kätevästi käärintä.

  Nyt on sitten hyvä mieli!

torstai 24. kesäkuuta 2021

Lomatauko

   Minna piti kuuden päivän loman, minkä vietimme mökillä. Saunottiin, uitiin ja n... tuota nukuttiin. Alkuun oli kunnon helteet, joten järvessä pulikoitiin jatkuvasti.


  Sitten alkoi myräköidä kunnolla. Ensin nousi tuuli ja Osmanka oli valkoisena.

  Puut olivat nöyrinä, mutta kestivät kaatumatta.


  Terassilla kuunneltiin ukkosen jytinää ja pidettiin sadetta.


  Eilen Minnan piti keskeyttää loma ja käydä luovuttamassa teuraat. Minä kävin Ristijärven puolelta uistelemassa, kun tuo Osmanka alkaa olla kuin Aral-järvi ja kalatkin ovat kateissa, vai onko niitä enää. Kotiin palasin riittävän saaliin kanssa.

  Nyt odotellaan taukoa sateeseen, että pääsisi kaatamaan heinikoita.

torstai 17. kesäkuuta 2021

Rehua ja maalia

   Etukuormaajan avulla saadaan seinää maalattua melko ylös. Minna kauhassa ja

minä nostan ja lasken. Välillä rapsuttelen vanhaa maalia pois alhaalla.

  Helteiden takia piti etsiä käärmekarkottimet



 varastosta ja istutta ne koiratarhan likelle.

  Sitten piti valjastaa hepoiset rehuntekokoneiden eteen, joten oli siirryttävä matalalle seinälle.


  Poutaa odotellessa uusattiin muutama lauta ja pitkät pätkät odottaa jo maalia.

  Eilen sain niitettyä muutaman hehtaarin ja tänä aamuna syöksyttiin pellolle. Minä paalasin ja


 Minna ajeli perässä käärijän kanssa.


  Loppusuoralla alkoi verkon juoksu juonitella. Ajoittain kävin jo tosi kuumana, mutta hermot riekalaina saatiin kuitenkin niitokset talteen. Huomenna minulla onkin paalien ajo pihaan.

torstai 10. kesäkuuta 2021

Melkoisen aikaisin

 päästiin aloittamaan rehun teko. Eilen niitin muutaman hehtaarin, että voitiin kokeilla, ovatko vempeleet kunnossa.


  Ilma olisi voinut olla raittiimpi, mutta hyvin tuo onnisti. Tuomo oli onneksi kotona, joten rutiinilla pistettiin heinät paaliin.


  Minä ajelin perässä ja vetäsin muovit ympärille.
  Huomenna pitänee ajella paalit pihaan, ettei karhu käy repimässä. Ainakin Tuomolle on tullut melkoiset vahingot otson tekemänä. 

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Välipala

  Tänään saatiin lopultakin tilatut paidat päälle.


  Vielä pitää odotella toveroinen liigan alkua,


mutta äkkiä aika kuluu.

 

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Päätä huimaa pian

   Siipirakennus ja ensimmäinen seinä kaikkine ikkunoineen ja koukkeloineen saatiin eilen valmiiksi.




  Aloiteltiin sitten päätyseinä. Korkeutta piisaa ja jossain vaiheessa varmaan yläosassa tuntumaan 'pientä' huimausta.


  Täytyy vain mennä hissunkissun ja varovasti.

  Eilen tuli mitta täyteen maalauksesta, joten suunnistimme mökille grillaamaan ja saunomaan. Nyt otetaan vielä aamupäivä rennosti ja katsellaan formuloita. Illalla vielä Suomen ottelu Saksaa vastaan. Ei sitä voi jättää katsomatta. 

keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Maalaustauko

 minulla oli kolme päivää. Maanantain sateen takia päätin keskittyä peltoihin. Aloitin virstan ajon.

  Maanantai ei mennyt maatessa vaan traktorin kopissa, Tiistaiaamuna piti ajella vielä säiliö tyhjäksi.

  Sitten pyöräytin rullakarhilla muuten kylvövalmiit palaset kertalleen ympäri rikkakasvuston tappo mielessä..

  Iltapäivillä oli sovittu kalareissu Jyrkin kanssa. Kudun jälkeen hauki ei vielä ollut syönnillään, mutta pari kipaletta saatiin ja yksi ahven. Käytiin vielä tarkastamassa majavan pesä,


  

mutta meistä näytti hylätyltä. Ilmeisesti lähteneet hakemaan parempia ruokamaita.

  Tänään sain kylvettyä pellot, pistettiin pelkkiä nurmensiemeniä seassa vähän apilaa ja sinimailasta.


  Minna on kaikki vapaahetket jatkanut maalausta ja siitä sekin homma hiljaa etenee.