sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Uusiutumatonta

 energiaa varastoimme talven varalle. EU aikoo pistää puut uusiutumattomaksi. Ainakin meillä vielä uudet puut kasvavat kaadettujen tilalle.


  Pilkekone on pyörinyt muutaman päivän. Pari kuormaa tehtiin yhdessä, mutta sitten Minnan täytyi jäädä pinoamaan klapeja katon alle, muutoin piha olisi ollut tukossa.


  Yksin sen verran hitaampaa, että jaksan pilkkoa kuorman päivässä. Eikä oikein pysty kippaamaankaan ennenkuin Minna tekee tilaa.


  Illalla Minna on vielä istuttanut pussipotut, tomaatin ja paprikan taimet. Lisäksi pieneen kasvilaatikkoon porkkanaa, salaattia ja hernettä.

  Auringon kukkia kasvamassa siellä täällä.

  Saunaa odotellessa vielä harava käteen.


  Iltapalaksi sitten makoisia savuassuja masu pullolleen.

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Älynväläys

   Pihalta kaadettiin pari isoa koivua ja kannot jäivät töröttämään aika ikävän näköisenä. Sauna on ihan vieressä ja lähellä kulkee viemäreitä ja sähkökaapeli.

  Sitten minulla välähti ja hain moottorisahan. Kovertelin kantoihin aikamoiset kolot ja Minna istutti niihin orvokkeja.



  Paljon enemmän silmäniloa kuin paljaista kannoista.


  Näitä kukkaruukkuja ei tuuli kaada.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Paska pyhäpäivä

  Tämän päivän suunnitelmat menivät aamusta sekaisin. Lomittaja soitti, että lannanpoistokoneen letku on rikki.

  Onneksi olin edellisen rikon jälkeen teettänyt varaletkun. Ihmeellistä että laitteet ja vehkeet särkyvät aina yöllä tai pyhän aikaan, kun kaupat ja korjaamot ovat kiinni.

  Siinäpä vierähti nelisen tuntia, kun uitettiin uusi letku sylinteriin. Samalla putsattiin koneen öljysäilö ja vaihdettiin uudet öljyt tilalle.

  Nämä yö- ja pyhätyöt ovat jo niin tavallisia, ettei jaksa edes kiroilla.

  Mökillä saunassa helpotti ja kamppeet pyykkikoneeseen. 

 

lauantai 14. toukokuuta 2022

Kevään askareita

   Viikko mennä hurahti nopsaan pilke- ja siivous hommeloissa.

  Vanhat pilkkeet kannoin liiteriin


ja Minnahan pisteli ne pinoihin vauhdilla


  Välillä on viety kuivimmilta paikoilta talven roskia monttuun palamaan.


  Varmuuden välttämiseksi ympäröin nuotion lumella, ettei jo paikoin kuivahtanut kulo pääse syttymään.

  Liiteri vaatii vielä paljon pilkkeitä sisään. Eikä pihaakaan ole putsattu kuin pieneltä alalta.

  Kyllä teki jälleen kerran sauna hyvää mökillä.

maanantai 9. toukokuuta 2022

Rauha ja hiljaisuus

  Perjantai iltapäivä ja lauantain vastainen yö oli levoton, kun Camu jäi yksin. Katteli kavereitaan, eikä osannut nukkua missään.

  Lauantaina siivoilimme koko aamupäivän paikkoja ja Camu touhusi mukana joka paikassa.


  Kävimme vielä mökillä tarkastelemassa paikat talven jäljiltä. Camu tutki paikkoja ja seurasi hyvin tarkkaan, missä me ollaan.


  Kyllä maistui uni iltapäivällä ja sunnuntaita vasten yökin meni kertaakaan vinkumatta.

  Iltapäivällä pyhänä tuli Mikko hakemaan Camun Ouluun.


  Hyvin oli kotimatka sujunut. Pientä vinkumista alkuun, mutta sitten oli uni pettänyt. 

  Katsoimme illalla Formulat ja päätimme nukkua pitkään, kun pennut eivät herättäneet ennen kuutta. Enhän minä osannut venkoilla sängyssä pitkään, kuuden jälkeen piti nousta kahvin keittoon.

  Tänään päätimme pitää lepopäivän mökillä tekemättä yhtikäs mitään. 


  Järvikin on umpijäässä, joten lämmitimme saunan, paistoimme takassa makkarat ja otimme ettonet.

  Vaikka pennut ovat mukavia, niin parin kuukauden jälkeen kaipaa tosiaan rauhaa ja hiljaisuutta. 

 

perjantai 6. toukokuuta 2022

Camu

 viettää nyt yksinäistä elämää kanssamme joitakin päiviä.

  Carmen lähti puolilta päivin Petolahteen Vaasan eteläpuolelle.


  Koko perhe oli hakemassa ja valitsemassa pentua. Harkinnan jälkeen he päätyivät Carmeniin. 

  Linnea ja Carmen


  Iltapäivällä Petteri haki Candyn Vaasaan.


  On kuulemma hienot olot ja harjoitusmaastot saaressa.

  Kiitokset ja onnea pennuille ja uusille omistajille.

  Ans kattoo, tuleeko Camulle vaikeaa, kun on yksin. Camun uusi omistaja joutui siirtämään hakua olosuhteiden pakosta.

tiistai 3. toukokuuta 2022

2.5.-3.5.

  Kuvat kertokoot

  2.5.




  3.5.




  Pennutkin pakenivat pahaa maailmaa yhteen kasaan sohvalle.



 

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Pentujen eräretki

   Aamulla huomasin parvekkeelta, että jänis oli syömässä riistapellossa paalin päällä.

  Mainitsin asiasta Minnalle ja sinne mentiin pentujen kanssa hankea pitkin.




  Kaikki oli uutta ja kiinnostavaa, mutta silti pidettiin silmällä, missä Minna on.


  Lopulta päästiin pelipaikalle.


  Alkoi tuhina ja tutkiminen.


  Haluttiin penkoa joka neliö.


  Heinäpaali kiinnosti kovasti.



  
  Paalin päältä on hyvä tutkailla maisemaa.


  Taisi enempi kiinnostaa papanat kuin heikot hajut. Ainakin niitä pisteltiin poskeen.