torstai 29. kesäkuuta 2023

Rehun teko erä 2

   Ennen ukkoskuuroja saatiin muutama hehtaari muovin sisään


  Osa paaleista on vielä pellolla, osa jo pihassa odottamassa talvea. 

  On ollut ELY-keskuksen tarkastus. Näissä menee aina päivä pilalle, vaikka mitään huomautettavaa ei löytynytkään.

  Tämä päivä taasen meni Kajaanissa asioilla. Eikä enää iltapäivällä uskaltanut lyödä heiniä nurin ukkokuurojen palossa. Kyllä olikin melkoista möykettä, vaikka ei ihan päälle päässytkään. Vettäkin tuli aivan kiitettävästi.

torstai 22. kesäkuuta 2023

Rehun

teko piti aloittaa hieman ennakoitua aikaisemmin peltojen reunojen putsauksen takia. Muutamassa kohdassa koneen piti hakata pellolta isojen puiden takia. Sama homma ajokoneen kanssa, joten päätin pistää heinikot paaliin.


  Kasvusto ei ollut vielä oikein pitkää, mutta eivätpähän polkeudu telojen alla.

  

  Ovat nyt muovissa ja pihassa kasassa. Aina se vain tökkii tuo ensimmäinen kerta viime kesän jälkeen. Alkukangertelun jälkeen saattoi nostaa  peukalon pystyyn.

 

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Mökötysmökki

   Ennen rehu-urakkaa päätimme alkaa mökötysmökin entrauksen. Ensin uusittiin vanha huopakatto, jossa oli jouduttu hieman paikkaamaan pahimpia kohtia. Alle tuli aluskate, sitten laudoitus peltille.

  Kun ilmakin oli suosiollinen, ei pilvenhattaraa taivaalla, hommaa ei tarvinnut tehdä urakalla.

  Pohjatyöt saatiin mukavasti valmiiksi, sitten räystäspeltit paikalleen.


   Peltien laitto vanhaan ja vinksahtanneeseen rakennukseen 'suoraan' on melkoista taiteilua, että näyttäis silmälle suht'koht' suoralta.

  

  Viimeisenä taiteiltiin päätypeltit.


  Vielä pientä fiksausta ja sitten uusi maali pintaan.

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Paikasta toiseen

   Tästä päivästä tulikin aivan normityöpäivän pituinen. Aamupäivä meni kaverille talkoissa. Sitten tulikin pikku kiire Riistakeskuksen järjestämään tutustumispäivään yleisölle Osmangan Erä ry:n kosteikolla.


  Iso porukka oli tullut paikalle linja-autolla ja henkilöautoilla. Kosteikko on vielä hieman kesken, mutta jo nyt siitä saa hyvän kuvan. Ensi kuussa urakoitsija käy viimeistelemässä paikat. Kosteikkoon voi käydä tutustumassa milloin vain omatoimisesti. Täytyy vain varoa siellä olevia poikueita.

  En ehtinyt olla aivan loppuun asti, kun piti käydä motokuskin juttusilla pellon reunalla. Vauhdilla hakkuu etenee.


  Varmaan tällä viikolla työ valmistuu.

lauantai 10. kesäkuuta 2023

Pellot

 alkavat pian näyttää pelloilta. Moto on kiertänyt peltoja ja putsannut risut ja männynkävyt energiaksi.


  Pian joka puolelta pääsee aurinko paistamaan kaikkialle. Yllättävän paljon vain sieltä löytyy  hakattavaa.


  Menee varmaan vielä ensi viikko ennenkuin kaikki koukkelot on kierretty.


  Täytyy sanoa, ettei tähän olisi minun ikä riittänyt käsipelissä.

  Uskomattoman hienoa jälkeä tekee moton kuski.

  Ammattimies!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Viikko tukka putkella

  Kalenterissa oli joka päivälle menoa. Siihen mahtui kokouksia, niin oikeita kuin Teamsia. Piti käydä Kajaanissa ja kirkollakin muutaman kerran.

  Puolen viikon maissa tuli kone putsaamaan pahimpia pusikoita niin tien kuin peltojen reunoilta. 



  Energiapuuksi ne kaikki menevät.Pellon reunat ovat niin tiheitä, ettei hippiäinenkään lennä läpi.

  Saatinhan vielä toivottavasti viimeisen kerran tälle kesälle paikat valkoiseksi.


  Olikin kunnon sadetta.


  Ei ole oikein ilmat suosineet kalahommia. Järvelle ei juuri asiaa kovien tuulien takia. Hätäräppöseen käyty katiskasta hakemassa sormenpituisia ahvenia koirille. Koirat tykkäävät kuin hullu puurosta. Heti alkaa haukkuminen tarhassa, kun haistavat kypsyvät kalat.

  Tänään kaivoin virvelin naftaliinista ja päätin lähteä pienelle joelle kokeilemaan, olisiko siellä elämää.

  Olihan sitä.

  Tauon aikana ilmaantui sorsaperhe katselemaan outoa ilmestystä.


    Minulla tauko venyi melko pitkäksi, kun en halunnut häiritä emoa poikasineen.


  Joutsen varmaan huomasi minut, kun pyörähti nopeasti takaisin.

  Oli aivan makea reissu, kun repussa oli vielä puolentoista kilon hauki.