lauantai 27. huhtikuuta 2024

Kesää ootellessa

   Torstaina käytiin Jyrkin kanssa verkoilla. Jäätilanne oli vielä hyvä, mutta saaliina oli vain yksi vaaksanpituinen hauki. 

  Talvi on ollut miesmuistiin huonoin saaliin suhteen. Tie mökille on tosi surkeassa kunnossa, joten päätimme ottaa verkot pois ja odotella vesien aukeamista. 

  Ostimme jonkin aikaa sitten hieman isomman soutuveneen. 



  Mukana tuli pienehkö 4-t moottori, joten pääsemme ensialkuun kartoittamaan Osmankaa laajemmin. 

  Tällä pystyy lähtemään vaikka Oulujärvelle. Muutkin järvet kiinnostavat. 

  Nyt on hyvä aika aloittaa veneen pesu ja tutkiskelu entisen omistajan jäljeltä. 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Hoidetaan Minnaa

   Perjantaipäivä oli katastroofi. Aamusta ultrassa selvisi, ettei Aadalla ole pentuja tulossa. Silloin kyllä sieppasi aikalailla. Herpesvirus???

  Ilalla ei enää harmittanut yhtään, vaan panin suuret kiitokset jollekkin.

  Lämmitin saunan ja lähdimme kylpemään, minä tulin hieman perässä. Minna oli astunut märän ruohotuppaan päälle ja meni komiasti nurin. Huuto oli kova. Sanoi vasemmasta nilkasta kuuluneen rusauksen.

  Nostin pystyyn ja yritin taluttaa sisälle, ei pystynyt kivun takia. Sama homma kun yritin kantaa.

  Puhelin kouraan ja soitto hätänumeroon. Lupasivat piipaa-auton tulevan. Minnalla oli vain saunatakki ja ulkona kylmä tuuli.

  Oli pakko yrittää sisälle, joten takaperin hiissautumalla minun kannatellessa jalkaa oltiin lopulta eteisessä.

  Ensin tuli ensihoitajat Paltamosta, mutta eivät voineet tehdä mitään. Lopultakin Minna pääsi ambulanssin kyydissä KAKS:iin. 

  Röntgenissä vasemmasta jalasta löytyi kolme murtumaa. Aamulla oli edessä leikkaus ja nilkkaan pistettiin ruuveja ja levy. Kipsaus päälle.


  Maanantaina pääsi jo kotiin. Minna halusi seurata sairaalassa pienen kuumeen, muutoin olisi kotiutunut. jo pyhänä. 

  Viikon päästä tikkien poisto ja röntgenissä tarkistus, että luut paikoillaan ja luutuminen lähtenyt hyvin käyntiin. Uusi kipsi vielä toukokuun loppuun.

  Tässä vaiheessa huomaa kuinka paljon Minna tekee sisällä hommia. Yritän tehdä parhaani. Eiköhän tästäkin selvitä. 😤😀

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Peukaloiden pyöritystä

  Eilen käytettiin Aada ultrassa, kun masu näytti vain pienenevän. Eihän siellä ollut pentuja. Ensialkuun kaikki näytti hyvältä. 

  Maha kasvoi, ruokahalu mahoton ja tissitkin kasvoivat.

  Syitä voi vain arvailla. Suurin epäily kohdistuu herpesvirukseen. Se tappaa pennut ja ne imeytyvät verenkierron mukana olemattomiin. Näitä on kuulemma ollut muillakin koirilla.

  Pettymys oli alkuun kova, mutta nyt panen sormet ristiin ja tämänhetkisen tilanteemme huomioonottaen hyvä näin.

torstai 11. huhtikuuta 2024

Loppusuoralla ollaan

   monessakin asiassa.

  Aadalla alkaa masu pullottaa. Sohvalla makoilee meidän katsoessa jääkiekkoa. 

  Navetassa saatiin tänään purettua karsinat, muutama tolppa on vielä pystyssä.


  Vesiputkia jonkin verran vielä paikallaan.

  

  Joutilaita putkia on paljon,


osa putkista on käyttökelpoisia. Mutkia, liittoksia, kartioliittimiä ja muutama sulkuhana. Osassa putkia jengat hyvät.

  Jos kukaan ei tartte, menevät rautaromujen sekaan.

  Parsimattoja koko navetan alalta, kunhan sinne asti purussa päästään. 


Suurin työ on leikellä ja piikata parsilaitteet, mutta onneksi ei ole hirsi säären päällä.

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Viikonloppu

  Perjantaina purkuhommat keskeytyivät Kuhmon reissuun. 


  Toisen puolen karsinat saatiin purettua. Lapatuissa ja muutamissa parrenerottajissa menee vielä aikaa. Ne on leikattava rälläkällä lattian tasalta poikki.

  Viimeisistä hiehoista otettiin yhdestä palautuksena puolikas. Se meni suoraan Taipaleen lihan käsittelyyn. Saapahan ainakin jonkin aikaa syödä varmasti puhdasta ja maukasta lihaa.

  Loppupäivä menikin matkoihin ja lihojen laittoon. Lisäksi koirien luut ja rasvat Minna laitteli tarhan pakastimeen lauantaina. 

  Pyhäpäivänä taivasteltiin ikkunasta lumen tuloa ja rakenneltiin Aadalle uusi isompi penikointi paikka.


  Vielä pitää odotella reilu viikko ennen pentujen tuloa.

  Illalla piti vielä lähteä linkoamaan pihaa lumesta. Tänään ei enää olisi mennyt märkä lumi lingosta läpi. Hieman jäi putsaus kesken, kun nivelakselista hajosi ristikko.

  Oottelen hieman parempaa keliä, ennenkuin rupean tutkimaan tilannetta. 

  

perjantai 5. huhtikuuta 2024

Riistakamerasta

  Näkyy heinät kelpaavan jäniksille. Vein kameran yöksi heinien viereen eilen. 

  Ensimmäinen kuva oli Minnasta, kun lähti käyttämään Aadaa  iltalenkillä.



  Tosin meni aikaa, että sai hätyyteltyä jänikset pois heinäkasalta. Minna olisi muutoin varmaan mennyt mahallaan Aadan vetämänä.

  Mielenkiintoinen värikuva kamerassa.

   


  Illan Aada vahtasi sängyn päältä ikkunan läpi jäniksiä.


                           

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Tavaraa vielä jäljellä

  Niittokone myyty. 

  Rullakarhi myyty. 

  Irtoaidat myyty. 

  Kaasulla toimiva nupoutusrauta. 100 €+alv


  Hätälopetukseen pulttipyssy 120€+alv. Pateja mukaan. 



  Paalipihdit Flexgrip 400€+alv


  Juomakuppeja tusinan verran. 

  Lisääkin löytyy, kunhan ehditään pengata varastot ja purkaminen edistyy.