perjantai 27. syyskuuta 2024

Bitille

 ei jäänyt jäniksistä mitään kammoa päävamman takia.


   
Keskiviikkona ajeli hyvin jänistä. Piiri pieni pyöri hehtaarin alueella, vaikka ajettava oli aikuinen tai varhainen hankipoikanen.

  Jäniksiä ei ole liikaa, joten en edes ottanut haulikkoa pussista.

  Loppupäivä menikin sitten navetassa eikä turhaan. Saatiin jälleen yksi pätkä seinää valmiiksi.


  Eilinen päivä menikin Kajaanissa asioilla ja Volvo piti viedä huoltoon. Taitaa olla ongelmia auton kanssa, kun ei tänään saatu takaisin. Toivotaan, että saan sen kotiin heti alkuviikosta. Olisi kyllä tarvittu jo viikonlopun aikana.

  Tänään saatiin pitkän seinän takapuoli villoitettua ja melkein aluslaudatkin seinään. 


  Huomenna olisi pitänyt hakea levyjä Paltamosta, mutta Minnan Mitsussa ei ole vetokoukkua.. Levytys jää ensi viikkoon.

  Huomenna laudoitus loppuun ja viimeisen pienen seinä  pätkän valmistelua. 

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Bitille

 tuli tappio tappelussa.

  Eilen aamulla lähdin Bitin kanssa etsimään ajettavaa. Ilma oli raittiinpuoleinen ja pirullisen kylmä tuuli ei ainakaan parantanut tilannetta. 

  Tunteroisen haulla ajo alkoi. Aika pian näin isohkon jäniksen menevän tien yli. Ajo jatkui vielä vartin verran, mutta päättyi kuin seinään. 

  Bitti ei edes hakenut hukkaa vaan tuli vauhdilla pois. Yritin viedä uudestaan hukkapaikalle, mutta ei lähtenyt edes minun kanssa.

  Bitti tsekkaili vielä alkupätkän. Kutsuin viimein autolle. Autoon pannessa huomasin päälaessa kolikon kokoisen nahattoman läntin. 

 

  Ei siitä verta valunut eikä Bitti aristanut ollenkaan. 

  Ikuiseksi mysteeriksi jää, mikä vamman aiheutti. Oliko jänis pahalla päällä, vai joku muu eläin. Työnsikö Bitti päänsä liian pieneen reikään. 

  Onneksi Jyrki oli liikkeellä täälläpäin ja sanoi, ettei kannata tikata vaan salvalla hoituu. 

  Aina tämmöinen riipaisee syvältä.
    

lauantai 21. syyskuuta 2024

Seinä

   Hiljalleen alkaa muotoutua lämmin huone navettaan. Alkuviikolla saatiin runko tehtyä, sitten höysulku ja levyjen alle laudoitus. 


  Eilen saatiin levyt paikoilleen sisäseinään. 


  Tänään suunnitellaan toinen seinä. Paljon on vielä tekemistä.

perjantai 20. syyskuuta 2024

Pitkä päivä

 Aamusta heti soitti Aaro, joutaisinko talkoisiin. Paltamossa oli kaksi aikuista hirveä kolaroinut autojen kanssa. Kukaan työikäisistä ei päässyt hirvien paloitteluun. 

  Sain onneksi Jyrkin kolmanneksi, joten meitä oli kuiteskin kolme. Luojan kiitos toinen hirvi meni ostajalle kokonaisena. Luita ja huonompaa lihaa sain koirille. Pitkälle iltapäivälle meni paloittelu ja lopuksi oli paikat siivottava kunnolla.

  Kotona oli iso urakka pätkiä luut ja leikellä liha pieniin palasiin sopiviin kokoihin pakkaseen. 

  Onneksi navetassa on nyt tilaa, joten ei tarvinnut ulkona työjellä. Kuuden jälkeen saatiin homma hoidettua, Hyvä että ehdittiin katsomaan Kalpan ottelua. 

  Hyvin nukutti yöllä masu täynnä Minnan leipomaa ihanaa perunakukkoa.

sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Lopetukseen

kuuluu paljon muutakin kuin eläinten pidon lopetus, koneiden ja työvehkeiden myynti ja navetan muutostyöt.

  Myös sisälle on kertynyt neljänkymmenen vuoden aikana uskomaton määrä kansioita papereineen. 


   Monenmoisia muistoja sieltä kansioista löytyi. Nyt valtaosa kansiosta ja papereista joutaa hävitykseen. 

   Tyhjää tilaa alkaa olla niin navetassa kuin sisälläkin. 

keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Nyt ei enää pureta

vähään aikaan, vaan aloitetaan sisätilojen muuttaminen varastoksi. 

  Ensin Minna pesi lattian, seinät ja katon. 


   Seuraavaksi oli melkoinen työ täyttää lantakouru betoni- ja ruokintakourun palasilla. Tarvittiin siihen iso kauhallinen sepeliäkin. 

  Tänään saatiin valettua kouru lattian tasalle.

  Yksi lattiakaivo laitettiin pesuvesiä varten. 

  Rakennamme lämmitettävän huoneen vesiputkien takia ja onhan siinä mukavampi tarvittaessa työskennellä pakkasilla. 

  Paljon on vielä purkamista edessä. Mennään hiljalleen suunnitelman mukaan, vaikka välillä jää päiviä väliin muiden menojen takia.



keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Purku jatkuu

  Muutama päivä pätkitty lantakoneen raappakiskoa. Liian pitkä ja raskas  kantaa kokonaisena ulos. Eilen saatiin irroitettua sylinteri 


ja loput raapat. Piti siinä olla pari rälläkkää, pieni töhö ja työkaluja repullinen. Kaikki tapit ja mutterit umpijumissa, sehän on selvä virtsan ja p-kan seassa.

 

  Seuraavaksi alkaa siivous ja pesu.

  Sitten pääsee suunnittelemaan jatkoa.

  Toien puolen kone saa odottaa, Sillä puolella ei uskalla oikein rålläköidä. On meinaan vieressä sen verran hyvät sytöt.


  Yksi kipinä väärään paikkaan, eikä tarvi miettiä purkua.