Yritin otta kuvia pennuista aamulla, mutta ovat jo sen verran vilkkaita, ettei oikein tahdo onnistua. Jatkossa lisää kuvia tulee.
En tiedä, jäikö joku pentu kuvaamatta, mutta otetaan uusia paremmalla tuurilla.
Nälkähän näille tulee heti herättyään.
Sittenpä uni taasen maittaa.
torstai 7. heinäkuuta 2016
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Huh, huh mikä 'kesä'
Niin tuli tästä kesästä viime vuoden uusinta. Vettä tulee päivin öin ja rankasti.
Ilmeisesti sääherra on ottanut mallia telkusta, kun sieltäkin tulee uusintaa toisensa perään.
Sademäärät huitelevat 10-40mm/vrk.
Ukkoskuuroista vettä tulee kaatamalla.
Vaikka vesi vielä häviää meidän viettävältä pihalta kohti Osmankaa,
niin varmaan järvessä veenpinta nousee sille tasolle, että voin pilkkiä suoraan parvekkeeltä.
Kaiken varalta harjoittelin isohkolla pilkillä, ettei tuuli vie pienempää mennessään.
Täytynee ensi kerralla kokeilla pienemmällä pyytimellä, kun ei nyt tullut nykyäkään.

perjantai 1. heinäkuuta 2016
Nucalle pentuja
Näinhän siinä käy, kun käypi morjestamassa urosta.
Masu kasvaa ja ruoka maittaa.
Tänä aamuna oli Nucca tekaissut ensimmäisen pennun ja puhdistanut sen.
Sittenhän niitä alkoi purkautua.
Vielä Nucca tarkisteli, tulisiko ehkä joku lisää.
Totesi sitten, että kolme urosta ja kuusi narttua riittää tällä kertaa.
On jännää tuo periytyminen. Kolmanteen polveen tuli yhdelle pennulle Picon vetoketju lonkkien päälle.
Pistetään välillä pennut piiloon.
Nucca ja pennut voivat hyvin toistaiseksi. Virkeän oloisia mönkijöitä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016
Unelmaviikko
Ja taas mennään.
Eilen saatiin käärittyä Tuomon kanssa molempien niitokset. Tulihan sitä taas katsottua auringonnousu, kun ennusteet pelottelivat sadekuuroilla.
Näin kesän kiireisimpänä aikana tulee haaveiltua oikeasta unelmaviikosta.
Maanantai menee maatessa.
Tiistai siinä sivussa.
Keskiviikko ei ole kenenkään työpäivä.
Torstain palkalla ei eletä.
Perjantai on lauantain aatto.
Joka laillisesti sunnuntain pyhittää,
se ei tee lauantainakaan mitään.
Haaveillahan aina voi.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016
Kuutamokeikka
Juhannusaattona paalattiin ensin meillä ja sitten lähdettiin jatkamaan Tuomon niitoksia.
Tulihan siinä päivälle pituutta, kun viimeisen paalin käärin 01.52.
Lopetellessa huomasin, että taivaalla näkyi komea kuu, joten otsikko juolahti heti mieleen.
Paalauksen aikana tuli kuurosta vettäkin haitalle asti. Niinpä aamuyöstä rupesi kunnolla usvaamaan.
Kotimatkalla alkoi jo aurinkokin heräilemään.
Minna oli mökillä lämmittänyt saunan, mutta kyllähän se oli ehtinyt jäähtyä. Kuiteskin oli lämpimät pesuvedet valmiina vadissa.
Puhtoisena oli mukava iltasavujen jälkeen
pistää nahkaläpät silmille.
Lauantai menikin reporankana sängyssä, mitä vähän syökäsin ja vetäisin savuja.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Punkero
Nucan penikointi lähestyy hiljalleen.
Masu kasvaa vauhdilla.
Minna yrittää sitä aina käyttää lenkillä, mutta meinaa tuo aika olla kortilla. Minulla menee kaikki aika pellolla, kun kaivurin jäljiltä on paikoitellen melkoinen siivo.
Saa nähä, montako pentua sieltä mahasta purkautuu.
Joskus käyp katteeksi tuo Puuman elämä.
Itsellä pukkaa yleensä kiirettä.
Kiireisimpään aikaan vielä yleensä vastustaa. Jontikasta meni hydrauliletku poikki kesken niiton. Tuli kyllä öljyttyä murskain ja traktori kunnolla. Onneksi Mika pelasti illalla tilanteen ja peli jatkuu.
Muuten mukavaa olisi varmaan tuo kissa elämä, mutta joutuu syömään hiiriä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)