Eilen oli sellainen normaali suomalainen kevätsää. Lämpötila muutaman asteen ja sankkoja lumikuuroja.
Kuurot olivat niin sankkoja, että Osmanka hävisi näkyvistä.
Kuurot olivat kuiteskin aika lyhyitä, mutta kun yöllä oli pakkasta maa oli aamulla valkoinen.
Illalla Aamu tekaisi lehmävasikan. Meinasi mennä yötöiksi.
Onneksi saatiin tänä aamuna ternivasikat mualimalle, tuli vähän tilaa navettaan.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Uskomaton aamu
Onpas ollut niin vilkas aamu lintuseurannassa, ettei tahdo malttaa kahvilla käydä. Ensimmäisenä ilmestyivät tintit (tali/sini). Hyvässä tuntumassa punatulkut.
Viehervarpusia käy syömässä toistakymmentä. Varpusia laskematon määrä. Eilen pari närheäkin kävi etsimässä ruokaa. Harakoitakin käy parvekkeen alla tutkailemassa tilannetta.
Sitten piti ottaa lintukirja käteen. Pölähti semmoinen parvi, ettei laskemaan pystynyt. Uusi tuttavuus oli lopultakin järripeippo.
Meinasin jo lopettaa ruokinnan, mutta taidanpa syöttää loppuun auringonkukan siemenet. Näkyy vielä maittavan.
Kurkipariskuntakin on ilmeisesti saanut munat hautomoon, koska vain yksi käy pellolla etsimmässä syötävää.
Kyyhkysiä lepatteli kolme pellon yli.
Lintukirjaa on tullut selattua enemmän kuin piru raamuttua. Olenpa tyytyväinen ruokintakokeiluun. Olen tutustunut uusin lajeihin, ei ole aikaisemmin juurikaan kiinnostanut pikkulintujen tunnistaminen.
Sateen loppumista odotellessa seurailen lintuja ja katselen snookeria.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Luonto herää
Hiljalleen alkaa pihallakin näkyä kesän merkkejä. Minna on rapsutellut nurmikoilta talven roskia. Löytyihän sieltä ensimmäinen kukkakin.
Itsellä meni pyhäpäivä oikestaan snookeria katsoessa ja samalla hoitelin taimia. Ne kasvaa hujottaa, ettei kohta mahdu mihinkään.
On se kumma valontunnistus kasveilla. Hurjan nopeasti kääntyvät ikkunan edessä kohti aurinkoa.
Kello 8.30 (Heti käännin)
Kello 9.45
Raparperipenkistäkin pilkistää jo punaista. Vesikielellä odotellaan ensimmäistä piirakkaa.
Kasvimaalta kokeilin roudan lähtöä. Kolmasosan sain käännettyä. Luulenpa viikon päästä istuttavani muutaman pussipotun, jos ei tule oikein kylmää. Matoja noukin samalla muutaman onkireissun verran talteen.
Kaikkea sitä tulee mullakin kokeiltua. Viime kesänä alkoi pilkottaa Minnan kukkaruukusta outo taimi. Sitä siinä ihmeteltiin, mutta otin sen kuiteskin ruukkuun kasvamaan. On semmoinen hämärä mielikuva, että olisin joskus piruuttani pannut jonkun hedelmän siemenen multaan. Nyt taisi netin avulla selvitä mysteeri.
Mandariinipuu
Ulos en kyllä uskalla tätä viedä.
Navetassa Minna nappailee tilannekuvia, kun silmään osuu.
Tiikeri on kaikkien vasikoiden kaveri

lauantai 26. huhtikuuta 2014
Valmisteluja
Pellolle pääsyä odotellessa täytyy valmistella tulevaa kesää.
Jolla on ollut yleisessä käytössä. Aika huolimatonta käyttäjää siellä on käynytkin. Pari kertaa on upotettu ja laitettu tuuliajolle. Ensimmäisenä kesänä laitoin sen lukkoon, mutta viikon päästä oli hävitetty teljot ja katkottu airot, kun ei päästy vesille. Jospa jolla säilyisi nyt ehyenä. Oli siinä kuiteskin melkoinen urakka, vetää yksin neljäsataa metriä autolle viime syksynä. Nyt oli kunnostuksen paikka.
Muutama reikä piti paikata ja uusia teljot. Keulaakin vahvistin.
Polttopuitakin olen sahaillut aina silloin tällöin.
Suurin osa on vielä metsässä, mutta osa on pilkkomista vailla tien varressa.
Grillikausi avattiin illalla mökillä. Harjoiteltiin parilla makkaralla. Tänään sitten jo herkuteltiin lohella (suomalaista).
Nami, nami!

torstai 24. huhtikuuta 2014
Helppoa ruokaa
Kyllä linnut osaavat arvostaa ruokintaa. Siementen ja pähkinän menekki ei ole juurikaan laskenut. Tinttien määrä on kuiteskin laskenut. Punatulkku on palannut.
Eilen uros huomasi, että vielä on ruokaa tarjolla, joten tuodaanpa naaraskin paikalle.
Mustarastaskin on kesyyntynyt sen verran, että antaa kuvata itseään.
Kuovit tutkailevat ahkerasti lähipellolla. Nyt odotellaan, milloin jokavuotiset kapustarinnat palaavat.
P.S. Tämän päivän uudet tuttavuudet ja joku vanhakin
Kylläpäs piti katsella kauan lintukirjaa ja käyttää kiikariakin ennen tunnistusta. En ole ennen juurikaan tunnistellut pikkulintuja. Kuvat ovat aika huonoja, mutta tunnistukset lähes varmoja.
Peippoja pölähti paikalle aikamoinen parvi.
Pohjansirkkuja oli ainakin kaksi.
Pikkuvarpusetkin ilmaantui tänään.
Kurrekin käy vielä ruokailemassa.
Kuovitkin näkyvät pellolla hedelmöittelevän munia!

maanantai 21. huhtikuuta 2014
Talvikalastus ohi
Lauantaina haettiin Jyrkin kanssa verkot pois jään alta. Olihan meillä varalta liivit päällä, vaikkei niitä olisi tarvinnut. Hauki ja ahven sieltä löytyi.
Pilkilläkin reistaltiin, mutta minulla jäi yhteen särkeen. Jäätä on kuiteskin nelisenkymmentä senttiä.
Saunaa lämmittäessä tuli napattua pari valokuvaa mökiltä.
Sisältä ulos
Peilikuva terassilta sisälle päin
Pellot alkavat olla sulat, mutta kiirettä ei vielä ole toukotöille.

lauantai 19. huhtikuuta 2014
Vilinää navetassa ja pellolla
Ilalla Aurinko tekaisi vesipään neljän jälkeen, mutta vasikkaa saatiin odottaa nelisen tuntia. Minna soitti navetasta, että alahan haalautua tänne. Siellähän sitten odottikin taasen yllätys. Yksi vasikka oli jo lattialla ja toiset sorkat tulossa. Toiset viikon sisään! Huh,huh!
Nuolemista näissä riittää. Naapuri, Aurora, tuli hätiin ja ryhtyi nuolemaan toista.
Hyvin harvoin lehmä nuolee toisen vasikkaa, mutta kait Aurora ajatteli, ettei Aurinko yksin ehdi.
Siinäpä sekakaksoset, Löllö ja Leinikki kuivattelevat lämpölampun alla. Sonnivasikkahan yleensä steriloi lehmävasikan kohdussa, joten Leinikkikin lähtenee välitykseen.
Navetassa on vielä yksi sarvipää. Ennen kesää täytyy tästäkin Jyrkin tehdä nupo.
Utu
Formuloiden Kiinan aika-ajot jäi suorana katsomatta, kun lähdettiin Tuomon kanssa paalien hakuun. Tällä kertaa ei kuiteskaan Huitsinnevadasta asti. Menihän siellä aamupäivä, eikä saatu kuin yksi kuorma. Ei kehdattu polkea peltoa pilalle. Kuormasta en uskaltanut laittaa kuvaa, sattuu vaikka joku jetsoni näkemään.
Tulomatkalla näin pellolla hurjasti 'uhanalaisia', rauhoittettuja lintuja.
Kuvassa näkyy vain osa. Joutsenia laskin yli viidenkymmenen ja kurkia yli kahdenkymmenen. Senhän tietää, minkälaisia pökälekasoja pellolla on rehuntekoaikaan. Eläimille täytyy syöttää täyttä paskaa ja ties mitä lintuinfluenssaa. Uskallappas vain mennä näitä hätyyttelemään, oot varmaan heti lukkojen takana. Voisko piipertäjät tulla keräämään jätökset sievästi kakkapussilla talteen ja käyttää ne vaikka omien salaattien lannoitukseen?
Nuolemista näissä riittää. Naapuri, Aurora, tuli hätiin ja ryhtyi nuolemaan toista.
Hyvin harvoin lehmä nuolee toisen vasikkaa, mutta kait Aurora ajatteli, ettei Aurinko yksin ehdi.
Navetassa on vielä yksi sarvipää. Ennen kesää täytyy tästäkin Jyrkin tehdä nupo.
Utu
Formuloiden Kiinan aika-ajot jäi suorana katsomatta, kun lähdettiin Tuomon kanssa paalien hakuun. Tällä kertaa ei kuiteskaan Huitsinnevadasta asti. Menihän siellä aamupäivä, eikä saatu kuin yksi kuorma. Ei kehdattu polkea peltoa pilalle. Kuormasta en uskaltanut laittaa kuvaa, sattuu vaikka joku jetsoni näkemään.
Tulomatkalla näin pellolla hurjasti 'uhanalaisia', rauhoittettuja lintuja.
Kuvassa näkyy vain osa. Joutsenia laskin yli viidenkymmenen ja kurkia yli kahdenkymmenen. Senhän tietää, minkälaisia pökälekasoja pellolla on rehuntekoaikaan. Eläimille täytyy syöttää täyttä paskaa ja ties mitä lintuinfluenssaa. Uskallappas vain mennä näitä hätyyttelemään, oot varmaan heti lukkojen takana. Voisko piipertäjät tulla keräämään jätökset sievästi kakkapussilla talteen ja käyttää ne vaikka omien salaattien lannoitukseen?
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Västäräkistä vähäsen
Kesää kohti hiljalleen mennään. Tänään on ollutkin sateinen ja kylmä päivä, joten aikaa oli värkkäillä kasvien kanssa. Pussipotut olivat itäneet, niinpä joutivat piimäpurkkiin aloittelemaan kasvua.
Amppelitomaattia tuli kokeiltua ja kasvu on kyllä ollut hurjaa. Pakko oli ripustaa amppelin sisään, kun ei muuten enää pysynyt pystyssä. Ans kattoo, mitä tulee.
Chilit ne kans röyhähti. Saa nähä, olenko niiden kanssa liemessä. Ei vielä pysty viemään kasvihuoneeseen. Taitavat aloitella jo kukintaa?
Kasvamassa on lisäksi jalopenoa, salaattia, tomaattia ja paprikaa kahta sorttia.
Jalopeno
Linnuille näkyy ruoka kelpaavan. Tänään siihen pelmahti toistakymmentä vihervarpusta. Taisi olla joukossa joku viherpeippokin, joskin tunnistus ei ole varma.
Punatulkkujakin on useita kerrallaan syömässä.
Eilen (17.4.) näkyi ensimmäinen västäräkki.
Kuovikin jo huuteli tänä aamuna. Siitäkin huolimatta meinaan vielä jäällä käydä. Pitää käydä kokemassa tyhjät verkot ja täytyy kyllä yksi ahven pilkillä saada.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Muuttolintuja
Uusia lajeja ilmestyy lähes päivittäin. Aamulla lensi joka vuotinen kurkipari talomme yli. On varmaankin sama pariskunta, joka käy kesällä syömässä lähipellolla ja herättelee meidät aamuvarhain huudoillaan. Alkuun käyvät molemmat, sitten vain yksi toisen hautoessa munia. Syksymmällä käyvät esittelemässä poikaset, joita on ollut yhdestä kolmeen.
Joutsenet ja kurki
Mustarastaita käy syömässä jo neljä kipaletta.
Räklätkin ovat saapuneet. Varmaan tutkailevat mansikkamaan kuntoa tulevaa satoa ajatellen.
Toissa iltana tuli uiteltua matoa järvessä. Kalat eivät olleet nälkäisiä, ei nypyäkään.
Mukava siellä on jäällä istuskella, kuunnella joutsenten huutelua, teerien pulinaa ja muita keväisiä luonnon ääniä.
Hyvin näkyi kamerassa pilkkireissuni.
Joutsenet ja kurki
Mustarastaita käy syömässä jo neljä kipaletta.
Räklätkin ovat saapuneet. Varmaan tutkailevat mansikkamaan kuntoa tulevaa satoa ajatellen.
Toissa iltana tuli uiteltua matoa järvessä. Kalat eivät olleet nälkäisiä, ei nypyäkään.
Kateus taisi viedä kalatkin järvestä, kun verkossa ei ollut viimeksi kuin yksi ahven. Aikamoinen urakka oli uittaa uudestaan verkot jään alle.
Osmanka oli mennyt vesille, eikä vesi vielä päässyt jään alle. Jäätä on vielä 50-70 sm.Mukava siellä on jäällä istuskella, kuunnella joutsenten huutelua, teerien pulinaa ja muita keväisiä luonnon ääniä.
Hyvin näkyi kamerassa pilkkireissuni.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Viikonloppu
Lauantaina aloiteltiin polttopuusavottaa. Itse sahailin ja Minna kuskaili pökäleet kasaan. Iltapäivällä lähdin sitten mökille saunan lämmitykseen. Yöksi jäätiinkin sitten rannalle. Kylläpä nukutti makiasti!
Pyhäaamuna Minna kävi navetassa ja tuli takaisin aamusaunaan. Pesu teki terää, kun päivällä oli ystävän synttärikutsut.
Tälle aamulle oli lehmän lähtö teuraaksi.
Nyt kuiteskin käveli itse autoon.
Eläimenhän on käveltävä neljällä jalalla itse kyytiin. Nyt täytyykin lähteä pyydystämään hieho tyhjälle paikalle.
Tekevätköhän pesää?
Linnuille vielä kelpaa ruoat. Mustarastas ja punatulkkukin käyvät harvakseltaan.
Mustarastas
Punatulkku
Eilen aamulla ilmestyi pellolle ensimmäinen töyhtöhyyppä.
Kymmenkunta töyhtöhyyppää kaikkiaan
Kevät hiljalleen edistyy. Yöpakkasia ei ole ollut muutamaan vuorokauteen, joten paikat alkavat hiljalleen pehmitä.
Raappananmäentiekin on niin surkeassa kunnossa, ettei vuosikausiin ole moista koettu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)