tiistai 28. kesäkuuta 2016

Unelmaviikko

  Ja taas mennään.
  Eilen saatiin käärittyä Tuomon kanssa molempien niitokset. Tulihan sitä taas katsottua auringonnousu, kun ennusteet pelottelivat sadekuuroilla.
  Näin kesän kiireisimpänä aikana tulee haaveiltua oikeasta unelmaviikosta.
  Maanantai menee maatessa.
  Tiistai siinä sivussa.
  Keskiviikko ei ole kenenkään työpäivä.
  Torstain palkalla ei eletä.
  Perjantai on lauantain aatto.
  Joka laillisesti sunnuntain pyhittää,
  se ei tee lauantainakaan mitään.

  Haaveillahan aina voi.

 
 
 
 
 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kuutamokeikka

  Juhannusaattona paalattiin ensin meillä ja sitten lähdettiin jatkamaan Tuomon niitoksia.
  Tulihan siinä päivälle pituutta, kun viimeisen paalin käärin 01.52. 
  

  Lopetellessa huomasin, että taivaalla näkyi komea kuu, joten otsikko juolahti heti mieleen.
  Paalauksen aikana tuli kuurosta vettäkin haitalle asti. Niinpä aamuyöstä rupesi kunnolla usvaamaan.
  Kotimatkalla alkoi jo aurinkokin heräilemään.
  Minna oli mökillä lämmittänyt saunan, mutta kyllähän se oli ehtinyt jäähtyä. Kuiteskin oli lämpimät pesuvedet valmiina vadissa.
  Puhtoisena oli mukava iltasavujen jälkeen
pistää nahkaläpät silmille.
  Lauantai menikin reporankana sängyssä, mitä vähän syökäsin ja vetäisin savuja.
 
 
 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Punkero

  Nucan penikointi lähestyy hiljalleen.
  Masu kasvaa vauhdilla.
  Minna yrittää sitä aina käyttää lenkillä, mutta meinaa tuo aika olla kortilla. Minulla menee kaikki aika pellolla, kun kaivurin jäljiltä on paikoitellen melkoinen siivo.
  Saa nähä, montako pentua sieltä mahasta purkautuu. 

  Joskus käyp katteeksi tuo Puuman elämä.

  Itsellä pukkaa yleensä kiirettä.
  Kiireisimpään aikaan vielä yleensä vastustaa. Jontikasta meni hydrauliletku poikki kesken niiton. Tuli kyllä öljyttyä murskain ja traktori kunnolla. Onneksi Mika pelasti illalla tilanteen ja peli jatkuu.
  Muuten mukavaa olisi varmaan tuo kissa elämä, mutta joutuu syömään hiiriä.
 


 
 
 
 
 

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Vesivalu

  Kylläpäs set nyt rupesi ilmoja pitelemään. Vettä tulee päivittäin kiun aisaa. 
  Osmankakin häviää näkyvistä-
  Kuurojen välissä on pientä taukoa, mutta sitten romauttaa kahta rankemmin.
  Julkunvaarakin tahtoo kadota näkyvistä.
  Uudet ojat pääsevät näyttämään juoksunsa kunnolla.
  Saisi kyllä ensi viikolla olla joku kirkkaampikin päivä, kun pitäisi muutama sarka pistää pakettiin.
 
 
 

torstai 16. kesäkuuta 2016

Hätä kädessä

  Miulla tuli tänään hätä käteen, kun kaivuri ilmestyi pellolle. Ojaa rupesi syntymään vauhdilla. Lopultakin urakoitsija, joka teki, minkä lupasi.
  Minulla on vielä koivukasa pellolla. Pitää saada ne säkkiin, ennenkuin pääsen siistimään ojamaat ja laittelemaan muutaman rumpun.
  Pajut sai kyytiä ojien penkasta.
  Kyllä koivukasa on huomenna aika lopuillaan, kun on Massikka mulla apuna.
 


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Hyvä alku

  Talven ensimmäiset paalit saatiin eilen pakettiin. 


  Ilma oli tosi suosiollinen, joten eipä pitäisi olla tammikuussa jäisiä paaleja.
  Muutama paali tehtiin ilman happoa, ja hieholauma odotti jo kuola valuen rehua.
  Tänään kävin kasaamassa paalit 'sievään' pinoon.
  Kiitokset Esalle ja Railille!
 
 
 

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Uutta

  Eilen pistin pakettiin muutaman pikku lohkon heinät.
  Niitto ei kauan kestänyt,
 eikä kauan nokka tuhissut paalatessakaan.
  Eihän näiden niitolla olisi vielä ollut kiirettä, mutta oli vähän pakko. Parin päivän sisällä tulee kaivuri kaivamaan ojia, enkä raskinut polettaa heiniä maahan.
  Kolme vuotta olemme kyselleet kaivuria: aina luvataan, eikä sitten joudetakkaan. Olen kyllästynyt rukoilemaan tekijää, kun kuiteskin tekevät rahasta.
  Pyykkösen Raimo lupasi heti hoitaa homman ja kävi tsekkaamassa työmaan.
  Hiehotkin pääsivät haistelemaan ulkoilmaa ja kyllä meno oli villiä eka tunnin aikana.
  Rauta-aidassa ovat päivän ja sitten vedetään sähköaita, niin oppivat pelkäämään lankaa.
  Onnen hetki koitti tänään, kun lopultakin tyhjensi ensimmäisen pönttöpottuastian.
  Löytyihän niitä!
  Voi sitä autuutta, kun saa ensimmäiset uudet potut omasta takaa. Hartaudella piti katsella lautasta pöydällä.
  Eipä siinä juuri muuta tartte. Nami, nami!

 
 
 
 
 

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Vänkäri

  Istuin illalla Jontikassa pihalla tupakalla Minnaa odotellen, kun sain vänkärin koppiin.
  Ensin piti tutkia koppia, olisiko mahdollista olla apukuskina.
  Paljonlaisesti on kertynyt tuota roskaa ja pölyä,
joten katsotaan ylempää.
  Ei tässä pysty istumaan. Lattiallakin on liika likaista. Mökötän.
  Aukaise nyt vänkärin penkki!
  No johan älysit.
  Tulisi se Minna jo, että päästäisiin liikkeelle.
 
 

 
 

 
 

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kameran satoa

  Riistakamera saa silloin tällöin jotain kuvattua. Rusakoita kyllä tulee kuviin kaikkialla.
  Harakka kävi pyllistämässä kameralle ja 
tarkisti sen jälkeen mötikän raektiot.
  Variksia on kylällä tosi paljon. Ei niistä muuten ole haittaa, mutta pirulaiset syöksyvät heti paalien kimppuun.



  Näkyy variksia kiinnostavan pilkkeen tekokin.