maanantai 21. toukokuuta 2018

Minnan oma

kalakoira. Aadasta on tullut oikein himokas veneilijä. Katiskalla käydessä pitää aina päästä mukaan.
Sitten napataan ahven suuhun, tietenkin kaikkein suurin.
  Rannalla heti maihin ja kaivamaan kala piiloon.
  Yks päivä oli sen verran kova tuuli, ettei Minna ottanut Aadaa mukaan. Ensin meinasi mennä lasista läpi, kun näki veneen järvellä.
  Oven aukaisun jälkeen Aada paineli heti laiturille valittamaan. Minulla tuli kiire saada pannasta kiinni, ennenkuin vesi molskahtaa. Aada ei vettä nyt arastellut, vaikka laituria laittaessa ottikin talviturkin pois.
  Eipä isompikaan kala peloita,
vaan mieli tekisi piilottaa tämäkin.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Kun remonttihimo iskee,

mökkiremontin jälkeen aloitettiin kotona katon uusinta. Siipirakennuksen katto oli lumien painosta notkahtanut, joten uutta oli suunniteltava.
  Vanha pelti nyplättiin irti ja uutta suunnittelemaan.
  Tellingit eivät aina ole parhaan tapin takaa. Varovasti kun toimittiin hyvin selvittiin. Tavarat saatiin katolle näppärästi
Jontikalla.
  Toinen puoli ensin suojattiin aluskatteella.
  Pitihän katolta pitää tankkaus- ja lepotaukoa välillä,
mutta siitä huolimatta käsivarret kärähti aikalailla.
  Kolmenpäivän jälkeen katto on uusia peltejä vaille valmis, joten 
 mihinkähän Minna katosi.
 
 
  

tiistai 15. toukokuuta 2018

Mökillä



  Saunaremontin jälkeen alkoi siivous. Lunta oli vielä maassa, joten
 uskallettiin kasata roskat ja pistää tuleen.
  Onpa sitten kylvettykin oikein uskosta. Minna heitti jo talviturkin, mutta minä oottelen ilmojen lämpiämistä.        
Aada kyllä viihtyy mökillä.  Yöllä koiruli herätti, joten luulimme sillä olevan pienempi hätä, mutta
ruokarosvo tuli yön kähmässä herkuttelemaan. Ei Aada onneksi uskaltanut tarttua kiinni, vaan murahteli vihaisesti.

  Päivällä Aada kattelee, 


oisko järvellä mitään liikettä. Olihan siellä
pari koskeloa tulossa rantaan. Niitähän piti sitten vähän hätyytellä ja
 nehän ajettiin pakosalle.
  Tänään ei ollut mitään ihmeellistä haukuttavaa, joten siivotaan Minnan kanssa ja kaivetaan männyn juuria esiin.



perjantai 4. toukokuuta 2018

Valmista tuli

  Vietettiin pari päivää mökillä saunan kimpussa. Lattia oli jo valmis, joten lauteiden tekoon. Aika näpäkästi saatiin tehtyä, joskin pani pari kertaa miettimään.
  Sitten kiukaan asennus sai päätä raapimaan, kun tilat ovat mitä ovat. Ensin suojapellistä kalvo pois.
  Enpä ole näin tiukkaa kalvoa ennen äheltänyt irti. Aadakin tuli ihmettelemään tupeltamista.
  Kaikki asettui paikoilleen.
  Eilen tehtiin viimeiset sipostelut.
  Illalla sauna kuumaksi ja kylpemään. Pitipä löylytellä liki taju kankaalle, joten yö nukuttiin mökillä.
  Tänä aamuna kevät näytti juonikkuutensa, joten kotiin lämmittämään huoneita.