sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Ilmastohörhöjen katastrofi

  Loppuviikosta Suomi sai kunnolla nokilleen. Laitetaan tavoitteet hullun lailla ylimitoitetuksi. Halutaan muka olla johtava maa kaikissa asioissa.

 

  Biden kutsui ilmastokokoukseen neljänkymmenen maan johtajat, mm. Venäjä, Kiina, Norja ja Ruotsi, mutta ei SUOMEA!

   

  

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Lupsakka päivä

  Tänään oli kevyttä liikuntaa verkoilla. Eipä sieltä juuri hätä paennut, mutta kuitenkin parikiloinen lahna savustukseen.

  Sitten pitikin hakea Päiviltä vasikka kasvamaan. Sieltä tulee aina hyviä, terveitä vasikoita.Tänä talvena on ollut mukava silputa kuivahkoja möllyköitä. Viime talvena sai tapella märkien ja jäisten paalien kanssa.

  Kiire alkoikin olla telkkarin ääreen katsomaan hiihtoja ja ennenkaikkea formuloita. Kisoja kyllä riittääkin joulukuun puoleen väliin. Varmaan jonkun kisan joutuu kesällä ja syksyllä katsomaan tallennettuna töiden, metsästyksen ja ajokokeiden takia.

  Iltamassa on mukava katsella veikeää auringon laskua boxin parvekkeelta.



  

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Uusi lumi vanhan surma

   Näin kertoo vanha sananlasku. Pitääneekö enää paikkaansa. 

  Viime viikolla oli kunnon myräkkä ja lunta tuli tuulen kanssa kunnolla. 

  Iltapäivällä kävin aukaisemassa umpeen menneen pihatien. Eipä muuta kuin sama homma seuraavana aamuna.


  Nyt pitäisi sataa kuumaa vettä, jos maaliskuu meinaa maata näyttää.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Kuivan maan kalastajia kohta

   Näin kait tässä täytyy ajatella, kun näyttää vesi häviävän hurjaa vauhtia Osmangasta. Vuoden 1985 jälkeen en ole nähnyt veden pintaa näin alhaalla.

  Tämä on varmaan osasyynä kalan heikkoon liikkumiseen. Veden virtaus on heikkoa ja verkot on vaihdettava viikottain limoittumisen takia.


  Tänään oli verkoissa kala kummallekin, ensi kertaa tammikuun jälkeen. Nyt piti jo rantajataan pistää satakaksikymppinen verkko, ettei jää jäähän kiinni. Varmaan kohta lahnatkin ui kyljellään.

  Jyrki ja Malva hoitavat yleensä päätyavannot ja minä nostelen tyhjät verkot.

  Tänään oli jäällä myöskin Jarkko ja Jyrkin sisko Helsingistä tutustumassa talvikalastukseen.

  Saa nähdä, kuinka kauan pystyy verkkoja pitämään tosi surkean jäätilanteen takia.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

6 hengen kokoontumisrajoitus

   Paikoitellen Suomessa ei edelleenkään suhtauduta vakavasti koronaan. Tällä hetkellä on ainakin pahimmilla alueilla kuuden hengen kokoontumisrajoitus. Uudellamaalla ja Varsinaissuomessa korona leviää kulovalkean tavoin.

  Tartunnat Suomessa lähestyvät jo tuhatta per vuorokausi, joista valtaosa on pääkaupunkiseudulla.

  Eipä tuo näytä huolettavan asukkaita, eikä maskeista tietoakaan, kuten eilen nähtiin uutisissa



 ja poliisi oli voimaton.


   Tänne pitäisi vielä keskittää rokotteet muun maan kustannuksella. Eipähän ole niin väliä maaseudusta. Onko tämä asukkaiden tasa-arvoa?

  Pitäisikö meidän kakkosluokan kansalaisten perustaa Me To-kamppanjan tapainen puolustamaan maasetua. 

  Jospa joku viisaampi tekisi sellaisen!

torstai 18. maaliskuuta 2021

Paltamon Tervatynnyristrategia 2018 - 2030

  Huh, huh, olipahan epistola!

  Tässä on pari kuukautta lisäaikaa miettiä kunnallisvaaleja. Aikaa ehdokkaille kehua itseään ja puoluettaan, luvata sen seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista.

   Paltamon valtuustossa on yli puolet kepulaisia, anteeksi keskustalaisia, valtuutettuja. Näin mennään enemmistön ehdoilla. 

  Yritin etsiä älyttömän pitkästä ohjelmasta lähinnä itseä kiinnostavia kohtia. Eipä sieltä löytynyt kuin huolestumista sivukylien nettiyhteyksistä. Tiestön kohdalla huolehditaan katujen kunnosta, katuvalaistukseta ja asfaltoinnista. Olisi mukava, jos meidän soratiemme olisivat myös ajettavassa kunnossa läpi vuoden.

  Strategia tarkoittaa ilmeisesti sitä, että otetaan harppi ja piirretään ympyrä kirkonkylän ympärille ja siinä se. Kuiteskin tervatynnyrin sisältö on aina saatu sivukyliltä.

  Ainoa kunnan palvelu, josta vielä saamme nauttia, on kirjastoauto.

  Tätä meille tarjoaa mahtavasti Jukka. Toisinaan pääsee hakemaan lukemista vaikka sukkajalassa. Jos haluaamme kirjaa ei nyt löydy, on se varmasti varattuna seuraavalla kerralla, mikäli Suomesta löytyy. Olisi hyvä, jos muutkin kunnan virkamiehet ottaisivat mallia loistavasta asiakaspalvelijasta. Pienenä kiitoksena ryyppääme aina kahvit, mikäli aikataulu antaa myöten.

  Terveyspalvelut ovat täysin retuperällä. Lääkäriin en ole päässyt moneen vuoteen, vain hoitaja tutkii. Esimerkkinä blogit 2. ja 4.10.2019. Reseptin uusintakin on mennyt vaikeaksi, Ensin juoksutetaan hoitajalla ja käsketään tehdä sitä ja tätä. Sitten muka lääkäri  suostuu uusimaan, taitaa johtua siitä, ettei viitsitä lukea potilastietoja tai alkuperäisen on määrännyt yksityinen. Mitä lääkäri tekee päivät pitkät, jos ei ota potilaita vastaan?

  Koronatestiä ei voi ottaa Paltamossa, vaan pitäisi ajaa Kajaaniin. Oisko tuo mahdottomuus pyyhkäistä nokkaa pumpulipuikolla.

  Tähän asti olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, enkä jätä tätäkään väliin. Ehdokkailta haluan julkisen lupauksen säilyttää edes tämä ainoa palvelu, kirjastoauto, joka täälläkin pelaa ja myös muistaa lupauksensa vaalien jälkeen.

  Tässä on vielä aikaa tutkailla, kenelle ääneni annan.

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Tuskanhiki

oli tänä aamuna otsalla, kun lähdin käynnistämään pienempää Jontikkaa. Ei niin minkäänlaista pihausta eikä startti edes naksahtanut. Eilen kuitenkin huoltomies kävi huoltamassa molemmat traktorit ja ne pelasivat kuin unelma illalla.

  Isompaan vain normaalit öljyjen ja suodattimien vaihto, mutta pienempään piti lisäksi vaihtaa vesipumppu ja termostaatit.

  Olikin semmoinen savotta ettei paremmasta väliä. Piti purkaa konepelti, suojalevyt, kaikki letkut, myös ilmastointilaitteen putket ja syyläri.

  Haluaisin pistää nämä koneiden suunnitteluinssit vaihtamaan vaikkapa vesipumpun kolmenkymmenen asteen pakkasessa korpeen. Tulisiko mitenkään huoltoihin helpotusta.

  Siinäpä menikin suurin osa päivästä, ennenkuin pääsin kokeilemaan, tuliko viat korjattua. Loistavasti kaikki pelasi.

  Löytyihän se vika aamullakin, akun pluskenkä oli poikki. Sitten suunnittelemaan uutta paikoilleen. Oli taasen keksitty semmoinen kenkä, etten ole koskaan nähnyt. Sain kuitenkin värkättyä pelaavan osan.

  Bitti on nyt opetellut tarhaelämää muiden koirien kanssa. Kuppikin menee kerralla tyhjäksi, eikä enää nirsoile ruoan kanssa niinkuin sisällä.

  Joskus käytämme sisällä, kun hellymme anovaan haukkuun. Sitten ollaan niin lähellä kuin mahdollista. Sohvalla makoilee vieressä ja meidän kanssa katsoo Kalpan ottelua. 

    Jos käsi heittää rapsuttamasta, tullaan syliin huomauttamaan, etkö minusta enää tykkääkään.

  Odotellaan mielenkiinnolla ensi syksyä.

 

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Kuntavaalit 3

  Eduskunnan oikealla puolen ollaan oppositiossa.  Sieltä on hyvä laatia ohjelmia ja budjetteja. Hallituksella on kuitenkin enimmistö, joten näin saadaan näkyvyyttä. Ohjelmat ovat sen verran pitkiä, että jaksoin katsella vain pääkohdat.

  Toinen vain kaupungistuu, toinen haluaa Suomea suomalaisille.

  Vaalien siirron takia on mielenkiintoista nähdä tuleeko yhdeltäkään puolueelta todellista tukea maaseudulle eli maa- ja metsätaloudelle.

  Hiilensidonta ja luonnon puhtaus suojelemalla sälytetään meidän niskoille, että kaupungeissa voidaan rellestää mielinmäärin.

  Olisi todella kiva, jos vaaleja pidettäisiin kerran vuodessa, saataisiin maasedulle ainakin myötätuntoa jos ei muuta.

  Meilläkin puhelimet pitää olla 2G-moodissa, eikä silti pelaa joka paikassa.

  Katsellaan ja odotellaan ehdokkaitten esiintuloja.

tiistai 9. maaliskuuta 2021

Hulluuden huippu

 SUP-DIREKTIIVI

  Alkoi  tuntua, että olen jo kaikki älyttömyydet nähnyt tähän mennessä. Jokainen päivä tuo vain aina uusia yllätyksiä.

  Perjantain Maaseudun Tulevaisuudessa oli juttu yo direktiivistä. Panipa kyllä miettimään tulevaisuutta.

  Kyseinen direktiivi haluaa lopettaa kalastuksesta johtuvat muovijätteet merissä. 

   Pitää varmaan ristiä Kainuun meri lammeksi, mutta eipä se taida auttaa. Nimittäin


  Suomen päättäjät vastasivat Tuntemattoman repliikillä: Kyllä herra, kyllä rouva, kyllä neiti, kyllä, kyllä. Tehdään kaikkein tiukin ja kielletään kaikki muovi myös vapaa-ajan kalastuksessa. 

  Näin loppuu kotimaisen, puhtaan kalan saanti. Mutta eipä hätää, tuodaan turskaa, silliä ja lohta Norjasta, seitä ja pallasta Kanadasta, simpukat, katkaravut, mustekalat ym huitsin nevadasta.

  Ryhdyin listaamaan omia välineitäni. Aitasta esille muovinen pulkka, johon muovilaatikossa nailoniset vaihtoverkot, toiseen muovikkoon muut tarpeelliset kuten muovipäinen Mora.

  Tällään neopreeniset kumisaappaat muovisten metsäsuksien muovisiteisiin, käteen muoviset sauvakot ja eikun menoksi.

  Muovilapiolla avannot auki ja muovinaru nailonverkon päähän. Pilkkiminen jää. Muovivapa, siima, kairissa muoviset kahvat ja teräsuojus, persuksen alla tyroksinen pönttö. Taitaa mennä katiska pyynniksi!

  Entä kesällä? Muoviveneeseen muovinen virveli muovisine uistimineen. Papi on kyllä puuta. Teleskooppionki vaihtunee pihlajaiseen pumpulilangalla, kaarnan pala kohoksi (ei löydy enää korkkia) ja lyijypainon tilalle rautainen mutteri.

  Synkältä näyttää tulevaisuus. Onko ainoa vaihtehto ryhtyä rikolliseksi ja jatkaa kalastusta entiseen malliin. 

  Direktiivi tullee voimaan ennen 3.7.2021.

  Lukekaa juttu MT:sta! Luultavasti aukeaa netissä kaikille.

  

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Ihana susi

   Nyt on lopultakin saatu susi leviämään etelän kaupunkeihin, näin ainakin tämän aamun uutinen kertoi.

  Varmaan eläin- ja luonnonsuojelijat hyppivät riemusta.     Toivottavasti tekevät jo ennakkoon valituksen tulevista kaatoluvista. Kaupungeissa ei ole juuri muuta syötävää äidin pikku sesselit.

  Ehkä sudet pitäisi opettaa syömään vegaanisti. Niinpä tarjolle porkkanoita, kaalia, hedelmiä ym.

  Eihän niistä ole mitään vaaraa lapsille, joten reippaasti vaan hämärissä puistojen läpi koulutielle ja pihalle leikkimään.

  Odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.

torstai 4. maaliskuuta 2021

Agregaatti

 on kovassa käytössä ensi vuoden puolelle pitkään. 

  Raappananmäkeen siirretään nyt sähkölinja tien viereen. Katkoja näyttää tulevan pari kertaa viikossa kerrallaan useamman tunnin.

  Hyvinvointituki vaatii eläimille jatkuvan veden saannin , eikähän voinut jättää katsomatta MM-kisoja. On tuohon sähköön niin tottunut, että on se agregaatti pistettävä pyörimään.

  Nyt oisi mahtavat kelit ajattaa jänistä, kun hanki kantaa koiria. Valitettavasti metsästyskausi loppui pahimmoilleen helmikuun lopussa.

  Minna lenkittää koiria hihnassa liki päivittäin. 

  Vain Saagan (meidän vanhus) voi juoksuttaa irrallaan hiihtolenkillä. Kuntoilee itsekin samalla.




maanantai 1. maaliskuuta 2021

Talviturkki

lähti tänään puolittain. Pistimme Jyrkin kanssa verkot takaisin jään alle.

  Päätyavannoista oli vain yksi hieman jäätynyt. Kokuuavanto oli aivan sula. Vettä oli jäällä reilusti lumen alla, mutta suksilla oli hyvä liikkua. Teräsjää on melekosen syvällä, sitten vettä, kohvaa ja lunta puolisääreen.

   Siinäpä avantoa aukaistessa kohva petti jalan alla ja niinpä istuin aika syvässä teräsjään päällä ei niin lämpimässä vedessä.. 


  Perse märkänä ja kengät täynnä vettä. Onneksi ilma oli lämmin, joten uitettiin verkot kuiteskin pyytämään. 

  Saa nähä, kauanko siellä uskaltaa kaloja pyytää. Toivottavasti pitkään, kun metsästyskin on loppunut.

  Pitää tälle iltaa lämmäyttää sauna, niin saa jalat lopullisesti lämpiämään.