Huh, huh, olipahan epistola!
Tässä on pari kuukautta lisäaikaa miettiä kunnallisvaaleja. Aikaa ehdokkaille kehua itseään ja puoluettaan, luvata sen seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista.
Paltamon valtuustossa on yli puolet kepulaisia, anteeksi keskustalaisia, valtuutettuja. Näin mennään enemmistön ehdoilla.
Yritin etsiä älyttömän pitkästä ohjelmasta lähinnä itseä kiinnostavia kohtia. Eipä sieltä löytynyt kuin huolestumista sivukylien nettiyhteyksistä. Tiestön kohdalla huolehditaan katujen kunnosta, katuvalaistukseta ja asfaltoinnista. Olisi mukava, jos meidän soratiemme olisivat myös ajettavassa kunnossa läpi vuoden.
Strategia tarkoittaa ilmeisesti sitä, että otetaan harppi ja piirretään ympyrä kirkonkylän ympärille ja siinä se. Kuiteskin tervatynnyrin sisältö on aina saatu sivukyliltä.
Ainoa kunnan palvelu, josta vielä saamme nauttia, on kirjastoauto.
Tätä meille tarjoaa mahtavasti Jukka. Toisinaan pääsee hakemaan lukemista vaikka sukkajalassa. Jos haluaamme kirjaa ei nyt löydy, on se varmasti varattuna seuraavalla kerralla, mikäli Suomesta löytyy. Olisi hyvä, jos muutkin kunnan virkamiehet ottaisivat mallia loistavasta asiakaspalvelijasta. Pienenä kiitoksena ryyppääme aina kahvit, mikäli aikataulu antaa myöten.Terveyspalvelut ovat täysin retuperällä. Lääkäriin en ole päässyt moneen vuoteen, vain hoitaja tutkii. Esimerkkinä blogit 2. ja 4.10.2019. Reseptin uusintakin on mennyt vaikeaksi, Ensin juoksutetaan hoitajalla ja käsketään tehdä sitä ja tätä. Sitten muka lääkäri suostuu uusimaan, taitaa johtua siitä, ettei viitsitä lukea potilastietoja tai alkuperäisen on määrännyt yksityinen. Mitä lääkäri tekee päivät pitkät, jos ei ota potilaita vastaan?
Koronatestiä ei voi ottaa Paltamossa, vaan pitäisi ajaa Kajaaniin. Oisko tuo mahdottomuus pyyhkäistä nokkaa pumpulipuikolla.
Tähän asti olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, enkä jätä tätäkään väliin. Ehdokkailta haluan julkisen lupauksen säilyttää edes tämä ainoa palvelu, kirjastoauto, joka täälläkin pelaa ja myös muistaa lupauksensa vaalien jälkeen.
Tässä on vielä aikaa tutkailla, kenelle ääneni annan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti