keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Remonttia

  Syksyllä joskus olin menossa ulos kovan tuulen tuivertaessa. Puuska tempaisi oven kädestäni niin että se vääntyi pahasti.

  Nyt tuli semmoinen tarmon puuska, että päätimme korjata vahingot. Ovi sisälle lämpiämään ja muutaman päivän päästä korjaamaan.

  Sisäpuolen paneelit piti kaikki purkaa ja tietenkin osa meni uuniin. Oven sisään laitettiin paljon uusia vahvistuksia.


  Uutta panelia oli onneksi varastossa. Vielä Minna kittaili kolot ja maalasi kahteen kertaan.

  Vaikka kuinka pieni työ, niin aina on otettava liki kaikki työkalut esille.


  Ovesta tuli parempi kuin alunperin.

  Eilen illalla lomittaja ilmoitti, että lannanpoistokone on rikki. Kiinnitystappi sylinterin ja pohjaraapan välistä oli irronnut. Tietenkin pohjaraappa (on muuten painava) oli jäänyt kauimmaiseen asentoon. Onneksi on ketjutalja, jolla saatiin vedettyä raapan kiinnityskohta näkösälle.

  Tappi oli paikoillaan, mutta sen saaminen pois oli tosi hankala. Paikka oli ahdas kuin Pielaveen kirkossa.  

  Jätimme asian hautumaan yön yli. Molemmat olivat yöllä alitajunnassa miettineet ratkaisua. Aamulla tappi saatiin irti lievällä väkivallalla ja rälläkällä.

  Sitten kohti Mikan pajaa teettämään uutta tappia. Menomatkalla oli vielä huvittava tapaus, kun tiellä käveleskeli pieni poro. Eipähän juolahtanut mieleen ottaa kuvaa.

  Pienen temppuilun jälkeen tappi saatiin paikalleen ja kyllä taasen pelaa.


  Ainoa hyvä puoli oli, että tämä tapahtui keskellä viikkoa, eikä kuten normaalisti yhdeksän kertaa kymmenestä perjantai-iltana. Silloin ei apua tahdo saada mistään.

 

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Pitkästä aikaa

 keli ja aika antoivat tilaisuuden laskea Bitti metsään. Hyvin tuo muisti vielä, mitä siellä pitää tehdä. Jäniksen löytyminen taisi kestää kolmisen minuuttia. Meidän koirat muistavat, missä kennelpupu makoilee.


  Yritimme saada ampumatilaisuuden, mutta oli hankala ajettava, piti tosi pitkän etumatkan. Vilaukselta näin kaukaa ja vauhti oli semmoinen, että tiellä olisi saanut ylinopeudesta sakon.

  Lopulta tuli jänis tielle. Liikennettä oli jonkin verran ja Bitilläkin pitkä tauko, joten päätimme lopettaa.

  Ensi viikko näyttää kelien suhteen hyvältä, joten sitten jatketaan.

tiistai 17. tammikuuta 2023

Kelistä huolimatta

 Aada kaivaa jäniksen ylös. Ei ollut hankea, joten Minna pisti pannan kaulaan ja löysäsi Aadan metsään. Ei se vauhti päätä huimannut, mutta puurtamalla jäniksen oli pakko lähteä.

  Paikoitellen tuuli oli pieksänyt lumen kovaksi, joten varovasti kulkemalla välihanki kantoi. Ääntäkin tuli mielestäni yllättävän hyvin (parhaimmillaan yli kahdeksan kymmenen).


  Katkotkaan eivät olleet kovin pitkiä. Vajaan kahden tunnin jälkeen Minna hiihti Aadan kiinni. Kävin hakemassa autolla kaverukset pihaan. Pihassa vielä ei sisään meno kiinnostanut, vaan meinasi väkisellä karata takaisin metsään.

  🐶🐇😊 







lauantai 14. tammikuuta 2023

Päivästä toiseen

  Keskiviikkona lähti teurassatsi markkinoille.


  Kun karsina tyhjenee, seuraavana päivänä on minullakin aina navettapäivä. Vasikoiden siirtoa ja karsinan entraus pienemmille. Lapatuet täytyy tällätä pienemmille hiehoille.

  Perjantaina käytiin Minnan kanssa järvellä, kun kalakaveri sairasteli flunssaa. Viime vuosien tapaan olosuhteet olivat surkeat. Vesisohjoa oli jään päällä niin paljon, että hyvä ettei saapas hörpännyt vettä.

  Katsoimme parhaaksi, ottaa verkot pois ja vetää tilalle naru. Toivottavasti tilanne antaa myöhemmin vielä kokeilla kalaa jään alta.

  Taivaalta on tänään tullut lunta, vettä ja räntää. Eipä mene nyt lingosta läpi, joten töllön ääressä päivä on mennyt.

 

tiistai 10. tammikuuta 2023

Liukkarit

   Minnaa on jo pitkään kiinnostanut liukulumisukset (kait virallisesti -kengät). Loppu vuodesta kävi ne viimein hakemassa.


  Pari kertaa on käynyt kokeilemassa ja ensivaikutelma on hyvä. Minä en ole vielä noita kokeillut, olen tyytynyt vanhoihin kunnon metsäsuksiin. 

  

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Paalin purijoista

 yhdelle ahneelle kävi köpelösti. Ovat käyneet pihassa yöllä 22.30-06.30, mutta nyt pakkasilla ei yksi jaksanut odottaa aamuyötä.

 


  Olimme vielä valveilla ja Minna huomasi yhden rotjakkeen olevan pihassa ennen yhdeksää.

  Haulikko pussista ja varovainen hiipiminen hollille. 


  Ei tämä ainakaan revi paaleja rikki, eikä sekoita metsäjäniksien  perimää.

  Seurailen tilannetta. Ei ollut varmasti ainoa.