Saunan remontointi etenee lauta kerrallaan. Ensin purku,
sitten seiniin uudet paneelit. Entiset olivat jo olleet yli kaksikymmentä vuotta. Kovin olivat entiset tummuneet, eikä hygieenitasokaan ollut raponen.
Vielä saunassakin riittää näpertelyä.
Välipalana käydään etsimässä Tiikereitä. Yksi on jo löytynyt.
lauantai 25. huhtikuuta 2020
torstai 23. huhtikuuta 2020
Valmistelut tehty
Pyhän aikana valmisteltiin pentukammaria.
Ensin piti siirtää pakastin pirttiin.
Tietenkin kaikki huonekalut täytyi järjestellä uuteen uskoon. Samalla Minna päätti siivota koko huushollin.
Timalle vielä paikka. Sama laatikko on ollut jo herra ties kuinka monta kertaa penikointi paikkana.
Vielä rapian viikon verran outellaan.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020
Tima pullukka
Tima alkaa pyöristyä hurjasti. Viime viikolla otettu kuva.
Tänään Tima juoksenteli pihalla. Kiinnostaa kaikki syötävä, mitä pihalta vain löytäisi sekä kaikenlaiset piilot on tutkittava, oisko siellä hyvä tekaista pennut.
Masu oli kasvanut selvästi viikossa.
Saa nähä, montako sieltä tulee.
Tänään Tima juoksenteli pihalla. Kiinnostaa kaikki syötävä, mitä pihalta vain löytäisi sekä kaikenlaiset piilot on tutkittava, oisko siellä hyvä tekaista pennut.
Saa nähä, montako sieltä tulee.
lauantai 18. huhtikuuta 2020
Ilmeisesti
joku vihaa talvea ja jäätä. Näkyy nimittäin hävinneet kuvat jääpuikoista ja lumilipasta. En tallenna kuvia pitkään, joten en voi mitään.
😪
😪
Sitten
kaivetaan varastoista 'Tiikeri' palapala entisen kissamme muistoksi.
Eilen aloiteltiin ja nyt aamulla saatiin kehykset valmiiksi yhteispelillä.
Aiemmin Minnaa ei ole juurikaan kiinnostanut palojen etsiminen, mutta ilmeisesti kutomiseenkin tarvitaan taukoa.
Hupsista! Kesken blogin päivitystä parvekkeelle ilmestyi luullakseni kanahaukka. Erätien lintuharrastajien mukaan on varpushaukka. Minä kyllä uskon heitä.
hätyyttelemään ruokailevia pikkulintuja. Tunnistus jäi kesken, kun haukka syösyi lintujen perään. En ainakaan huomannut, että olisi saanut saalista.
Illalla jälleen rikoimme määräyksiä ja kävimme mökillä saunassa,

perjantai 17. huhtikuuta 2020
Entäs sitten
kun palapeli tuli illalla valmiiksi Minnan avustuksella. Tapana oli ennen, että viimeisen palasen pisti Minna. Näin oli nytkin.
Jos joku haluaisi koota tämän uudelleen, pistän sen laatikkoon. Säilytän sitä viikon verran hyllyssä, sitten uuniin.
Kirjastot ovat olleet kiinni jo kuukauden. Pari kertaa olen tilannut lukemista netistä ja Minna on tuonut muutaman uutuuden kaupasta.
Jos nämä loppuu, voi aina turvautua omiin varastoihin ja lukea jonkun opuksen uudelleen.
Reilun parin viikon päästä ei aika käy pitkäksi, kun alkaa pentujen hoito. Siihen samaan varmaan alkavat peltotyöt. Onneksi ei olla jäniksen selässä. Muutama hehtaari kynnöksellä, mutta oma tarve saadaan reilusti muiltakin lohkoilta.
Jäiden lähtöä odotan vesi kielellä, kun talviverkkojakaan ei pidetty Jyrkin kanssa huonon jäätilanteen takia.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020
Dementia
alkaa ilmeisesti hiipiä aivokoppaan tämän töllistelyn aikana. Meinaan juolahti illalla mieleen, valitettavasti liian myöhään, että Caddyllä olis varmaan katsastus aika liki. Niinhän se oli eilinen viimeinen päivä.
Ei auttanut kuin netistä varata aika tälle päivälle ja Minnalle tuli kaapunkireissu. Parilla huomautuksella selvisi, rekisterikilven toinen valo ei palanut ja lasinpesuneste oli loppu.
Ikkunastakin joutaa seuraamaan ulkoilmaa. Eilen aamulla oli mukava katsella teerien ruokailua naapurin pihakoivuissa.
Tämä päivä onkin mennyt pällistellessä TV:tä ja palapelin palasia etsiskellessä.
Aion olla kuitenkin tottelematon ja käydä huomenna kylpemässä mökillä. Dementian takia en enää huomenna onneksi muista, mitä Marin sanoi.

maanantai 13. huhtikuuta 2020
Nyt on aikaa
seurailla kevään tuloa lumimyräkässä. Ainakin lintuja käy syömässä parvekkeella aivan uskomattoman paljon.
Havaintoja:tali- ja sinitiainen, varpunen, pikkuvarpunen, mustarastas, tänään viherpeippo, orava, käpy- ja vihertikka punatulkku.
Toissa päivänä oli pihalla töyhtöhyyppä. Kovin aikaisin on tullut näille korkeuksille. Eilen mustarastas etsi suojaa peräkärryn alta.
Palapelikin valmistunee ennen pitkää, pala kerrallaan.
Välillä voi lepuutella silmiä seuraamalla jääpuikkojen kasvamista.
Karanteeni taitaa ruuhkauttaa netin. Kuvan lataaminen blogiin kestää toista tuntia. Kuluuhan se aika tässäkin. Se siitä digitalisoinnista!
Havaintoja:tali- ja sinitiainen, varpunen, pikkuvarpunen, mustarastas, tänään viherpeippo, orava, käpy- ja vihertikka punatulkku.
Toissa päivänä oli pihalla töyhtöhyyppä. Kovin aikaisin on tullut näille korkeuksille. Eilen mustarastas etsi suojaa peräkärryn alta.
Välillä voi lepuutella silmiä seuraamalla jääpuikkojen kasvamista.
torstai 9. huhtikuuta 2020
Vaihtelua
karanteeniin oli pieni mökkiloma, kun oli lomittaja hoitamassa navettaa.
Kokeilin kesältä polttamatta jäänyttä risukasaa sytytellä tulevan pääsiäisen kunniaksi, mutta
lunta oli vielä liian paljon kasan päällä.
Sain kuitenkin poltettua kasaan muutaman reiän, joten eiköhän se aurinko hiljalleen hävitä lumet.
Minna on hiihdellyt hangilla Timan kanssa
ja järvellä yksin. Ei ollut tungosta järvellä, joten ei pelkoa lähikontaktista.
Nyt sitten seurataan jälleen, milloin lumilippa katkeaa.
Välillä käydään etsimässä oikeaa palasta oikeaan kohtaan.
Hiljaa hyvä tulee.
Kokeilin kesältä polttamatta jäänyttä risukasaa sytytellä tulevan pääsiäisen kunniaksi, mutta
lunta oli vielä liian paljon kasan päällä.
Sain kuitenkin poltettua kasaan muutaman reiän, joten eiköhän se aurinko hiljalleen hävitä lumet.
Minna on hiihdellyt hangilla Timan kanssa
ja järvellä yksin. Ei ollut tungosta järvellä, joten ei pelkoa lähikontaktista.
Nyt sitten seurataan jälleen, milloin lumilippa katkeaa.
Hiljaa hyvä tulee.
perjantai 3. huhtikuuta 2020
Iloisia uutisia
Eilen karkasin karanteenista. Kuskina tosin olin, kun käytiin Kajaanissa.
Minna hoiti asioinnit, minä jökötin autossa.
Saa nähä, teenkö seuraavan blogin Sukevalta?
Tänä aamuna Minna käytti Timan ultrassa ja hiphuraa. Pentuja on tulossa, määrästä ei varmuutta mutta luultavasti yli viiden.

Nyt sitten vaan odotellaan kuukauden verran, niin nähdään, mitä ja montako tulee.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2020
Palasia
Remonttihommat ovat nyt odotteluvaiheessa, tiskipöytä mökillä paikoillaan
ja hyllykin löysi paikkansa.
Paluumuuttajia alkaa hiljalleen ilmestyä. Urpiaisia näin pari viikkoa sitten. Nyt terassilla on muutaman päivän ruokaillut muiden lintujen ja oravien kanssa mustarastas.
Hiljotellen alkoi suivauttaa korona ja television uusinnat. Yht'äkkiä juolahti mieleen kauan unohduksissa ollu harrastus. Suitsait komeroita penkomaan ja löytyihän sieltä pari laatikkoa
tuhannen palan palapeliä. Aikansa ottaa, ennenkuin pääsee rytmiin ja muistaa strategian. Lajittelusta se alkaa.
Onpahan vaihtelua.

lauantai 28. maaliskuuta 2020
Ajankuluttelua
Navetassa oli yli kolmekymmentäviisi vuotta vanha rautainen tukitolppa ruostunut puhki. Päädyimme nyt puiseen tukeen. Aina kun vaihtaa uutta osaa karsinoihin, täytyy vasikoiden se heti tutkia ja maistella.
Ei siinä paljon aikaa hukkaantunut, joten piti miettiä jotain uutta.
Siipirakennuksen katolla on vielä melkoinen jäätynyt lumimötikkä.
Purkutöissä meni pari päivää. Vesiputkien kanssa oli suurimmat ongelmat, pienoinen tulvakin säikäytti.
Mökillä vanha pöytä oli jo purettu ja samoin kuivauskaappi. Parempi pöytä tilalle.
Täällä oli hankala löytää sopivat mutkat ja liitokset vanhoihin putkiin.
Minna on käynyt muutaman kerran kirkolta hakemassa tarvikkeitä, kun minä mökötän kotona.
Pihasaunan tarvikehylly
joutuu mökillä uuteen käyttöön ja tiskipöydän päälle tulee uusi samanmallinen astioille ja muille tarvikkeille.
Tekijä on jo tiedossa, kunhan saadaan piirustukset valmiiksi.
Onneksi remonteille on aikaa 4-6 kuukautta. Täytyy ne saada tehtyä toki ennenkuin peltohommelit alkavat.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2020
Mökkihöperyys
alkoi jo hieman vaivata kotona, joten oli aika lähteä mökille. Tosin ollaan siellä vain päivällä ja tietenkin illalla saunotaan.
Minna on tosin pääosin kotona päivälläkin. Toissa päivänä kävin aukomassa paikkoja talven jäljiltä ja lämmittelin mökkiä ja saunaa. Tuntuipa kuin olisi vapautunut vankilasta, kun istuskeli terassilla kylmässä tuulessa.
Lunta on paikoin metrin verran, paikoin puunjuuret loistavat paljaana. Siinäpä tulee kuntoiltua, kun pistää lapion heilumaan. Ihan joka paikkaan ei pääse traktorin kanssa putsaamaan.
Kotona aika meni suurelta osin telkun äärellä. Mökille en ainakaan vielä virittele töllötintä. Uutiset kuulee kyllä radiostakin.
Takan humistessa kirja käteen ja lopussa nokkaunet.
Saattaapa joku ilta olla, että heräillään aamulla mökin sängystä. Onneksi navettaan meno ei ole enää tunnin päälle!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020
Karanteeni?
Viikolla näytti siltä, että tässä joudutaan karanteeniin ilman omaa syytä.
Ensin luontoäiti pisti pihan sopivaksi luistimille.
Tästä selvittiin, kun sain raavittua kasasta mursketta lusikallisen kerrallaan.
Loppuviikosta tarjolla oli lunta tuulen kanssa.
Pakkohan se oli tie aukaista,
että pääsi kauppaan. Tavalliset ostokset ilman vessapaperia.
Onneksi ei ole korona levinnyt vielä Kainuuseen. Pientä flunssan poikasta, mutta ei hätiä mitiä.

perjantai 6. maaliskuuta 2020
Tima
Oikeastaan virallinen nimi on Pohjankartanon Timangi.
Tästä se alkoi Timan ura ajuriksi. Oli vain kurja tuuri, kun juuri seuraavat vuodet meidän maastoissa ei ollut jäniksiä. Kato oli koko Kainuussa ja ympäri Suomenniemen.
Muutaman rusakon sain Timalle ammuttua.
Tänä kautena jäniskanta on hyvä ja ajot ovat olleet mainioita. Kokeeseen ilmoitin, koemaksu maksettu ja tuomarit valmiina. Edellisenä päivänä alkoi juoksu, joten se siitä.
Tima on jo viisivuotias, joten oli aika etsiä urosta. Savolaisen Erkki löytää meidän koirille aina hyviä, mielenkiintoisia sulhasia.
Keskiviikkona ajelimme Iisalmeen, mutta ei natsannut koirilla yhteen. Paluumatkalla pysähdyimme Kajaanissa toisen uroksen luo, Mutta ei.
Kokeilimme vielä torstaina, ei se vaan onnistunut. Meinasin heittää jo pentuhaaveet romukoppaan, mutta Erkki löysi vielä yhden vaihtoehdon.
Oli tosi hyvä tuuri meidän kannalta, että Arto Sandberg oli kotona potemassa flunssaa (toivottavasti ei koronaa). Pääsi kyllä pitkä huokaus, kun Ruka-ahon Viski hoiteli homman alta aikayksikön.
Nyt vain odotellaan kuun vaihteeseen ultraa ja toivotaan parasta.
TIMA
Laitan tähän vielä Viskin kuvan, kunhan saan Artolta.
VISKI

maanantai 2. maaliskuuta 2020
On hanget korkeat nietokset
Meillä ei tartte itkeä lumen puutetta. Vaaran päällyksen Metsähallitus hakkasi vuosi sitten paljaaksi, joten sopii siellä tuulen ujeltaa.
Lieköhän näin paljon ollut lunta 1971 vuoden jälkeen?
Olisihan tuo mahtavaa helsinkiläisille. Hangetkin kestää kävellä,
onhan se Minnan hyvä tepastella näin pitkillä jaloilla.
Ja hiihtokeli mahtava.
Lauantaina oli viimeinen koe- ja metsästyspäivä. Näinpä se meni Putinin Pamauksessa venakoiden kanssa.
Voitto tuli Mustosen Arin Arelle (Riistakairan Harska) komealla tuloksella.
Nyt tässä kituutellaan puolisen vuotta ennen uuden kauden alkua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)