Oikeastaan virallinen nimi on Pohjankartanon Timangi.
Tästä se alkoi Timan ura ajuriksi. Oli vain kurja tuuri, kun juuri seuraavat vuodet meidän maastoissa ei ollut jäniksiä. Kato oli koko Kainuussa ja ympäri Suomenniemen.
Muutaman rusakon sain Timalle ammuttua.
Tänä kautena jäniskanta on hyvä ja ajot ovat olleet mainioita. Kokeeseen ilmoitin, koemaksu maksettu ja tuomarit valmiina. Edellisenä päivänä alkoi juoksu, joten se siitä.
Tima on jo viisivuotias, joten oli aika etsiä urosta. Savolaisen Erkki löytää meidän koirille aina hyviä, mielenkiintoisia sulhasia.
Keskiviikkona ajelimme Iisalmeen, mutta ei natsannut koirilla yhteen. Paluumatkalla pysähdyimme Kajaanissa toisen uroksen luo, Mutta ei.
Kokeilimme vielä torstaina, ei se vaan onnistunut. Meinasin heittää jo pentuhaaveet romukoppaan, mutta Erkki löysi vielä yhden vaihtoehdon.
Oli tosi hyvä tuuri meidän kannalta, että Arto Sandberg oli kotona potemassa flunssaa (toivottavasti ei koronaa). Pääsi kyllä pitkä huokaus, kun Ruka-ahon Viski hoiteli homman alta aikayksikön.
Nyt vain odotellaan kuun vaihteeseen ultraa ja toivotaan parasta.
TIMA
Laitan tähän vielä Viskin kuvan, kunhan saan Artolta.
VISKI
Tiedän tunteen, vaan ei ole helppoa uroksellakaan. Stressaavaa ylipäätään koko homma. Vuoden vaihteen jälkeen se tunne, kun vastaa puhelimen tuntemattomaan numeroon :) Onnea kevään odotukseen, tieto sitten helpottaa. P.
VastaaPoistaKuun vaihteessa sitten saamme varmuuden. En syytä uroksia, joskus ei vaan natsaa koirilla yhteen. Odotellaan
VastaaPoista