perjantai 29. elokuuta 2014

Kesän muistoja

  Tässä muutamia muistoja kesältä. Tänään tein viimeisen reissun ja nyt vain odotellaan jäitä. Sitten uitellaan verkot pyytämään.




                         Viimeinen saalis
  Muutaman kerran olen ehtinyt nauttia luonnon rauhasta. Joskus hyvien kavereiden kanssa, mutta useimmiten yksin.

torstai 28. elokuuta 2014

Ruokaa

  Minna käväisi katiskalla ja olihan siellä jotain, hauki ja muutamia assuja. Puuma haistoi heti, että herkkuja on tullut.
  Mihin sinä panit ne?
  
  Anna jo, tai tulen itse hakemaan.
  Kiitos, kun nyljit sen. Eipä pistele eväpiikit kieleen.
  Mitäs se kello on? Olisiko syönnin päälle aika ottaa ettonet?
  Äh, puh! Krooooh!
 
 

 
 

tiistai 26. elokuuta 2014

Nami, nami

  Alkaapa omenpuut lopultakin tuottaa kunnolla satoa. Onhan näitä jo syötykin, mutta korjattavaa riittää.
  Piti laittaa tukia puille ja oksille, kun eivät kestäneet painoa.
  Kolmesta puusta saadaan näitä herkkuja korjata.

  Yhden puun hiehot katkaisivat toissa vuonna, mutta on se vielä hengissä. Ei tosin vielä kukkinut.
  Chiliä, jalopenoja, herneitä, paprikoita, tomaatteja, mansikoita, raparperia, perunoita, porkkanoita, kirsikoita....
  Lähiruokaa!
  Navettaankin on tullut uusi vasikka.
                      Lady


torstai 21. elokuuta 2014

Puuman mökkiloma

  Hyvin on Puuma kotiutunut meille. Lieneekö jonkinlainen ADHD-tapaus, kun ei tahdo saada valokuvaa muuta kuin nukkuessa. 
  Oltiin muutama päivä mökillä ja siellä Puuman oli hyvä opetella ulkoilmaan.
  Kovin näyttää tuo maailma isolta.Tutkailenpa hieman tästä terassilta.
  Oiskohan tästä risusta leikkikaveriksi.
  On täällä varmaan jotain mukavaa.
  Menivät järvelle. Käynpä katsomassa, tuovatko mitään. 
  Ensimmäinen elävä otus, täytynee ottaa nirri pois.
  Pitää välillä tarkistaa, että tutut varpaat ovat saapusalla.
  Taidanpa rökittää tuon koirankin kohta.
Kyllä kotona on sittenkin parasta.


 





 

lauantai 16. elokuuta 2014

Lomalta kotiin

  Rajalla ei taaskaan näkynyt ristinsielua.
  Maisema muuttui kyllä täysin Suomen puolella. Jyrkät rotkot, lumiset huiput ja terävät huiput vaihtuivat loiviin muotoihin.
  Kaamasentiellä yritin kurvata Nuorgamin Jounin kojulle, mutta vierestä kuului, ettei vielä tartte. Käy kolmenkymmenen vuoden päästä.  Napapiirillä etsittiin itselle vielä Lapin seinälautasta. Oli kyllä hakusessa.     Vasta kuudennesta kaupasta löytyi.
  Ranualla jo maistui ruoka.
  Poroja oli koko matkan tiellä Puolangalle asti.
  Yö vielä oltiin mökillä ja aamulla kotiin. Mukava oli herätä kotona ihailemaan auringonnousua.
  

  Kylässä hyvä, mutta kotona paras!

 

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Vielä Norjassa

  Nordkappista otettiin suunta kohti Inaria. Samat tunnelit ajettiin nyt toisinpäin. 
  Pitihän toki käydä kastaumassa Jäämeressä!


  Oldenfjordissa lähdettiin eri tielle. Hienot oli maisemat tälläkin tiellä.
   Kerran pysähdyttiin tankkaamaan itsemme. 
  Tulipa vastaan mielenkiintoisia liikennemerkkejä. Varoitettiin lampaista! Molemmin puoli tietä oli topakat aidat, mutta niillä pidettiin lampaat pois pelloilta ja pihoista. Aivan rauhassa laumat söivät pientareita, makoilivat tiellä ja karitsat imivät keskellä ajorataa. Autoista eivät välittäneet mitään.
  Seuraavaksi varoitettiin lehmistä. Ne kuiteskin olivat pellolla aidan takana.
  Kaarasjoella oli hyvä tuuri, saatiin viimeinen huone Rica-hotellista.
  Aamulla olin taasen jo viiden aikaan etsimässä kahvia. Portsari toi ison mukillisen ja kaupan päälle toisen. Siitähän Pekka lähti käyntiin. Aamupalan jälkeen kohti Suomea.

Puutarhasta

  Tässä hiljotellen saadaan satoa omasta takaa. Kirsikat on jo syöty ja säilötty.
  Tänään keräilin liki viimeisiä mansikoita huomista soppaa varten. Suurin osa on pakastimessa.
  Kävin myös hernepenkin läpi ja löytyihän sieltä jotain.
  Tomaatteja on muutama syöty, mutta aika hitaasti kypsyvät ja ovat pieniä.
   Ensimmäinen chilisato on korjattu ja on kuivamassa. Tarkoitus on tehdä jauhetta. Jalopenokin alkaa punastua.
  Omenasato kypsyy hiljalleen. Toivottavasti ei tule sellaisia rankkasateita, että pudottelee hedelmät maahan keskenkaiken.
  Paprikaakin on maisteltu.
  Illalla varmaan maistellaan mustikkapiirakkaa.
  Olisikohan tuolla ulkona hiiriä?
                         Puuma
 
 
  
 
 
 
 

tiistai 12. elokuuta 2014

Nordkapp

  Aamu Altassa oli taasen pitkähkö. Heräilin jo viiden aikaan. Venyttelin sängyssä tunteroisen, mutta sitten oli pakko lähteä etsimään kahvia. Onneksi hotellin aulassa oli termoksessa tarjolla kofeiinia. Muutama kupillinen savujen kanssa terassilla ja päivä lähti käyntiin.
  Kovin oli hiljaista niin huoneessa kuin aulassakin. Niinpä päätin lähteä aamulenkille. Eipä kyllä kaupungillakaan paljon liikettä näkynyt. Kiertelin parit autoliikkeet ja huoltoasemat mutta vain ulkopuolelta. Bongasin kuitenkin tutun eläimen.
  Aamupalan jälkeen suunnattiin nokka kohti pohjoista. Olipa taasen uskomattoman upeat maisemat. Mahtavia rotkoja ja upeita vuorten paljaita lakeja.
                         Luntakin näkyi jatkuvasti


                         Kylmää oli joen vesi
 
                         Ylhäällä käytiin
  Loppumatkalla alkoikin sitten kiemurtelu ja tunneleissa ajettiin yli kymmenen kilometriä.
  Viimeinen tunneli oli liki seitsemän kilometriä pitkä. Taulun mukaan kävimme kaksisataakaksitoista metriä meren alla.
  Tulihan se päätepiste lopultakin.
Edessä vain merta ja kaukana pohjoisnapa.
  Eurooppa loppui kyllä kerralla.
  Ruokailun ja matkamuistojen oston jälkeen alkoi kotimatka.