tiistai 12. elokuuta 2014

Nordkapp

  Aamu Altassa oli taasen pitkähkö. Heräilin jo viiden aikaan. Venyttelin sängyssä tunteroisen, mutta sitten oli pakko lähteä etsimään kahvia. Onneksi hotellin aulassa oli termoksessa tarjolla kofeiinia. Muutama kupillinen savujen kanssa terassilla ja päivä lähti käyntiin.
  Kovin oli hiljaista niin huoneessa kuin aulassakin. Niinpä päätin lähteä aamulenkille. Eipä kyllä kaupungillakaan paljon liikettä näkynyt. Kiertelin parit autoliikkeet ja huoltoasemat mutta vain ulkopuolelta. Bongasin kuitenkin tutun eläimen.
  Aamupalan jälkeen suunnattiin nokka kohti pohjoista. Olipa taasen uskomattoman upeat maisemat. Mahtavia rotkoja ja upeita vuorten paljaita lakeja.
                         Luntakin näkyi jatkuvasti


                         Kylmää oli joen vesi
 
                         Ylhäällä käytiin
  Loppumatkalla alkoikin sitten kiemurtelu ja tunneleissa ajettiin yli kymmenen kilometriä.
  Viimeinen tunneli oli liki seitsemän kilometriä pitkä. Taulun mukaan kävimme kaksisataakaksitoista metriä meren alla.
  Tulihan se päätepiste lopultakin.
Edessä vain merta ja kaukana pohjoisnapa.
  Eurooppa loppui kyllä kerralla.
  Ruokailun ja matkamuistojen oston jälkeen alkoi kotimatka.
 
 





 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti