Jälleen Torniossa

  Tänäkin vuonna sain jälleen kunnian lähteä tuomarointiin kansainväliseen ajokokeeseen Tornioon Lohiajoihin.
  Arpan Ratto (om. Katja ja Arvo Huurinainen) oli vuoden 2018 kerhon mestari, joten kutsu kävi Arpalle tuoda Ratto kokeeseen. 

  Heti suostuin lähtemään mukaan.
  Onneksi Minnakin sai lomittajan ja pääsi mukaan minilomalle. 
  Mukana olivat myös Arpan vaimo Aino ja heidän lapsenlapsensa Katja.
  Perjantaina oli alkuseremoniat, ylituomarin puhuttelu ja kahvit.

  Kainuun Ajokoirakerhon tervehdyksen ja palkinnon nuorimmalle tuomarille (15 v) termospullon toi Arppa.

 
  Lauantaina maastoon lähdettiin viiden maissa. Maastooni oli arvottu Ajolumen Veeti ja tuomarikaverina oli Jari Pekkala.
  Ensimmäinen erä meni loistavasti: haku 10 min ja ajo 105 min, mutta toisen erän ajettava pisti kinttuihin vauhtia ja veteli alkuunsa parit kilometrit tietä pitkin, sitten pieni lenkki metsässä ja jälleen tie maistoi. Taisi mennä samaa vauhtia Ruotsin puolella.
  Tulos kuiteskin AJOK3.
  Rattoa onnisti paremmin, vaikka toinen ajettava oli pieni kussero.
  Päivän uurastuksesta tuloksena AJOK1 ja Ratosta tuli samalla kaksoisvalio!

   Päivän Minna ja Aino kruisailivat ostoksilla Haaparannassa.
  Illalla sitten juhlittiin kaksoisvalio Rattoa tutussa paikassa. Maljat nostettiin ja päälle syötiin mahtavat ruoat Katjan ja Arpan tarjoamina. Koko porukka olikin sen illan Umpitunnelissa.

 
  

Aadan loistava aamu

minun lentsusta huolimatta. Tälle aamua oli tarkoitus lähteä Aadan kanssa metsään, mutta jo illalla alkanut 'lentsu' tuntui sen verran pahemmalta , että päätin hautautua boksin sohvalle viltin alle. 
  Pitihän sieltä välillä kömpiä ylös nortille ja satuin vilkaisemaan pellolle. Siellähän mennä köpötteli rusakon rötkäle hiljalleen.
  Kyllä unohtui köhimiset ja vilustaminen. Äkkiä pyjaman päälle mehtäyspuku ja navetasta Minnaa hakemaan.
  Minä ajoin varmaan passipaikkaan, Aadalle panta kaulaan ja menoksi.
  Hyvä että ehdin tukkia panokset haulinviskaajaan, kun Aada kiljaisi. Rusakko veti rinkelit pellolla ja sitten suoraan eteen.

  Hieman jänskätti, miten Aada suhtautuu pamaukseen, kun ei ole ennen näin lähellä ollut. Taisi olla into niin kova, ettei edes huomannut laukausta.

  Minä olin hätää kärsimässä, kun Aada halusi saaliin itselleen.

  Onneksi Minna oli lähellä ja otti Aadan hihnaan, että sain rauhassa aukaista rökäleen. Herkut maistuivat Aadalle kuin ikänsä olisi niitä nauttinut.

  Toivottavasti jatkossa vain paranee! 
 
 
 

Syksyn työt

aloitin viikolla. Heinät oli jo paalattu, joten oli aika levittää kunnon voimaa peltoon. Tunkiota ensin tyhjentämään ja levitys sängelle.

  Hyvin pelasi meidän veres (ei uusi) levityskärry. Pieni riittää,  kun on lyhyet ajomatkat.

  Kyntö ei alkanutkaan aivan mukavasti. 

  Aivan uskomattomia kiviä alkoi paljastua pinnan alta. Eipä näitä voi jättää katkomaan murskaimen teriä.

  Yksitellen oli vietävä pellolta pois, kahta ei uskaltanut ottaa kivitalikkoon.

 
  Jontikan perse meinasi keikkua ilmassa jo yhdellä, vaikka perässä oli kolmisiipinen aura.

  Onneksi ei tarvitse käsin näiden kanssa hikoilla.