tiistai 29. joulukuuta 2020

Huippu päivä

  Joulun jälkeen löysättiin koiria metsään ensimmäisen kerran. Minä vein Aadan pelipaikoille autolla ja Minna lähti tulemaan Bitin kanssa pitkin peltoja.

  Aadalla taisi mennä viitisen minuuttia ylösottoon. Jänis pyöri pienellä aluella, kunnes Bittikin tuli samoille paikoille ja lähti ajamaan omaa jänistään.

  Lopulta ajot menivät sekaisin ja jäniksen oli vaihdettava maisemaa. Pätkän ajoivat yhdessä, kunnes Bitti kaivoi itselleen uuden ajettavan. Olipahan aivan mahtavaa seurata ajon kulkua. Hienosti selvitti kaikki paluuperät. Haukkua tuli tuutin täydeltä ja myötätuulessa kuului hyvin kilometrin päästä. Tosi mahtavaa seitenkuiselta pennulta!

  Lopulta Minna sai Bitin kiinni ajosta pienellä petoksella.

  Löysäsin Bitin iltatarpeilleen tavan mukaan ja olihan se vielä käytävä ajamassa piharusakkoa pimeässä. Onneksi sain kiinni tieltä, vaikka ei ollut pantaa kaulassa.

  Aada ajeli ilmeisesti samaa jänistä koko päivän. Lopulta kolmen tunnin jälkeen malttoi tulla pillillä pois.


  Jäniksiä kyllä nähtiin, mutta ampumatilannetta ei ollut. Kulkivat sen verran vissiin koirien edellä, että aina myöhästyttiin passista.

  Meillä on nyt varhaiskypsin pentu kautta aikojen ja muiltakin koirilta ajot sujuvat mallikkaasti. 
 

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Bitin iltalenkki

  Pimeänkuhjassa Minna lähti käyttämään Bittiä iltatarpeillaan. Savusaunalle oli vain jo erehtynyt rusakko iltapalalle. 

  Siinä samassa oli ajo käynnissä. Ääntäkin tuli parhaillaan yli kuuttakymmentä. Ei siinä auttanut rusakon venkoilut ja paluuperät, vaan Bitti selvitti ne lyhyin katkoin.

  Harmi vaan ettei edessä ollut metsäjänis, se olisi pysynyt metsässä eikä ottanut suoraa reittiä tielle. Vaikka pannassa on huomiovalo, ei pimeällä uskalla antaa koiran ajaa tiellä. Ilmeisesti koronan takia liikennettä on tavallista enemmän, eivätkä kaikki paljon hiljentele vauhtia jäniksen tai koiran takia

  Kaikkia eläimiä ei tarvitse talvella ruokkia.


  Ainakin majava aikoo kerralla kaataa talven ruoat.

  Toivottavasti ei kaadu tielle.


torstai 24. joulukuuta 2020

Aatto

   Joulusta otettiin hieman ennakkoa mökillä. Aatonaattona päätettiin kylpeä mökillä, kun ilmakin oli suotuisa.

  Mökin ja saunan lämmetessä kävimme hieman tutkimassa jäätilannetta. Vesille oli järvi mennyt, mutta jää kyllä kantoi hyvin.

  Bitillä oli hauskaa, piti käydä tutkimassa kaikki avannot. Reviiri tarkistettiin hyvin tarkkaan, ettei vaan ole vieraita koiria käynyt ja onko jänikset pysyneet etäämmällä. Sitten unoset vakipaikassa takan lämmittäessä.


  Aaton perinteeseen kuulu heinien vienti metsän eläimille. Pari ylivuoteista rehupaalia vietiin, toinen kokonaisena vakipaikkaan, 


toinen pienemmissä erissä useampaan paikkaan.

  Pimeyden laskeuduttua sytytin kelopuun kannon tuleen 


lisäksi tien kahta puolen jätkänkynttilät valaisemaan aattoiltaa.


  Navetassa kävin Minnan apuna, niin päästiin nopeammin saunaan ja jouluillalliselle.

  Koirille oli ylimääräistä herkkua luvassa ja ainakin Bitti nautti tosissaan savustetusta naudan luusta.

  Lintujen ruokinta on tämän talven seis. On ollut niin paljon riesaa varpusista ja tinteistä navetassä. Eritoten pakkasilla tunkevat sisään joka oven avauksessa. Hiehot niitä säikkyvät ja linnut sotkevat muutoinkin joka paikan.

  Rauhallista joulun aikaa ja terveyttä vuodelle 2021!

  Pekka ja Minna

  Pohjankartanon kennel:Saaga, Nucca, Tima, Aada ja Bitti

maanantai 21. joulukuuta 2020

Joulu se tulla jollottaa

 Vuosi on taasen mennä hurahtanut.Onneksi tästä päivästä lähtien valoisa aika alkaa lisääntyä.

  Tänään päätin syödä viimeisen viime jouluna saamastani namipaketista.

  Joka joulu saan paketin Juliaa ja Suomi suklaatia. Ne saavat riittää seuraavaan jouluun. Meneehän niitä vuoden mittaan vieraidenkin suuhun.
   Useamman vuoden jälkeen Minna halusi joulukuusen sisälle. Tuleehan siitä monenlaisia muistoja mieleen.
  Onhan tämä Bitillekin ensimmäinen joulu. Kuusta piti käydä heti tutkimassa. 
  

  Antoi olla kuitenkin rauhassa. Saa nähä, kunhan siihen pistetään koristeita.


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Lähikalaa

on lopultakin päästy maistelemaan. Jäiden tulo kestää nykyisin entistä myöhempään, mutta viikko sitten saatiin uitettua verkot vetehen.

  Eellimäisellä kerralla saatiin jo maistella kuhaa ja lahnaa. 

  Tänään oli jo saaliina pari haukea ja komea lahna savukalaksi. Pienoinen matikka oli punonut itsensä hengiltä. 

  Verkkovarasto alkaa olla siinä mallissa, että ensi viikolla on suunnistettava Kajaanin kauppoihin. Varsinkin pakkasilla verkkoon tulee herkästi reikiä, kun näplää kaloja jäätyneestä liinasta.

  Eikä kutupyyntikään paranna verkkoja, tahtovat olla täynnä rytiä ja risuja. Kuiteskin mukaava harrastus tuo kalastus niin talvella kuin kesälläkin.

lauantai 19. joulukuuta 2020

Pungerrusta

  Pakkanen lauhtui sen verran, että kuusenhakureissulle pistettiin Bitille panta kaulaan ja mukaan.

  Alkaa lunta olla sen verran, että meno on melkoista puurtamista. Aikansa otti, mutta sieltä Bitti vain kaivoi jäniksen ylös. Ei oikein kauan jaksanut ajaa, vaan hankalassa lumessa usko loppui.

  Pihaan tullessa kaivoi vielä rusakon ylös, tietenkin suunta oli heti naapurin pihaan. Siellä oltiin kotisalla, joten ei auttanut muu kuin ottaa Bitti pois.


   Pellolla Minna huomasi, että Bitti vetelee menemään ilmavainulla. Aikaisemmin ei ole päästy näkemään näin selvästi.

  Hyvä alku ainakin on Bitillä. Haukkutiheyskin oli parhaimmillaan seitsemänkymmentäkahdeksan. Tulisi vain koiran kestävä hanki!

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Bitin iltalenkki

   Eilen illalla tavan mukaan Minna lähti ennen saunaa iltalenkille Bitin kanssa. Bitti ei enää halua kulkea hihnassa, kun pitää päästä tutkimaan jokaista jälkeä.

  Niinpä aina on kaulassa tutkapanta, että tietää koiran paikan ja menosuunnan.

  Ei kestänyt kauan, ennenkuin löytyi iltavirkun jäniksen jäljet vanhalta laidunpalaselta. Ääntä alkoi tulla ja paljon, parhaimmillaan yli seitsemänkymmentä. Aikamoisen hyvä noin nuorelle.


  Pari tien ylitystä ja sitten metsään. Paluuperien kanssa meni aikaa, mutta aina sieltä löytyi jälki. Olipahan melkomoinen ajo Bitiltä.

  Pellon takaa pitemmältä hukalta saatiin Bitti vislaamalla pois. Ei oikein tykännyt, kun joutui autoon ja kotiin.

  Sisällä virtaa riitti pistää kaikki matot pitkin seiniä ja ilmeestä näki, että siitäs sait, kun et antanut jatkaa ajoa.



lauantai 12. joulukuuta 2020

Verkot vetehen

 näin laskettiin tänään tosin yhteisellä sopimuksella Jyrkin kanssa ilman lauleskelua.

  Näin alkuunsa vähän tökkii muisti. Varusteita jouduttiin hakemaan pari kertaa rannalta lisää. Olihan tuo ilma aika lupsakka ja jäällä oli hyvä käveleskellä.

  Ensimmäinen jata meni sutjakkaasti venäläisellä ohjuksella.


  Eipä näköjään noihin venäläisiin vehkeisiin ole aina luottamista.

  

  Yksi tiiviste oli pettänyt ja sisällä oli vettä. Ohjus ui pystyssä, eikä vetorattaat yltäneet jäähän.

  Onneksi pistin mökin takkaan tulen heti tultua, joten ei muuta kuin vekotinta kuivattelemaan. Samalla hörppäsimme teetä ajankuluksi.

  Loppu sujuikin kuin elokuvissa. Pian nähdään, laskettiinko verkot kalojen etupuolelle.


perjantai 11. joulukuuta 2020

Tuulen tuhoja

meinattiin tänään korjailla Formuloita odotellessa.


   Eipähän se oikein pitkään onnistunut. Ensin teki tenän minun moottorisaha. Haettiin sitten Minnan peli kehiin.

  Eipähän siitäkään tullut mitään. Syyksi epäilemme polttoainetta. Tämä nykyinen pienkonebensa menee vanhaksi muutamassa kuukaudessa.

  Meikäläisen käytöllä jää aina puoli lönttää käyttämättä. Onhan lopulla mukava sytytellä nuotioita.

  Onpahan nyt aikaa istua töllön ääressä vahtaamassa kaikenmoista urheilua formuloista snookerin kautta hiihtoihin jne...

  Bittiä ei kiinnostanut puusouvi. Paalien läheltä löytyi jälki.

  Sitten mentiinkin häntä vispaten metsään. Ei kuitenkaan saanut jänistä ylös.
 

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Temppuilua

 oli tänään aamusta, nimittäin lähti karsinallinen hiehoja teuraaksi.


  Hiehot lähtivät mukavasti autoon, kun oli hyvä kuja ja neljä henkeä patistelemassa.

  Sitten alkoi hulabaloo. Ensimmäinen siirto tyhjään karsinaan kesti pari tuntia. Kaksi jästipäätä juntturoi ainakin tunnin. Lopulta piti hakea irtoaita ja ahdistaa ne lopulta uuteen paikkaan.

  Seuraava siirto oli hieman helpompi pienempien hiehojen kanssa.

  Hieman entrausta tyhjään karsinaan, koska siihen tuli kuukautiset vasikat. Lapatukien tihennystä ja teline  MILKBAR:lle. Nämä olivat tosi helppoja siirrettäviä.

  Kellokin ehti tikuttaa pitkälle iltapäivään. Nämä toimet joutuu aina tekemään teuraiden lähdettyä.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Luppopäiviä edessä

Viimeinen mahdollisuus ajattaa jänistä kohtuu kelissä oli tänään. Sääennusteet lupaavat  viikon pakkasia, eikä lisää lunta yhtään. Tulossa semmoinen hanki, ettei mitään mahdollisuutta löysätä koiria metsään.

  Aamulla Tima ja Bitti autoon ja menoksi. Koirat hakemaan ja nuotio pystyyn.

  Reilun puolen tunnin jälkeen ajo alkoi. Pari tuntia Tima pyöritteli  jänistä purorötelikössä. Bitti katsoi maaston sen verran hankalaksi, että päätti tulla nuotiolle.

  Sainpahan jälleen kerran Timan kiinni ajosta makkarapötkyllä.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Juniorit liikkeellä

  Tänä aamuna ilma näytti ihan mukavalta vain hieman tihkusadetta. Mukaan otettiin Aada ja Bitti.

 


    Bitin mieli teki nousta häkkiin Aadan seuraksi, mutta parempi oli olla takapenkillä.



  Aika pian hatelikosta lähti ajo käyntiin. Bittikin painui ensimmäisen kerran ajoon mukaan, vaikka on haulla kyllä yleensä mukana. Muutaman pätkän Bitti ajoi jopa Aadan edellä.

  Puolisen tuntia pysyi mukana, mutta sitten alkoivat pennun jalat väsyä. Tuli seurailemaan ajon kulkua meidän luota.

  Toista tuntia Aada pyöritti jänistä, mutta sitten piti ottaa kiinni. Taivaalta tuli sen verran vettä ja räntää, että kamppeet alkoivat pahasti kastua ja kädet olivat aivan kohmeessa.

  Kotona Bitillä oli vielä virtaa hieman härnätä Aadaa.


  Hyvä päivä ilmasta huolimatta.

perjantai 4. joulukuuta 2020

Veteraanit liikkeellä

   Eilen aloitimme meidän maastossa veteraanien Arpan ja Arpan Tuiskun kanssa aamutuimaan.

  Hyvä että kerkesin autosta ulos, kun ajo oli käynnissä. Annettiin Tuiskun ajaa, että nähtäisinn, miten jänis pyörii. Nuotiohan on ensimmäisiä toimia.

  Ryypättiin kahvit ja paistettiin makkarat aamupalaksi. Tuisku paineli jäniksen perässä suolla.


  Masu täynnä lähdettiin ajon perään ja kyllähän sieltä lopulta saalis oli repussa.

  Valoisaa aikaa oli vielä sen verran, että päästettinn Tuisku hieman eri paikkaan etsimään. Hieman painoi eka ajo jaloissa, mutta kyllä sieltä jäbän oli lähdettävä juoksemaan.

  Useamman kerran vilahti valkoinen pallero tien yli, mutta ei haulikkohollilla. Hämärissä otettiin Tuisku autoon, mielellään tuli jo autoon.

  Minulla meni tämä päivä sohvalla maatessa pieniä vatsanväänteitä parannellessa. Minna lenkitti kaikki koirat yksitellen viimeisenä yli kymmenvuotiaan Saagan.


  Eläkeläinen on saanut pääosin juosta irrallaan, mutta.... Yht'äkkiä oli hävinnyt selän takaa metsään. Pian alkoi tämän syksyn ensimmäinen ajo. Oli kuulemma tosi komeaa menoa. 

  Ei paljon ollut haitannut ojat, risut eikä männynkävyt.


  Nyt ovat kaikki viisi koiraa, Bittikin, ajaneet jänistä. Ei hullumpaa!

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Metsällä

  Korona-aika taitaa lopettaa ajokokeet ainakin jouluun asti. Niinpä Huru-Ukot päättivät ryhtyä todella metsästämään eikä vain ajattamaan.

  Eilinen päivä kuunneltiin Aren ajoja Salokylällä milloin nuotiolla milloin passissa.

  Onnisti meitä pari kertaa,

vaikka toinen jussi olikin varsinainen tiekiituri. Menipä puolikymmentä kertaa peura-aidastakin läpi. Ei auttanut, vaan lopulta matka päättyi reppuun.

  Tänään kotona metsässä oli Timan mukana Bitti. Eteen sattui jälleen jänis, jolle tie maistui. Naapurin pihasta oli aika ottaa Tima kiinni. Koirat autoon ja kotiin, että se siitä.