tiistai 28. joulukuuta 2021

Talviruokintaa

  Tänään aloitin jänisten talviruokinnan. Jyrki tuli kaveriksi kaatamaan aika isoa haapaa. Hyvin onnistui. 

  Puu kaadettiin pitkään kantoon, sillä kannon nokkaan pistettiin nuolikivi.


  Siinäpä jäniksille talveksi jyrsittävää. Runko jätettiin karsimatta, niin lumen pinnan noustessa jäniksille on jatkuvasti uutta syömistä. Kunhan nuolukivi alkaa valuttaa kantoon mannaa, kantoa aletaan heti kuoria. Tuo kanto kestää kyllä useamman vuoden. 

  Kävin vielä lingon kanssa paljastamassa pellolta heinikkoa. Eipähän tarvii kaivella lumen alta syömistä.

  Välipalana olen levitellyt palasia pöydällä. Monta kertaa saa samakin palanen käydä kädessä mutta aina sieltä joku löytää paikkansa.


  Palapelin teko on pitkäjänteinen projekti. Minua se vain kiinnostaa ja jotenkin antaa leppoisan olon.

lauantai 25. joulukuuta 2021

Pakkasella

on aika siirtyä sisäharrastuksen pariin ja eritoten näin joulun pyhinä.

  


  Kaivelin hyllystä kauan odottaneen palapelin.

  Ensimmäinen urakka on hieman lajitella palasia värin mukaan ja etsiä reunapalaset. Melkoinen urakka käyttää kädessä tuhat palasta,


  Illan mittaan sain jokin verran reunaa tehtyä.


  Jatkan aina, kun siltä tuntuu. Jos tulee tenkkapoo, olen huomannut, että pieni tauko auttaa löytämään muutaman uuden palan.

 

perjantai 24. joulukuuta 2021

Rauhallista Joulua

 

   Paras kerätä voimia Joulun aikana tulevalle vuodelle .


    Onnellisempaa Uutta Vuotta!

   

torstai 23. joulukuuta 2021

Rokulipäiviä

   Maanantai aamuksi sain ajan kolmanteen koronarokotteesen. Piikki tökättiin ja samalla tarjottiin influenssarokotetta. Tartuin tarjoukseen ja pistettiin toinen toiseen käsivarteen.

  Hyvillä mielin tulimme kotiin, mutta mulla iski pirullinen päänsärky. Aikaisemmatkin rokotteet ovat aiheuttaneet lievää särkyä, mutta nyt olin aivan vetämättömissä.

  Onneksi tableteilla helpotti yön aikana niin paljon, että tiistaina sain jauhettua heinät hiehoille.

  Illalla sitten alkoi vilustaa, ilmeisesti flunssapiikin takia. Keskiviikon olin uunin kupessa Finrexiä juoden ja tabuja napsien.

  Tämä aamu on jo tuntunut aika hyvältä ja toivon, että rokotteet tehoavat ja säästyn pahemmilta taudeilta.

  Toivottavasti omikron jäätyy pakkasiin ja pohjoistuuli vie flunssan muille maille!  

maanantai 20. joulukuuta 2021

Putinin pamaus

  Eilen pidettiin Putinin Pamaus-ajokoe. Koetta siirrettiin jo kerran kelien takia. Hieman oli paremmat olot mutta ei ihanteelliset.

  Maastona oli minulla Salokylä, tuomarikaverina Esa Juukasta ja koirana Ari Mustosen venäjänajokoira Riistakairan Harska.

  Maasto, Ari ja Are (Harska) olivat tuttuja ennestään ja Esan kanssa tultiin juttuun heti.

  Ensimmäinen ajo alkoi vajaalla puolen tunnin haulla. Olipa mukava kuunnella ajoa ja vetää piiiiitkää viivaa. Eipä tarvinnut juuri kynää nostaa kortista, täysi 120 minuuttia. Keli oli kohtalainen ja jäniskin veteli pitkiä lenkkejä puhtaalla lumella. Arekin tuli ajosta kutsumalla, kun aika oli täysi.

  Toisen  erän alku lupaili hyvää, vain kymmenen minuutin haku ja ralli alkoi. Hieman vain huoletti maasto, missä ajo lähti pyörimään.

    Jänis pyöri pientä lenkkiä ryteikössä samoja uria pitkin. Hanki kantoi paikoin Area, kun meni hiipimällä. Taisi olla erän pelastus, kun Are joutui hiljentämään vauhtia. Meni tarkasti, eikä reikiä syntynyt. Toisenkin erän Are veti täyteen, jälleen 120 minuuttia. Maastossa Ari ei päässyt tarpeeksi lähelle, että Are olisi kuullut kutsua. Lopulta ajettuaan liki tunnin ylimääräistä, Are tuli vajaasta sadasta metristä kutsumalla pois. Uskomaton koira!

    Kyllä oli suu messingillä tuomareilla ja ennenkaikkea Arilla, kun tulokset selvisivät.

  Ominaisuuspisteetkin muodostuivat hyviksi, eli lopputulema oli hurja 97,25! Näin hyvää koetta en ole ennen päässyt tuomaroimaan. Näillä pisteillä tuli kokeen ykköstila! 


  Illalla Arekin näytti tehneen täyden ja mahtavan päivätyön.


  Tuommoisen päivän ja syönnin jälkeen oli aika vedellä hirsiä mukavassa paikassa.


  Onnittelut Arille ja Annelle sekä ennenkaikkea Arelle!



 

  

 

perjantai 17. joulukuuta 2021

Hikeä pukkaa

 kohta, kunhan vielä opetellaan uuden laitteen käyttö. Soutulaite


on ollut käyttämättömänä jonkin aikaa. Meinaa tuo töllön vahtaaminen viedä kaiken muun ajan, mitä ei vietetä metsässä koirien kanssa. 

  Minä olen sellainen hullu penkkiurheilija. Talleita sitten puran iltakaudet. Seuraan formuloita, snookeria, jääkiekkoa, hiihtoa, mäkihyppyä ym.

  Lisäksi on seurannassa puolikymmentä mukavaa sarjaa ja vielä muutamia elokuvia 

  Niinpä siirsimme soutuvekottimen boksiin, niin voi vedellä television äärellä.

  Kalpan ottelut näkyvät alakerran TV:stä, joten sinne saatiin tänään uusi hikilaite.

  

  Pitihän sitä heti opetella käyttämään. Minä astelin varovasti, mutta Minna jo juoksi sillä toveroisen.

  Säätöjä näkyi löytyvän ainakin mulle ylenmäärin.

  Eiköhän laitteille tule käyttöä huomaamatta, kun samalla katselee näköradiota.

  Onneksi joulutauko katkaisee nuo urheilut.

tiistai 14. joulukuuta 2021

Mahtava päivä Bitillä

  Pitkästä aikaa voitiin kokeilla Bitillä, onko ajotaito unohtunut pitkän tauon aikana. Pitkät pakkaset ja muut menot ovat olleet haitolla useamman viikon.

  Saatiin vielä Jyrkikin passimieheksi. Tarkoitus oli yrittää rusakkoa pihapiiristä. Jyrkin kanssa passiin valmiiksi ja Minna vei Bitin pellon reunaan.

  Kymmenminuuttisella haulla ajo alkoi. Aika pian kävi selväksi, että ajossa oli rusakon sijaan metsäjänis. Pientä rinkiä kiersi kaameassa hatelikossa. Yritin siellä passata, mutta ei olisi pystynyt ampumaan kengän kärkiä pitemmälle.

  Onneksi jänis teki lopulta isomman lenkin ja laukkasi Jyrkin eteen noin tunnin ajon jälkeen.

  

  Bitti oli käynyt katsomassa, että saalis on nurin ja painui takaisin metsään. Hetikohta alkoi ajaa seuraavaa. Kyllähän sitäkin passattiin, mutta tunnin ajon jälkeen ryteikkö oli niin täynnä jälkiä, että Bitti päätti lopettaa tälle päivälle. 

  Pois tullessa malttoi käydä lotasemassa makupalat suolistuspaikalta. Ihmeen hyvin jaksoi Bitti ajaa yli kaksi tuntia, vaikka paikoin lunta oli munaskuihin asti.

maanantai 13. joulukuuta 2021

Happimyrkytyksen

taisin saada eilen rusakkometsällä Kainuunmäessä. Ukkoja oli melkoinen liuta ja rusakkoja vielä enemmän, mutta onni ei ollut myötä tällä kertaa. Ilma oli hyvä ja porukka mainio. Mikäpä siinä oli katsella maisemia.


   Tämä päivä meni huoltotöissä. Hiehoille silputtiin rehua ensi kerran tälle talvea. Paalit alkoivat jäätyä, eikä rehukaan enää lämpiä varastossa.


  Rehusiilon korjattu mekanismi laitettiin paikoilleen ja hyvin tuo ainakin kokeilussa pelasi.

  Minnan Caddy alkoi viikko sitten juonitella käynnistettäessä. Akku ei enää ottanut virtaa tai ei antanut sitä ulos. Onneksi Paltamosta löytyi uusi. Minna käväisi kirkolla vaihtamassa ja nyt lähtee heti hyrräämään.

lauantai 11. joulukuuta 2021

Vaikka Joulupukilla

 on mennyt almanakka sekaisin, eipä nyt haitannut. Toi tänään minulle oikean taikapaidan.

  Juuson pelipaita on ollut päällä Kalpan 92-vuotis juhlaottelussa Niiralan montussa 26.11.2021.


  Paita päälle heti, kun Kalpalle tuli kotiotteluun Vaasan Sport. Hyvin alkoi ottelu ja parani vain loppua kohden.

  Juuso saalisti pian syöttöpisteen.


  Eihän sitä malttanut pysyä penkillä, kun Juuso teki maalin kuudentoista kuivan ottelun jälkeen. 

  Meni paremmin kuin paitaottelussa, tehot 1+1. 


  VAU!

  Paidan mukana tuli aitoustodistus.


  Pistetään seinälle raameihin.



perjantai 10. joulukuuta 2021

Ensi kesä

on jo mielessä. Nyt on hyvä aikaa huollattaa ja korjauttaa kesän työkalut.

  Eilen kaivettiin niittokone lumen alta ja lastattiin peräkärryyn.


  Sitten vain nokka kohti Mikan korjaamoa. Samalla reissulla oli pari korjattavaa tarvekalua mukana. Uunin suuluukkua piti hitsata ja rehusiilon mekanismiin jokunen uusi osa.

  Mikan luota ei ole minun tarvinnut koskaan palata tyhjin käsin kotiin.

 

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Hammaspeikko

jäi tänään kodittomaksi. Pari viikkoa sitten tunsin, että peikko oli alkanut kovertaa pesää poskihampaaseen.

  👹 

  Sain kuitenkin ajan tälle päivälle. Koska hammasta ei vielä pakottanut, ei tarvinnut turvautua päivystykseen.

  Nyt on hyvä, kun kieli ei ole jatkuvasti kaivamassa ruoan mureneita kolosta. 

  Peikko joutui etsimään uutta kotia, toivottavasti paleltuu pakkasessa.

😁

  

tiistai 7. joulukuuta 2021

Jänisten

ruokinnan aloitin tänään. Pellolla heinikot ovat lumen alla, joten puiseen ruokavalioon lisätään AIV:tä. Meillä ei säilöntään käytetä mitään happoa, joten pitäisi maistua kuten muinakin talvina.

  Yhden kauhallisen 


vein riistapeltoon nuolukiven lähettyville, missä oli aika paljon jälkiä.

  Toinen kauhallinen vanhaan tuttuun paikkaan, missä jänikset ovat tottuneet saamaan mahan täytettä.

 

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Läheltä liippasi

 ettei eilen hirvet tulleet suoraan pataan. Koiran ja metsästäjien keskeltä haetaan pakoreikä vaikka pihan läpi. Näin kävi muutama vuosi sitten, kun hirvi veti keskeltä pihaa.

  Päivällä vilkaisin, mitä hirviporukkaa hommaa. Huomasin, että Malva oli juossut liki pihaa. Ikkunasta huomasin pellolla alle neljänkymmenen metrin päässä hirvien jälkiä. 

  

    Pitihän minun tyydyttää uteliaisuuteni ja käydä tutkimassa jälkiä. 

  Jäljistä päätellen siitä meni uros, lehmä ja vasa.


  Ainakin uroksella oli ollut talla pohjassa, kun tiellä oli sorkat luistaneet metrin verran.


  On niillä sen verran hyvä tasapaino ja refleksit, että pystyssä oli pysytty.

  Enpähän sattunut vilkaisemaan valitettavasti ulos oikealla hetkellä.

perjantai 3. joulukuuta 2021

Talvileski

  Pari päivää olen tässä kotimiehenä. Minna on lomalla ja päätti lähteä kannustamaan Jusea Kuopioon Kalpan kotiottelussa.


   Minä en tällä kertaa päässyt lähtemään huomisen tärkeän kokouksen takia.

  Minä kannustelen kotona TV:n välityksessä illan peliä.

  Huominen meneekin huoneiden lämmityksessä, hiihtojen ja Formuloiden parissa.

  

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Työläs alkuviikko

   Pyhänä meni navetassa vesiputki poikki, eikä kotona ollut uutta putkea. Paltamosta ei löytynyt apua, joten Kajaanin reissu oli pakko tehdä. LVI-liikkeissä myytiin vain eioota. Onneksi putkea löytyi, Käyttöraudassa oli kunnon varastot.

  Tiistai päivä menikin sitten jenguja tehdessä ja asennustöissä. Meillä on rautaa aika paljon vedessä, joten aina remontin jälkeen saa aukoa venttiilejä useampaankin kertaa.

  Eilen alkoi kunnon myteri, lumitöihin kävi kutsu. Pihaa ja tietä aukaisin alustavasti. 

  Tänä aamuna oli karsea herätys. Lomittaja oli jäänyt jumiin tulomatkalla. Eipä ehtinyt aamukahvia keitellä, kun lähdin apua antamaan. Lomittaja pääsi töihin tunnin myöhässä ja minä lopultakin sain nautiskella herätyskahvit.

  Lumitöissä meni aamupäivä, mutta nyt joutaakin availla joulukalenterin ensimmäinen luukku.

  

  Joulun odotusta!