perjantai 17. joulukuuta 2021

Hikeä pukkaa

 kohta, kunhan vielä opetellaan uuden laitteen käyttö. Soutulaite


on ollut käyttämättömänä jonkin aikaa. Meinaa tuo töllön vahtaaminen viedä kaiken muun ajan, mitä ei vietetä metsässä koirien kanssa. 

  Minä olen sellainen hullu penkkiurheilija. Talleita sitten puran iltakaudet. Seuraan formuloita, snookeria, jääkiekkoa, hiihtoa, mäkihyppyä ym.

  Lisäksi on seurannassa puolikymmentä mukavaa sarjaa ja vielä muutamia elokuvia 

  Niinpä siirsimme soutuvekottimen boksiin, niin voi vedellä television äärellä.

  Kalpan ottelut näkyvät alakerran TV:stä, joten sinne saatiin tänään uusi hikilaite.

  

  Pitihän sitä heti opetella käyttämään. Minä astelin varovasti, mutta Minna jo juoksi sillä toveroisen.

  Säätöjä näkyi löytyvän ainakin mulle ylenmäärin.

  Eiköhän laitteille tule käyttöä huomaamatta, kun samalla katselee näköradiota.

  Onneksi joulutauko katkaisee nuo urheilut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti