Eilen pidettiin Putinin Pamaus-ajokoe. Koetta siirrettiin jo kerran kelien takia. Hieman oli paremmat olot mutta ei ihanteelliset.
Maastona oli minulla Salokylä, tuomarikaverina Esa Juukasta ja koirana Ari Mustosen venäjänajokoira Riistakairan Harska.
Maasto, Ari ja Are (Harska) olivat tuttuja ennestään ja Esan kanssa tultiin juttuun heti.
Ensimmäinen ajo alkoi vajaalla puolen tunnin haulla. Olipa mukava kuunnella ajoa ja vetää piiiiitkää viivaa. Eipä tarvinnut juuri kynää nostaa kortista, täysi 120 minuuttia. Keli oli kohtalainen ja jäniskin veteli pitkiä lenkkejä puhtaalla lumella. Arekin tuli ajosta kutsumalla, kun aika oli täysi.
Toisen erän alku lupaili hyvää, vain kymmenen minuutin haku ja ralli alkoi. Hieman vain huoletti maasto, missä ajo lähti pyörimään.
Jänis pyöri pientä lenkkiä ryteikössä samoja uria pitkin. Hanki kantoi paikoin Area, kun meni hiipimällä. Taisi olla erän pelastus, kun Are joutui hiljentämään vauhtia. Meni tarkasti, eikä reikiä syntynyt. Toisenkin erän Are veti täyteen, jälleen 120 minuuttia. Maastossa Ari ei päässyt tarpeeksi lähelle, että Are olisi kuullut kutsua. Lopulta ajettuaan liki tunnin ylimääräistä, Are tuli vajaasta sadasta metristä kutsumalla pois. Uskomaton koira!Kyllä oli suu messingillä tuomareilla ja ennenkaikkea Arilla, kun tulokset selvisivät.
Ominaisuuspisteetkin muodostuivat hyviksi, eli lopputulema oli hurja 97,25! Näin hyvää koetta en ole ennen päässyt tuomaroimaan. Näillä pisteillä tuli kokeen ykköstila!
Tuommoisen päivän ja syönnin jälkeen oli aika vedellä hirsiä mukavassa paikassa.
Onnittelut Arille ja Annelle sekä ennenkaikkea Arelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti