torstai 30. kesäkuuta 2022

Hiphuraa

   Eilen saatiin rehunteko loppumaan. Minä paalasin ja Minna ajoi perässä käärien paalit muoviin.


  Paaleja on vielä paljon pellolla, mutta hiljalleen ajelen niitä pihaan. Toivottavasti variksen poikaset eivät ennätä lähteä pesistään. Ovat pirullisen innokkaita nokkimaan paaleihin pieniä reikiä, eikä niitä aina huomaa.

  Illalla huristimme mökille ja suoraan uimaan. Edes saunaa emme jaksaneet lämmittää.

  Aamulla otimme vahingon takaisin, kun Minna palasi navetalta. Aamusauna on joskus aivan mahtava ja uinti päälle. Aamupalan jälkeen oli rento olo istuskella terassilla ihaillen järven heijastuskuvaa ikkunassa.


  Tupakan jälkeen ettonelle mieli kevyenä, kun vuoden rehut on paketissa.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Tappista

 oli rehunteon aloitus. Maanantaiaamuna kävin hakemassa murskaimen Tuomolta ja ajelin kotiin. Sammutin Jontikan ja kuuntelin outoa lorinaa. Vesipumppu päätti päästää nesteet pihalle.

  Soitto huoltoon ja luvattiin tiistaille tulla pistämään uusi paikalleen. Oulujärveltä löytyy apu hätään. Kimmolla ei kauan nokka tohissut, kun pääsin lähtemään pellolle.

  
  Pari poutapäivää meni hukkaan ja niinpä tietenkin illalla kasteli niitokset. Olihan heinät paalattava

ja onneksi kunnon sade alkoi vasta torstaina. Käärijällä en päässyt pihasta, kun letku pasahti poikki. Olen sen verran oppinut, että melkein joka paikkaan löytyy varaosa. Yleensä vehkeet mieloilee viikoloppuna, kun apua saa vasta maanantaina.  

Paikat meinasi pehmetä, kun kantelin paalit pihaan.

  Toinen satsi meni melkein hyvin, mitä nyt hitsailtiin tunteroinen käärijän muovinkatkaisijan tukivartta.

  Eilisilta venyikin tavan pitkäksi, kun niitin uutta paalattavaa kello yhteen.


  Aamulla alkavat koneet jälleen hyristä. Toivottavasti selvitään ilman remontteja. 


  Nämä kun saadaan muoviin, alkaa talven rehut olla hilkkua vaille kasassa.


sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Sateen

 sattuessa siirryimme sisätöihin. Teuraiden lähdön jälkeen meillä jäi kiireiden takia pesut ja siirrot kesken.

  Ensin purut kuivikkeeksi tyhjään karsinaan ja hiehot töllistelemään.



  Pienimpien vasikoiden uusi karsina odottaa asukkeja.


  Ensimmäiset minuutit alkaa kova ralli, kun tila tuplaantuu reilusti.

  Pienin karsina pestynä odottaa uusia kasvatettavia. Toivottavasti saadaan pian uudet juottovasikat, niin ei tule pitkiä katkoksia kasvatukseen.



 

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Kaikenlaista

  Minna sai joku päivä sitten oman urakkansa loppuun. Viimeiset menossa pinoon, kun kumpikin liiteri on täynnä.


  Toissa päivänä lähti teuraita mualimalle.

 

  Eilinen päivä menikin karsinoita entratessa ja pestessä. Yksi vuotava vesiputkikin piti korjata. Yksi partti siirrettiin isompaan  karsinaan. Loput pesut ja siirrot kunhan ehditään.

  Tämä aamu alkoi mulla Anssin sahalla. Piti varustautua tulevaan ja sahattiin mökiltä kaadetut puut.

  Minna lähti navetan jälkeen seuran talkoisiin kosteikolle raivaussahan kanssa. Kotiin tuli varsin itikoiden purema naamavärkki.

  Illaksi oli luvassa sadetta, joten minun oli jäätävä taaplaamaan tavaraa katon alle.


  

Lopuille Minna vielä ehti kaveriksi. 

torstai 16. kesäkuuta 2022

Lepoa

  Tiistai meni niin kuin aiottiin. Minna otti levon kannalta, mitä hoiti välillä hiehot iltasella.

  Minulle parasta rentoutumista on vesille pääsy.

  Aamupäivästä kävin kastemassa ensi kerran uistinta soutamalla. En viitsinyt panna edes moottoria veneen perään. Rauhallinen tunnin soutelu ei antanut nykyäkään, mutta ei haitannut. Katiskoissa oli kuitenkin nippa savuahvenet, mitkä katosivat nopeasti lämpiminä nälkäisiin suihin.

  Sitten nauttiin levosta ja rauhasta ukkosen jyristessä komeasti. Ei tullut kuitenkaan ihan päälle.

  

  Saunan jälkeen saimme nauttia sateenkaaresta.


  Hieman jäi puiden taakse, mutta Minna otti rannasta paremman kuvan.


  Minä heitin lopultakin talviturkin pois. Autuas tunne!
 

 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Rehunteko odottaa

  Eilen saatiin kevätkylvöt loppuun. Ei niitä kovin paljon ollut, mutta aikansa nekin veivät.

  Minnalla on vielä hieman pilkkeitä pinoamatta. Kaikki eivät sopineet katon alle, joten osan joutuu pinoamaan ulos. Sateet ovat hidastaneet hommaa ja navetassa sekä kotitöissäkin on tekemistä. Pellolla vielä kävi illalla jyräämässä kylvökset.

  Tämän päivän ajattelimme levähdellä mökillä. Ainakin minä käyn vesillä rentoumassa.

  Rehunteko täytynee aloittaa ehkäpä jo loppuviikosta, ainakin ennen jussia.

 

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Pieksetty olo

 oli tänäaamuna. Eilen tartuin moottorisahaan ja kaadoimme Minnan kanssa mökiltä muutamia puita. Lautatavara alkoi olla vähissä, joten pölkyt kyytiin ja sahalle. 


  Pitkästä aikaa kaadettiin puita. Oli tarkoitus ottaa vielä yksi puu nurin, mutta minulla olkapää sanoi, että nyt riitti. Vasemmassa olkapäässä on jänteet poikki, joten ei pystynyt enää kaatohommiin.

  Oksat odottavat ensi talvea kasassa. Ei oikein uskalla kesällä polttaa noin isoa läjää.


  Tänään vielä käytiin siivoilemassa jälkiä. Minna lähti kylille ja minä värkkäsin mökin pihalle tukevan kukkapurkin.


  Illalla Minna vielä putsasi purut pois sillä välin, kun sauna lämpesi.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Bitti Belladonna

 käytettiin Suomussalmella koiranäyttelyssä. Minna on aina koiran kanssa kehässä.


  Bitti ei ole mikään oppinut kehäkoira. Yleensä menee nokka maassa, kun ajavan koiran kuuluukin.

  Pöydälle nosto on Bitille kauhistus, kun kotona ei saa edes haistella, mitä pöydällä on.


  Tähän asti kaikki meni suht hyvin, mutta sitten Bitti huomasi minut kehän reunalla ja yritti väkisellä karata Minnalta.


  Lähdin kävelemään kauemmaksi, mutta Bitti aivan riemastui ja aloitti haukkumisen ja vinkumisen. Loppu meni vähän löperiksi. Tuomari merkkasi paperiin, että käyttäytyy tottumattomasti.

  Saatiin kuitenkin se, mitä lähdettiin hakemaan; EH.

  Näin voi alkaa ajokoetulosten metsästys.

torstai 2. kesäkuuta 2022

Urakka ohi

minun osalta. Tiistaina oli vielä melkoinen kasa koivuja jäljellä.


   Tänä aamuna kiire poltteli, että saisi loput noin kolmestakymmenestä kuutiosta peräkärryyn ennen luvattuja kovia sateita.

  Aikataulu sattui kyllä nappiin. Puoli yhden maissa oli viimeinen pölkky kyytissä.


  Kun päästiin pihaan, Minna kuorman ja minä pilkekoneen kanssa, taivas repesi ja vettä on tullut siitä lähtien kyllä maahan asti.

  Minnalla on vielä hirmuinen urakka (kolme kuormaa) edessä levällään halkoliiterin edessä.

  Nyt pitää vain odotella poutapäiviä ja onhan tässä kesä edessä. Eipähän enää ole hätiä mitiä.