sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Tappista

 oli rehunteon aloitus. Maanantaiaamuna kävin hakemassa murskaimen Tuomolta ja ajelin kotiin. Sammutin Jontikan ja kuuntelin outoa lorinaa. Vesipumppu päätti päästää nesteet pihalle.

  Soitto huoltoon ja luvattiin tiistaille tulla pistämään uusi paikalleen. Oulujärveltä löytyy apu hätään. Kimmolla ei kauan nokka tohissut, kun pääsin lähtemään pellolle.

  
  Pari poutapäivää meni hukkaan ja niinpä tietenkin illalla kasteli niitokset. Olihan heinät paalattava

ja onneksi kunnon sade alkoi vasta torstaina. Käärijällä en päässyt pihasta, kun letku pasahti poikki. Olen sen verran oppinut, että melkein joka paikkaan löytyy varaosa. Yleensä vehkeet mieloilee viikoloppuna, kun apua saa vasta maanantaina.  

Paikat meinasi pehmetä, kun kantelin paalit pihaan.

  Toinen satsi meni melkein hyvin, mitä nyt hitsailtiin tunteroinen käärijän muovinkatkaisijan tukivartta.

  Eilisilta venyikin tavan pitkäksi, kun niitin uutta paalattavaa kello yhteen.


  Aamulla alkavat koneet jälleen hyristä. Toivottavasti selvitään ilman remontteja. 


  Nämä kun saadaan muoviin, alkaa talven rehut olla hilkkua vaille kasassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti