Eilen oli kaikki kohdillaan. Ilma oli hyvä, joten lähdimme ulkoilemaan Timan kanssa.
Timalle en ole vielä päässyt sihtailemaan jänistä. Aadalle ja Bitille on yksi ammuttu.
Lunta alkaa olla jo beaglelle haitalle asti, eikä se kanna koiraa. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta saisipahan Tima ainakin liikettä mielipuuhassaan.
Tima täyttää ystävänpäivänä jo kymmenen vuotta, mutta on virkeä ja hyvässä kunnossa.
Minna lähti suksilla Timan seuraksi ja minä jäin passiin. Tuuria tarvitaan tähän aikaan vuodesta, että edes pääsee näkemään jäniksen.
Jäniksen jälkiä oli mukavasti ja Tima etsi innokkaasti. Aika kului hitaasti odotellessa.
Vajaan tunnin kuluttua Tima ilmoitti jäniksen löytyneen. Syke nousi ja olisin ristinyt sormet, jos olisin ehtinyt.
Sitten oli kaikki tuurit kohdallaan. Jänis tuli suoraan minun eteen ja vieläpä onnistuin kaatamaan sen. Päätin jo aamulla, että ammun heti, kun tilaisuus tulee.
Tima ei ole ollut mitenkään kiinnostunut jäniksestä, käy vain nuuhkaisemassa ja odottelee sitten herkkuja. Mutta nyt oli aivan toinen meininki. Nuuhkaisi ja varmisti pienellä lenkillä, oliko tämä varmasti oikea ajettava.
Sitten minä olin hepakassa, kun Tima iski kiinni jänikseen ja halusi sen itselleen. Sain lopulta Timan hihnaan ja jäniksen turvaan.
Herkkuja en uskaltanut tarjota kädestä kuten normaalisti, olisi saattanut mennä sormet samaan hyssyyn.
Syntyihän meillä lopulta sopu, mutta ei koskaan aikaisemmin Tima ole ollut noin innostunut saaliista.
Nyt on tavoite saavutettu, kaikille kolmelle on ammuttu jänis.
