maanantai 17. maaliskuuta 2014

Aamusta iltaan

 Nyt se pitkä odotus jälleen on ohi. Formulat aloittivat kauden 2014 Austraaliassa. Onpa ollut pari aikaista herätystä, kun nuo suorat lähetykset alkoivat aamuyöstä.
  Kilpailu ei sitten mennytkään niinkuin odotin, joskin molemmat suomalaiset ajoivat pisteille.             Tulosten valossa voidaan varmaan Rosbergiakin käsitellä suomalaisena. Parin viikon päästä jatketaan.
  Lintulaudalle ilmestyi uusi laji: punatulkku. on vielä niin arka, ettei anna ottaa kuvaa. Vihervarpusia on ainakin kolme syömässä.

   Justiinsa vilisti orava parvekkeella. Olipa vauhtia!
                                                   Tilanteen kartoitus
                                                    Maistellaan läskiä
                                                    Mikäs täällä odottaa
  Aamupäivä menikin autojen parissa.
  Puolen päivän maissa olikin lähdettävä verkoille. Saalista tulikin yllin kyllin. Kaksi haukea saatiin tupattua naapureille, yhden otti Jyrki ja neljännen vein Arpalle Kajaaniin. Itse söimme aamulla makoisat ahvenfileet.
  Piti vielä käydä Kainuun Ajokoirakerhon kokouksessa. Minnalle tuli aiemmin kutsu tulla hakemaan Mitzin KVA-lautanen. Kerho palkitsee lautasella kaikki jäsenten koirat, jotka vuoden aikana saavuttavat valion arvon. Hieno ele!
  Iltasella kävimme vielä mökillä kylpemässä ja tyhjentelemässä vesiastiat. Pakkasilla tahtovat säiliöt jäätyä.                                                    



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti