Mehtäyskin alkoi lopulta. Minulle kausi alkaa 1.9. En välitä kyyhkysistä enkä räpyläjaloista. Ensin oli Nucan vuoro päästä metsään.
Toveroinen haeskeltiin ja löytyihän sieltä lopulta jäbäkin. Ajo ei ollut pitkä, mutta ääntä tuli.
Oli ensimmäinen aloitus kahteentoista vuoteen, etten aloittanut Picon kanssa. Pitihän se vanhuskin viedä päivällä jaloittelemaan. Niin meni kuin pentukoira ja vajaan tunnin haulla ajo alkoi. Eipä loppunut lyhyeen. Ajo meni naapurin puolelle ja alkoi kiertää kantokasoja. Ei muuta kuin autolla perään. Tiellä tulikin rusakon per-e korvat luimussa vastaan. Sain lopulta Picon kiinni ajosta.
Tänään lähdin sitten ulkoiluttamaan Mitziä illalla viiden jälkeen. On sillä pertana vieköön mahtavaa tuo haku, varmaan huiteli kolme kilometriä ennekuin löytyi ajettava. pitihän tuommoisesta hausta palkita Mitzi.
Aamulla on sitten Saagan vuoro. Palataan asiaan.
Aiv-pellot ovat ävärtäneet niin hyvin, että nykäistiin aita ympärille ja lehmät syömään.
Ensin makusteltiin, sitten syötiin.
Ja lopuksi makoiltiin maha pullollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti