Tarjousten ja pohdintojen jälkeen paikaksi valittiin Jättiläisen maa Paltamon Kivesvaaralla.
Paikan valintaan vaikuttivat suomalaiset ja paikalliset aterian raaka-aineet. Lisäksi paikalla on omia, uskomattoman maukkaita erikoisuuksia. Juhlatila oli meille sopiva ja näköalat aivan uskomattomat.
Kutsuvieraita oli saapunut kuutisenkymmentä.
Juhlapuhujaksi saatiin Metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro.
Aikataulutuksen ja kuulutukset hoiti Paavo Moilanen.
Musiikkipuolesta huolehti Paltamon Pelimannit.
Avauspuheenvuoron piti puheenjohtaja Matti Tolonen.
Ohjelmaan kuului niin Paavon historiikin kuin kunnipuheenjohtaja Anton Kemppaisen muistelot runon muodossa.
Myönnetyt kunniamerkit jakoivat Paltamon RHY:n puheenjohtaja Kauko Kemppainen ja toiminnanohjaaja Aaro Möttönen. Pronssisen merkin saivat Matti Tolonen ja Minna Niemi.
Loppusanat lausui varapj Juhani Hautala.
Lopuksi laulettiin Kainuun 'kansallislaulu'.
Kahvipöydässä oli mukava muistella menneitä ja suunnitella tulevia.
Juhliin oli saapunut perustavassa kokouksessa mukana ollut Paltamon RHY:n silloinen toiminnanohjaaja Veikko Juntunen.
Kiitokset kaikille mukana olleille ja seuraamme muistaneita! Te teitte juhlastamme onnistuneen.
Kiitokset myös Anja Homaselle erinomaisesta tarjoilusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti