Nyt alkaa tuntua, että olen syntynyt Akun kanssa huonon tuurin päivänä.
Auto on päästöhuijattu Volkkari
ja tietenkin alla kotimaiset testihuijatut nokialaiset.
Tammikuussa meni Nesteen polttoöljy marjapuuroksi säiliössä. Analyysin mukaan samepiste oli -26, vaikka tuotetta myydään -29. Nesteen mukaan normaali vaihteluväli on -25 alin -33 ylin! Tästä en ole kyllä huomannut missään kaupustelussa informaatiota.
Meidän oli pakko ostaa uusi säiliö valuma-altaalla. Täytettiin ei kotimaisen firman tuotteella.
Heti alkuunsa pumpun letkuissa oli pieni vuoto, mikä korjattiin takuuseen tappelun kanssa. Tänä aamuna piti sitten jo hälyyttää palokunta paikalle, kun polttoöljyä valui maahan asti.
Onneksi vuoto oli niin pieni, että siitä selvittiin turpeella. Korjattavaa riittää.
Talven aikana paljastui EU:n kiintiöhuijaus? Koko EU:sta poistettiin maitokiintiöt, mutta eihän tämä koskenutkaan C2- aluetta. Tukea maksetaan nyt kertoimella 0,9. Muualla lisätään maidontuotantoa, täällä se ei kannata. Investointeja vaaditaan, vaan pitäisi saada maidostakin jotain tulopuolta.
Byrokratian purkutalkoot etenevät vauhdilla. Yksi uusi lomake on jo toimitettu kuntaan ja täyttelen hiljalleen kahta uutta lankettia. Täysin typerää hommaa.
Kehysriihestäkään ei apua maataloudelle tullut, vaikka kriisitilanne on tiedossa.
Onneksi hallitukselta ja päättäjiltä heruu myötätuntoa joka tuutista.
Vielä kun keksisi, miten sillä vatsa täytetään!
Pitänee yhtiöittää toiminta ja etsiä osakkaaksi Hannu Hanhi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti