Kyttimässä

  Viime viikolla Hertta lopultakin poiki, joskin pienten vaikeuksien kautta. Lopulta kaikki meni kuitenkin aika hyvin.

  Isompia vasikoita aina kiinnostaa uusi tulokas.

  Niinpä pääsimme pyhien aikaan toteuttamaan Jykän pitkään suunnitteleman reissun.
  Serkun mailla Leppävirralla majavat ovat alkaneet raiskata metsää. Jukka itse ei metsästä, joten pääsimme kokeilemaan uutta riistalajia. 
  Vähän ehdittiin lukea majavasta ja katsella joku videon pätkä, mutta....
  Koppasin Jykän menomatkalla kyytiin ja matka jatkuu.

  Vastaanotto oli tosi mukava. Ensin saatiin esittey liki parisataa vuotta vanhasta sukutilan päärakennuksesta ja historiasta. Vau!
  Kahvin ääressä juttua riitti kollegoilla ja Jykän ammattikin liittyy niin läheisesti maatalouteen.
  Jukka lähti sitten näyttämään meille paikkoja ja yllätys, yllätys. 
  Majavat asustelivatkin järvessä eikä missään purossa.

  Rantapenkassa näkyi pesän kulkkuaukko ja jäälle pilkotti ruokapuiden latvoja. Maalla näkyi tuoreita haapoja nurin.
  Lämmintä ylle ja passiin iltasella.

  Tässä vaiheessa vielä hymy on huulilla. Sovimme passit. Minä tänne  ja

  Jykä kallioniemekkeen toiselle puolelle.

  Kymmenen jälkeen siellä etelässä tuli jo niin pimeä, että oli pakko luovuttaa. Rantametsät olivat sulia, joten tilanne oli toivoton.
  Ajelimme Saahkariin Maitin ja Maijan luokse urvahtamaan muutamaksi tunniksi. Kiitokset yösijasta.
  Parin tunnin unien jälkeen yöllä jälleen pimeään metsään. Vaihdoimme passipaikkoja, mutta tuuri ei parantaunut.
  Aamupala saatiin huoltamolta ja kiivasti poristessa kotimatka pysyttiin hereillä.

  Kylläpä uni maittoi viime yönä.
  Vaikka ei majavia nähty, saatikka saaliista saatu, olihan kokemus aivan mieleenpainuvia. Ei se meitä lannista ja varmaan kokeillaan jossain vaiheessa uudestaan.
  Varusteet meillä oli hyvät. Vaikka pakkasta oli liki kymmenen, ei passissa kylmä tullut.

  Kiitokset Jykälle reissusta ja uudesta mahdollisuudesta. Minua 'hullua' kun ei tarvitse paljon houkutella näihin tempauksiin.