Aika

on melkomoisen kummallinen käsite. Aikoinaan pari viikkoa tuntui iäsyydeltä, kun odotti ajokortin saamista. Samoin viimeiset viikot armeijassa olivat kuin elinkautinen.
  Nykyään kuukauden ensimmäisen päivän katsoo kalenterista ja suunnittelee mitä tekee. 
  Menossa on laitumien kunnostus AIV-pelloiksi.

  Paskakärry on tuottanut ongelmia, joten vain osan olen saanut kylvökuntoon. Lohkoilla on niin paljon kantoja ja kiviä, että katsoin parhaammaksi kynnön sijaan ajaa ne jyrsijällä.
  Samalla huomaa , että elää jo kuun viimeisiä päiviä. Nykyään tuntuu kuukausi vilahtavan viikossa selän taa.
  Pitänee hävittää muut kellot ja seurata vain takaperoista ajannäyttäjää.

  Jospa sitten ehtisi tehdäkin jotain.
  Juttujen kirjoittamiseenkin tulee näin valitettavan pitkä väli, mutta eiköhän ajan kulku taasen hidatu, kun ryhdytään odottamaan seuraavaa kesää.