rusakkojahti Sonkajärvellä minun osalta eilen. Huru-Ukkojen lisäksi mukana oli kaksi Ramia.
Ensimmäisen ajon koirana oli Arppa. Olikin loistava, lyhyt ajo.
Pian paksahti ja Rami roikotteli rusakkoa. Tässä Arppa esittelee ajon loppua.
Sitten laitettiin Arpan Minttu töihin. Ajoon löytyi sekuli, joten metsään mentiin.
Lähdin siirtymään eri passiin, mutta latauksen merkkivalo räpsähti palamaan. Konepelti auki ja sitten tehtiin syntiä. Remmi poikki! Mikäpä siinä muu auttoi kuin lähteä yrittämään Kajaaniin. Puhallin pois, kaikki mahdolliset vemputtimet kiinni. Oli raittiin puoleinen matka, mutta onneksi siivet pyöri sähköllä. Niinpä moottorin lämpö ei onneksi noussut liikaa.
Pörhöllä pääsin heti sisään, kun asentaja antoi apuvirtaa tyhjälle akulle. Siihen loppui hyvä mieli. Laturin vapaakytkin jumissa, kiristäjä rikki. Kiristäjää ei löytynyt, joten vuokra-auto alle ja kotiin.
Ari oli vielä ampunut toisen rusakon.
Onneksi auto on nyt kunnossa ja Minna lähti hakemaan sitä. Minun piti jäädä kotiin oottelemaan purukuormaa.
Tämmöistä tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti