keskiviikko 1. tammikuuta 2020

2020

  Meillä on menossa hiljainen kaamosaika. Aurinko näyttäytyy vasta noin kuukauden päästä.
  Uusi vuosi ei alkanut minulla parhaalla mahdollisella tavalla. Taisi lauantaina ajokokeissa liikkua jänisten ja koirien lisäksi  lunssapöpötkin. Vai hyökkäävätkö kaamoksen pimeydestä salakavalasti minun kimppuun. Onneksi Minna on säilynyt terveen kirjoissa.
  Eilinen päivä meni helpotuksen hotellissa. Illalla alkoi nokka vuotaa ja yskä piinata.
  Maha ja yskä hieman helpottaa, mutta nessuja menee yhtenään. Nokka on Minnan mukaan kuin Nasse-sedällä.
  Onneksi on varalla huone ja sänky, niin saa ainakin toinen nukkua rauhassa.
  Onpa nyt hyvä parannella itseään ja lukea Pukin tuomia kirjoja: Kamulaa, Sandbergia ja Kingiä, kun ei pääse metsäänkään koirien kanssa. Teki niin pirullisen hangen, että jalat siellä aukeaa sessuilta.
  Puumakaan ei kauan viihdy ulkona. Jos ulko-ovi pysyy kiinni, täytyy tulla huomauttamaan ikkunalle, että vois vaikka päästää sohvalle.
  Hyvää uutta vuotta kaikille!
 

2 kommenttia:

  1. Hyviä metsä/ jahtipäiviä teille.
    Kelit vaihtelee karpasta mätäkeliin,lunta juuri nimeksikään, mutta tarkkana oltava.
    Meillä torpassa kaksikin valiokoiraa, eikä ensimmäistäkään jänistä ammuttu, ihan hävettää.
    P.

    VastaaPoista
  2. Minä olen kuiteskin saanut pari rusakkoa ja kaksi jänistä. Saap nähä, mihin kelit menee. Pitäisi kokeilla Aada ja Tima

    VastaaPoista