Joka kesäinen lomareissu Savoon on ohi. Ensin pyyhkäisimme Matin ja Maijan luo Saahkariin. Kahvien ja ruokailun jälkeen suunnistimme Matin kanssa heti Unnukkajärvelle uistelemaan.
Tuomisina oli pari mittakuhaa ja yksi hieman parempi hauki.
Illalla teki sauna gutaa ja minäkin höyrähdin uimasille, oli helpompi mennä äkkisyvältä rannalta.
Tiistaina kokeiltiin jigausta. Minullakin jigejä on pyörinyt jos minkälaista pakeissa, mutta en ole oikein sisäistänyt tätä kalastusmuotoa. Sain kuitenkin muutaman ahvenen, ei kuiteskaan iskenyt tulta jigaus.
Sen verran sain kuitenkin uisteluun kipinää, että ostin oikean uisteluvavan ja muutamia vaappuja.
Kiitokset Maijalle ruokahuollosta ja Matille mukavista päivistä vesillä.
Keskiviikkona alkoi kotimatka, tosin yön yli oltiin Kuopiossa Jukan ja Mervin luona. Torstaina käytiin torilla kansainvälisillä ruokamessuilla. Eipä sieltä mitään ihmeellistä löytynyt.
Takapihalla
Jukka kaivoi varastosta sähköavusteisen polkupyörän.
Eihän siinä vastustelu auttanut, pakko oli hypätä satulaan ja kokeilla.
Onneksi kompurointi tapahtui piilossa, eikä tallentunut videolle. Pitihän vielä käydä tarkastamassa hyppyrimäet.
Kotona huomattiin, että Rantosuon apilikot olivat kasvaneet yli odotusten. Ei sinni antanut periksi jättää niitä talven alle, vaan pakkohan ne oli pistää paaleihin. Rehua ei olisi enää tarvinnut, mutta ompahan särkymän varaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti