Joulun jälkeen kävimme Kajaanista ostamassa uuden astianpesukoneen. Vanha alkoi jo olla tiensä päässä, vaikka pesikin astiat.
Toimituspäiväksi sovittiin tämä päivä, koska entinen vielä pelasikin.
Oli sovittu uuden asennus ja vanhan poisvienti.
Asentaja saapui ennen kymmentä, näin eläkeläisen mielestä anivarhain. Onneksi soitti tuntia ennen tulostaan.
Homma tapahtui vauhdikkaasti. Vanha pois ja uutta asentamaan.
Kone meni mukavasti paikalleen ja sitten alkoi tälläys. Ei olisi minulla tullut tehtyä näin tarkkaa työtä.
Kun kaikki oli jetsulleen eikä suurinpiirtein, oli aika koekäytölle ja samalla tarkastaa vesiliitokset. Kaikki oli kunnossa.
Paljon on tapahtunut kehitystä. Koneeseen oli värkätty valot sisälle. Alimmaisen tason voi nostaa ylemmäksi, niin ei tarvi kontallaan konetta täyttää.
Koska näyttöpaneeli jää piiloon pesun aikana, on jollakin välähtänyt. Lattiassa näkyy ohjelman jäljellä oleva aika.
Kaikki tapahtui sopimuksen mukaan. Olemme erittäin tyytyväisiä ja eritoten asentajan ammattitaitoon, vaikka oli tämän mallin ensimmäinen asennus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti