perjantai 9. helmikuuta 2024

Pakkasella

ei ole juuri muuta tekemistä kuin uunien lämmitystä ja palapelin kaivuu hyllystä. 

  

  Huomasin Kanta.fi:stä, että viimeisistä verikokeista on kulunut jo vuosia. Päätin kokeilla, pääsisinkö niihin ja soitin TK:n. Yllättäen asiassani pistettiin heti toimeksi. Lääkärikin kävi juttelemassa vaivoistani ja päätti panna asian jalalle. Ensin kokeisiin ja niitähän olikin kaikki mahdolliset. Lisäksi laittoi lähetteen röntgeniin KAKS:iin. Otettiin kuvia kädestä pienehkön mutta häiritsevän vaivan takia.

  Torstaina piti käyttää Minnan Mitsu korjaamolla vaihdattamassa taustapeili. Onneksi sain ajan röntgeniin samalle päivälle. Hieman hirvitti lähteä liikkeelle liki kolmenkymmenen pakkaslukemissa. Pahimmillaan auton lukema oli -34. Hyvin kaikki kuitenkin meni. 

  Lisäksi pitää mitata verenpainetta muutama viikko. Kokeissa ei ollut mitään hälyttävää, joten näillä näkymin pääsen lopultakin nauttimaan suht terveenä eläkepäivistä.  

  Uunissa humisee mukavasti tuli ja palapeli pöydällä levällään. Ilta menee tosin Ilveksen ottelun merkeissä.

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti