torstai 29. elokuuta 2024

Treeniä ja uistelua

   Eilen olin Bitin kanssa treenaamassa ajeluhommia. Jänis löytyi ja oli harvinaista näin alkusyksystä ettei se halunnut juosta tiellä. Kolmesti vain suoraan yli. Joka kerta pääsin näkemään hyvän kokoisen keväällisen poikaisen. Tunnin jälkeen sain Bitin kutsuttua pois hukalta sadan metrin päästä. Reilun tunnin huki. 

  Tänään lähdettiin Minnan ja Aadan kanssa metsään. Nyt sitten ajettava ei muualla juuri juossutkaan kuin tiellä ja mökkien pihoissa.

 


  Ilmakin lämpesi, joten kotiin suunnittelemaan lyhyttä uistelureissua. 
  Savon reissun jälkeen ei ole vesillä oltukaan, joten nyt kokeilemaan uusia vapatelineitä.
  Aikamme kokeilua mökkiselällä, lähdimme 'varmaan' paikkaan. Eikä se pettänyt nytkään, kun siiman päässä oli luottouistin. 
  Minä sai yhden ja Minna kaksi, joista mitätön päästettiin kasvamaan.

  Lähikalaa oli tänään pöydässä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti