Pitkästä aikaa

päästiin koiran kanssa metsään. Oli nollakeli, mutta hieman huoletti , mitä välihanki tekee koiran jaloille. 

  Bitille panta kaulaan ja suunta nuotiopaikalle. Hieman siinä Bitti kierteli nuotion ympärillä ihmetellen meidän touhua. Kyllästyi lopulta meihin ja erkani hakemaan. 

  Puolen tunnin kuluttua alkoi kuulua haukkua ja sieltähän jänis oli liikkeellä. Nuotiolle tuli Jyrkikin mielessä jänispaisti. 

  Liikkeellä olikin 'Aadan' jänis, joten tiesin, mihin mennään. Eihän me keritty passiin, jänis oli jo mennyt. 

  Sitten jäniksellä tutut kuviot. Lumi hidasti jo Bitin menoa, mutta perässä puurti innolla pitkästä aikaa. Jänis piti sen verran etumatkaa, että aina oltiin hieman myöhässä. 

   Puolentoista tunnin ajon jälkeen aloin jo kutsua Bittiä pois, mutta ei välittänyt kutsumisesta mitään, ajo jatkui. Eipä auttanut muu kuin hakea Minna nuotiolta apuun. 

  Pari kertaa ehti Minna kutsua, kun Bitti lopetti ajon ja tuli autolle. Hieman oli hanki syönyt karvaa jaloista, mutta ei pahaa vahinkoa tullut. Intoa oli vielä haitalle asti. Kotonakin oli vielä levoton ja moitti meitä ukkoja hitaudesta, kun saalista ei saatu.

  Jännäksi on mennyt, kun Minna saa paremmin Bitin kutsumalla pois. Minusta ei kaikistellen välitä mitään.

  Tosin minä saan Aadan pois paremmin kuin Minna, joten nyt tulevaisuudessa kokeissa kuljetamme toistemme koiria. 

Soutaa ja huopaa

   Tulipa tämmöinen veneilytermi mieleen, kun olen seurannut näitä keskusteluja Suomen ilmastopoliitiikasta ja ennen kaikkea luontopaneelia. 

  Ensin hiilipäästöt saadaan kuriin suomen metsillä. Metsät ovat iso päästöjä sitova. Metsillä kompensoidaan kaupunkien, asutustaajamien, liikenteen ym. päästöjä. 

  Koko ajan luontopaneeli on halunnut mennä metsän omistajien kukkarolle ja vähentää hakkuita ja lisätä suojeltuja metsiä. Minun järkeen ei mahdu, miten hiilinielu toimii hakkaamattomissa metsissä, lahoavat puut eivät mielestäni sido hiiltä. 

  Pusikoituvat metsät eivät anna anna tilaa uusille puille ja kaikki puut ovat poissa teollisuuden käytössä. Suomi elää yhäkin metsillä.

  Sitten laskentakaavaa muutettiin ja metsät olivatkin yht'äkkiä hiilipäästölähteitä ja ilmeisesti kaupungit nieluja. 

  Voi pyhä sylvi tätä touhua.

  Kansan nauraessa oli laskentakaavaa jälleen uusittava ja metsät palautettiin hiilinieluiksi. Tosin luontopaneeli vaatii hakkuiden pienentämistä kymmenellä prosentilla. Olisipa mielenkiintoista tietää, paljonko paneelin henkilöt omistavat metsiä ja paljonko ovat omiaan suojelleet. 

  Odotan mielenkiinnolla , mikä on seuraava vaihe tässä täysin järettömässä touhussa.  

  

Tuoretta pöytään

   Tälle päivälle oli luvassa aika hyvä sääennustus verkoilla käyntiin, vaikka hieman puuskaista tuulta luvattiin.

  Jäällä ei tuullut onneksi olemassakaan, yksi lyhyt puuskan poikanen, mutta ei tarvinnut edes viritellä suojapressua. 

  Ahti oli jälleen ollut hyvällä tuulella. Saaliina oli hauki ja kunnon matikan mötkäle.

  Tällä kertaa molemmat kelpasi Jyrkille, aikoi tarjota madetta äidilleen soppatarpeiksi. 

  Meillä on vielä puolet kuhasta syömättä ja taitaa löytyä haukifilekin pakkasesta. 

  Aivan sopiva saalis tällä kertaa. Liikaa ei haluta pyytää, vaikka ottajia kyllä olisi. Olemme kotitarvekalastajia. Jos alkaa tulla liikaa, vetäsimme jatan tilalle narun. 

  Rospuuttoajaksi tosin yritämme varautua ja pistää tuoretta lähikalaa pakkaseen.

Pakkasherra

 on kiusannut meitä jo pitkän ajan ja oli vielä tänäänkin kaverina verkolla. Lisäksi puhalteli aikamoinen puhuri idän suunnalta. Vedimme heti pressun tuulensuojaksi, joten avannolla oli suht' hyvä tilanne. Huomiseksi lupasi jälleen kiristyvää keliä, eikä tuulikaan laannu. Niinpä päätimme uskaltaa jäälle menoa.

 Ei siellä juurikaan hiki tullut, mutta saatiin verkot vaihdettua ja kalat pois. Huomenna olisi jo saalis joutanut koirille.

  Ei tuo saalis parraasta päästä ollut, mutta kala kummallekin. Jyrki otti hauen ja meille jäi kuha syötäväksi.

  Ihan komeat fileet tuli, siinä on pari ateriaa meille. Muutama hullu kuha sieltä löytyy talven aikana, useampikin kelpaisi. 

  Toivottavasti pakkaset hellittää pyhän ajaksi, mihin suunnittelimme seuraavaa käyntiä.

  

RAUHALLISTA JOULUNAIKAA!

   Vuosi on jälleen vierähtänyt ja onneksi me täällä Suomessa olemme vielä saaneet elää rauhassa.

  

  Kynttilät tuovat valoa ja tunnelmaa pimeyden keskelle.

  Tontut vahtivat joskus näkösälläkin, olemme kilttejä joulun jälkeenkin. 

  Kiitokset kuluneesta vuodesta ystäville, kavereille, tutuille ja tuntemattomille.

  Kiitos teille, jotka olette jaksaneet seurata sepustuksiani blogissa. Väliin on ollut taukojakin erinäisistä syistä, joskus ei ole ollut minun mielestä jutunjuurta.

  Jäniksille kaadettiin Jyrkin kanssa iso haapa ja lisäksi olen levitellyt suolattuja pihanurmia eri paikkoihin. Muutama suolakivikin on tolpan nokassa parissa paikassa.

  Koirat saivat jouluna isot possun korvat.

  Itse nautittiin monipuolinen ja erittäin maukas jouluateria,kinkulla tietenkin, saunan jälkeen.
 Toivotaan ensi vuodesta tätäkin vuotta parempaa! 

Lumiukkona jäälle pompin vaan

   Tiistaina käytiin ensi kerran katsomassa verkot. Minnakin lähti ulkoilemaan. Jään päällä oli aikalailla vettä ja Minna joutui vaihtamaan mökistä kumpparit jalkaan. 

  Parissa verkossa ei ollut mitään, joten uitimme kaksi lisää. 

  

  Jää on hyvää ja puutini meni hurjaa vauhtia kaksi verkon mittaa. Nyt on tosi helppo uittaa verkot jään alle. 

   Muutama päivä on ollut kirpakkaa pakkasta ja jäällä oli hyvä liikkua. Pakkasta oli yli kymmenen ja tuuli sen verran vilhakka, että päätimme pukeutua kostamuslaisiin.

 

  Railoja oli ilmaantunut paljon ja jää paukkui koko ajan. Jään jyminä on hyvä merkki, sillä se panee kalat liikkeelle. 

  Emmekä pettyneet, vanhat tiedot pitivät paikkansa. 

  Löytyi Jyrkille hyvä hauki ja meille mojova ahven. Syötiin tosi makoisa lounas. 

  Viikonloppuna katsotaan, tarviiko vielä uittaa pari verkkoa lisää. Vuosi vaihtuu ja yleensä tammi-helmikuu on hiljaista aikaa. Valmiin jatan tilalle on helppo vetää naru, jos kalaa alkaa tulla liikaa. 

Aadan ajo

   Viikko sitten Aada lähti pihasta pannan kanssa puimalan taa. Lunta oli yöllä tullut ja maasto oli täysin jäljetön. 

  Vajaan tunnin jälkeen Aada vain kaivoi jänön makuupaikan esille. Ei ollut tarkoitus ampua, vaan katsottiin, kauanko jänis pysyy liikkeellä. 

  Pari tuntia Aada sitä pyöritteli. Oli vanha konkari ja se on ollut ajossa ennenkin. 

  On onneksi ainakin tämä vekkuli säästynyt ilveksien hampaista, vaikka niitä pyörii jatkuvasti näillä alueilla. 

  Tiistaina pistettiin putinin ohjus jään alle ja laitettiin pari verkkoa pyytämään. Haveena olisi saada jouluhauki kummallekkin. 

  Toivottavasti kala on liikkeellä. Jäätilanne on heikko ja naskalit on kaulassa ja edellä menevällä naru kädessä kaiken varalta.

  Jos jää kestää, pistämme viikonloppuna pari verkkoa lisää.

Ulkoilua

  Itsenäisyyspäivänä vietimme tunteroisen nuotiolla. Testasimme hieman korjattua nuotiopaikkaa. Reilu viikko sitten leikkasin tynnyristä kehän nuotiolle. Pysyy pilkkeet paremmin paikoillaan. Perjantaina sahasin yhden pölkyn pätkiksi. Pinta oli aika laho ja märkä, mutta sydänpuussa tuoksui vanha kunnon tervas. 

  Samalla kokeilimme, saammeko paistettua makkarat kelopilkkeilla. Hyvin paistui ja maistui.

  

  Tima pääsi jaloittelemaan pitkästä aikaa. Lunta oli sadellut ja tuuli vielä puhalteli jälkiä umpeen. 

  Hyvin Tima kyllä haki, mutta ei 'onneksi' ehtinyt saada ajoa. Sen verran kävi itätuuli, että meille alkoi tulla vilu. 

  Onneksi Timan saa pois kutsumalla. Saipahan kuitenkin hieman jaloitella.

Pico

oli minun ensimmäinen beagleni. Picosta tuli samalla kennelimme kantaemä. 

  Lähtöisin Pico oli Huuhkajan Kennelistä Kajaanista. 

   Muistan vielä, kun käytiin ensi kertaa katsomassa pentuja. Ovelta näin pennut ja heti pisti silmään yksi. Lantion yli kulki valkoinen juova. Sanoin Hannulle, että tuo vetoketju on minun. 

  Onneksi pentu oli narttu, eikä valintaa tarvinnut koskaan katua. 

  Ensimmäinen ajo oli alle nelikuisena. Pellolla oli jänis syömässäja haukku alkoi. Sitten tuli tenkkapoo, mutta Minna nosti Picon ison ojan yli metsään. Siellä ajo jatkui kuitenkin vielä vajaan sata metriä.

  Ensimmäinen syksy meni lyhyillä ajoilla ja seuraavana teki hankaluutta ylösotto. 

  Sitten natsasi kaikki. Eipä tarvinnut lähteä metsään turhaan.

  Näyttelyssä huomautettiin pitkästä rungosta, mutta metsässä siitä oli vain etua. Ajokokeet menivät erittäin hyvin, kuusi koetta ja KVA. Pico ei ajanut koskaan mitään huippuja, mutta oli uskomattoman varma. Parhaan tuloksen (yli 80p) ajoi jumalattomassa syysmyrskyssä, vettä tuli vaakasuoraan ja puut olivat kaksinkerroin. 

  Yhtenä vuonna Pico oli Suomen paras periyttäjä jälkeläisarvostelun perusteella. 

   Seinällä onkin Picon saama kultainen Wilhelm Schaumen palkinto.

  Vanhoista kuvista löytyi yksi kuva Picosta, josta teetin palapelin ja se saa kunniapaikan seinällä.

  Sanotaan, että miehellä on elinaikanaan vain yksi huippukoira, mutta minulle on niitä sattunut useita: suomenajokoira, jämptiä pari ja venakko.

  Nykyiset koirat polveutuvat kaikki picosta, nykyisin niitä on kolme.

Bitti kuntoutuu

   Eilinen päivä oli tosi mainio. Bitti alkaa toipua kunnolla leikkauksesta. 

  Ensimmäinen haku oli tutun pellon ympäristö. Tiellä oli heikosti erottuvat jäljet. Näytti, ettei Bitti saa tieltä hyppyä selville, joten lähdin kaveriksi.

  Ei mulle kallistanut korvaakaan, vaan touhusi omiaan. Päätin, että siitä vaan hae, kun apu ei kelpaa. 

  En ehtinyt tupakkaan tuohuta tulta, kun ajo alkoi. 

  En tiedä, oliko rusakko vai valkoinen, kun yhden lenkin jälkeen veti suoraan kylän talojen pihoille. 

  Puoli tuntia ehti ajaa. Onneksi sain Bitin kiinni. Päivässä oli vielä valoisaa aikaa, joten veimme Bitin uudelle haulle. Pitkähkö haku, mutta into riitti. Liikkeelle oli täysin valkoisen jäniksen lähdettävä.

  Loppusalla meinasi jo tulla pimeys, kun ei saatu Bittiä lopettamaan ajoa. Puolitoista tuntia paino menemään, eikä yhtään reikää koko aikana. 

    Toveroinen kuunneltiin ajoa nuotiolla makkaraa paistaen ja teetä juoden (ja lukien). 

  Melkosittain hämärän kuhjassa pääsin lopulta jäniksen ja Bitin väliin. Sain onneksi pannasta kiinni. Sitten alkoi kunnon taistelu. Hihna oli kuin viulun kieli ja Bitiltä tuli ääntä niin, että olisi pitänyt olla kuulosuojaimet. 

  Onneksi Minna oli lähellä ja pääsi hätiin. Kotimatka meni vielä Bitin protestoidessa kuuluvasti.

Pari päivää

 oltiin tällä viikolla koirien kanssa metsässä. 

  Tiistaina oli huono keli Bitille. Aamusta oli satanut räntää ja asteet plussalla. Yhdet lumen peittävät jäljet Bitti löysi, mutta sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta jänistä ei löytynyt.

  Hirvetkin siinä pyörivät haitolla.

  Eilen oli Aadan vuoro yrittää. Jälki löytyi ja sitten mentiin. Sen verran oli pakkasta ja älytön tuuli, että teimme isot tulet ja seurasimme ajoa pääosin nuotion ääressä. 

  Ei kauan pystynyt olemaan tuulessa, kun yritimme nähdä ajettavan, vaan näkemättä jäi. Taisi olla niin paljon Aadaa edellä. 

  Mukava pari tuntinen kuitenkin nuotiolla tuulen suojassa.

Viime sunnuntaina

 loppui Bitin sairasloma ja saatiin lopultakin ottaa pönttö pois päästä. 

  Tiistaina lähdettiin sitten kokeilemaan, vieläkö muistaa jäniksen ajon. Hyvin oli vielä rutiinit tallella. Vartissa ajo alkoi, eikä toista tunnin ajossa ollut katkoja. 

  Tielle tuli pikku hukka, joten päätin ottaa Bitin pois. Takana oli kuitenkin parin viikon tauko. Varovasti täytyy aloittaa jälleen kunnon kohotus. 

  Koko kotimatkan esitti vastalauseita; ei, ei vielä lopeteta. 

  Päivännäköä oli vielä niin paljon, että vaihdoimme pannan Aadalle. Haku oli pitempi, mutta jänis löytyi. Toista tuntia pyöri ajo kuuluvilla. Sitten Aada tuli kysäsemään minulta, vieläkö jatketaan. Lähdettiin kotiin, ettei tartte pimiässä pyydystää koiraa kiinni.

Luusouvi

   Tässä jonkin aikaa sitten kysäisin meidän hirviporukalta, olisiko saatavilla yhtään luuta koirille. Eipä sieltä herunu yhtään palasta. 

  Ilmeisesti porukan omat hirvikoirat tarvitsevat kaikki. 

  Nooh! 

  Onneksi on hyviä tuttuja ja kavereita, joista yksi oli joutunut lopettamaan oman koiransa. Soitti meille ja sanoi pakastimessa oli luita, joille ei tällä hetkellä ole käyttöä. Kelpaako? 

  Tottamaar meille kelpasi. Lisäksi toi kolme jätesäkillistä luita. 

  Keskiviikkona oli meillä melkoiset pilkkomistalkoot. 

 

  Niitä sahatessa menikin sitten pitkä tovi. Luita riitti pakkaseen kunnolla. Sahaankin piti vaihtaa välillä uusi terä.

  Lisääkin on vielä luvassa, jos sopii koirien pakastimeen. Vielä ehkä säkillisen saa sinne tungettua.

  Kiitokset Jarmolle!

Mahtava päivä

   Tälle syksylle pääsimme ensimmäisen kerran Salokylälle Arin kanssa. Tällä kertaa ajokkina venakko Pate. 

  Kelin piti olla hyvä, mutta jo menomatkalla alkoi sataa vettä. Päivän mittaankin tuli kunnon sadekuuroja. 

  Jälki ei oikein haissut, mutta Patehan pisti pupun liikkeelle. Tarkoitus oli yrittää kotiin viemistä. Ensi ringillä erehtyi ajettava Jyrkin eteen ja....

  Koira hakemaan uutta. Siinä välissä Ari löysi kunnon tervaskannon ja kutsui kuvalla makkaran paistoon. 

  Tottamaar kutsu tehosi ja pian oli makkara mustumassa nuotiossa. 

  Taisi meidän reissu alkaa liian hyvin, kun toinen Paten ylösottama painui suoraan aitan alle. 

  Ei auttanut muu kuin siirtyä uuteen paikkaan. Pate hakemaan ja me tuohaamaan tulta märkiin tervaksiin. Minulla oli mukana onneksi kuivia koivuklapeja mukana, joten syttyihän se nuotio lopulta. 

  Ajo lähti ja me Jyrkin kanssa passailemaan. Jyrki näki jäniksen, mutta se oli kaukana ammuttavaksi. 

  Sittenpä jänis muisti, että pellon reunassa oli mahtava kiviroveikko, joten sinne kivien koloihin piiloon. Siinäpä se. 

  Vielä oli päivää jäljellä, siispä Pate hakemaan neljättä. Patehan pelasi eilen kuin unelma ja neljäs lähti. 

  Tälläkin oli hyvässä muistissa, missä ne piilopaikat ovat. Minä sille annoin vauhtia haulikolla, vaan ei ollut sihti kohillaan. 

  Siinehän sekin hävisi pilkelavojen alle. Ajon aikana tuli semmoinen vesikuuro, että päätimme lopettaa, eikä Patekaan suuresti lyönyt hanttiin. 

  Oli pitkästä aikaa Salolla erittäin hauska ja antoisa päivä. 

  Kiitokset Arille ja eritoten Patelle!

Leikkauksia

  Torstai ei ollut paras päivä minulle ja Bitille.

  Minun piti pyyhältää hammaslääkärin päivystykseen Kajaaniin, kun aikoja ei ollut Paltamossa eikä Ristijärvellä. 

  Ikenessä oli pieni ongelma, joka vaati pienen operaation. 

  Bitille oli taasen varattu aika Kajaaniin pienen patin poistoon. Minnan kontolle jäi Bitin käyttö ja minä eri kyydillä KAKS:in päivystykseen. 

  Kotona olin minä ensin ehkä varttia aikaisemmin. Perässä tuli hämmentyneen näköinen Bitti pönttö päässä. Melkoista opettelua  vaati liikkuminen ja hyppääminen sänkyyn. 

  Lopulta me potilaat asetuimme sohvalle vetäisemään pienet tirsat. 

  Onneksi minulle ei määrätty kauluria reiluksi viikoksi.

  Eilen huomattiin, että Bitti hoksasi ruveta särkemään kauluria ahtaissa paikoissa. Teippaamalla saatiin vielä kasaan.

  

Bitin huippuajo

  Sunnuntaina  lähdimme kokeilemaan , löytäisikö Bitti jänistä. 

  Ensimmäisessä paikassa ei onneksi ehditty löysätä koiraa hakemaan, sillä huomasin jämtin tulevan autolle. Lähdimme uuteen paikkaan, mutta hirvikoira tuli perässä. Pian tapasimme tutun koiran omistajan, joka otti koiransa autoon. Näin käy joskus. Sopusaisesti päätimme, minne kumpikin lähtee. 

  Uusi paikka eikä haku kestänyt kauan.  Näkölähtö ja meteli oli mahoton. Sitten alkoi pyöritys, eikä Bitti eksynyt jäljiltä. 

  Koko ajo kesti kaksi tuntia ja vartin, ennenkuin Minna sai Bitin kiinni. Koko aikana tuli erään vain yksi viiden minuutin reikä. 

  Kyllä meille sitten lepo kelpasi ennenkaikkea Bitille. 

  Ei kauan jaksanut poseerata kuvaan, vaan unta kaaliin. 

  Hyvin on toipunut Bitti rankasta ajosta. Yöt on nukkunut vielä meidän välissä pehmoisella sängyllä.  

Bunkkerijänis

   Eilen aamulla Aada autoon ja vaaran päälle hirvimiesten sekaan. Aika pian alkoi hirvikoiran haukku ja sehän kiinnosti Aadaa. Onneksi palasi takaisin seurattuaan haukkua puolisen kilometriä. 

  Sitten alkoi normaali haku. Aada ei pyöri jaloissa. En käsitä, mikä sen veti bunkkerin aidan sisään. 

  Oisko menomatkalla tullut lämmitylaitteen kautta jotain hajua autoon. Ei kauan nokka tuhissut, kun ajo alkoi. Portin ali pääsee koirakin hyvin. Pari lenkkiä jänis teki metsässä ja päätti sitten palata aidan sisään. 

  Jänis päätti puikaista portin ali uudelle lenkille, mutta minä olin oikeassa paikassa. 

  Tämä olikin syksyn ensimmäinen. Tähän asti olemme vain treenanneet koiria, mutta nyt olisi tarkoitus ampua jokaiselle koiralle ainakin yksi. 

  Ensimmäinen ajo oli sen verran lyhyt, että löysäsimme Aadan toiselle haulle. 

  Ilmeisesti koirat alkavat muistaa, missä treenikaveri makoilee. Haku kesti vain kolme minuttia. Samat vanhat kuviot tehtiin ja mekin ennätimme paistella makkarat. 

  Oli aivan hyvänkokoinen pitkäkorva, kun meni pellon yli, mutta yllävän paljon oli vielä ruskeaa. 

  Toivottavasti pysyy pitkään hengissä. Itse en sitä ammu.

Pari erää

 ajoi Aada eilen. 

  Ensin kokeiltiin vaaran päältä tälle syksyä eka kerran. Jälki löytyi heti, eikä mennyt kuin näkemä kahtoma, kun jänis oli liikkeellä. 

  Heti lähtöön nähtiin vieterikinttu tiellä. Olikin sellainen menijä ettei paremmasta väliä. Suoraa viivaa toista kilometriä puolet teillä. 

  Ensimmäinen paluuperä toista kilometrin päässä. Paluumatkalle lähti tarkasti ajojälkeä, Aada tuli tarkasti ja hitaasti perässä. 

  Aada tuli sitten kyselemään meiltä, jatketaanko vielä? Tälle syksyä olemme ajattaneet vain yhden erän koirilla. 
  

  Kun virtaa näytti riittävän, päätimme kokeilla toista erää hieman tyynemmässä paikassa. Vaaran päällä kävi melkosen kylmä vinkka. 

  Aada hakemaan ja me Arin kanssa makkaratulia lopultakin tekemään. Pitkät lenkit Aada heitti ennenkuin jälki löytyi. Ylösotossakaan ei nokka kauan tuhissut. 

  Minnakin sai makkaransa paistettua. 

  Aada tuli aika pian nuotiolle ilmoittamaan, että jos ette meinaa ampua, lähetään kotiin. Turha näitä on enää etsiä ja ajaa. 

   

  

 

Myterissä

oltiin tiistaina järvellä serkkupojan kanssa. 

  Sääennuste lupaili vienoa tuulta, mutta jo rannassa huomasimme ennusteen olevan päin prikkalaa. 

  Onneksi vaatetta oli paljon päällä, mutta lisäkään ei olisi haitannut. Haravoimme ensin tyynimpiä paikkoja, vaan kalat eivät olleet otillaan. 

  Ei auttanut kuin suunnistaa selälle vaahtopää aallokkoon. Sieltä tarttui lopulta pari haukea, joten sen jälkeen suuntasimme vauhdilla rantaan. 

 Onneksi on sen verran iso vene, ettei vielä pöksyt sotkeutunut. Oulujärvelle en tuohon tuuleen olisi lähtenyt. 

  Ans kattoo, milloin syksy pakottaa lopettamaan kesäkalastuksen. Sitten odotellaan jäiden tuloa ja talviverkkojen uittoa.

Voiko olla

 enää upeampaa keliä syyskuun lopussa kuin lauantaina, syöksyä järvelle nauttimaan. 

  Jyrkin kanssa olimme varustauteneet ehkä hieman liiaksikin vaatteiden kanssa. Ei siellä alkuun ollut liikaa, mutta päivällä piti jo hieman vähennellä puseroita. 

  Järvi oli peilityyni ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. 

  Vaaput saivat uida rauhassa. Kala ei oikein ollut otillaan, mutta saimme syöntikalat kummallekin. Muuta ei haluttukaan. 

  Tällä kelillä aika kului kuvajaisia ihastellessa. 

  Tämmöistä päivää on mukava muistella talvella pakkasten ja lumimyräköiden keskellä. 

  Päivää minkä vietät luonnossa, metsässä tai vesillä, ei lasketa elinpäiviin.

Treenijänis

 on pysytellyt hengissä ja hyvässä kunnossa. 

  Aamusta heti käväsin mutkan kirkolla. Kotona Minna jo odotteli aamupalan kanssa. Oli Tarkoitus lähteä Aadan kanssa treenaamaan. 

  Aada irti ja puolen tunnin päästä jäbä oli liikkeellä. Vanhat kujeet mielessä ja samat mutkat ja reitit hyvässä muistissa.

 

  

  Haulikko ei ole mukana tälle jänikselle. Ensimmäisen kerran pääsin näkemään ajettavan pellolla. Melkoisen iso rotkula ja oli kolme minuuttia Aadaa edellä. 

  Ajoa kertyi karvan verran alle tunnin. Ei ole vielä koirilla kunto huipussaan, joten hukalta sain kutsuttua Aadan pois. 

  Hyvä treeni koiralle! 

  Toivottavasti kukaan ei mene ampumaan näin hienoa ajettavaa.

Aada

   Vuoronperään koirat pääsevät metsään. Aamulla otin Aadan autoon ja lähdimme kokeilemaan. 

   Tavallisesti Aada ei kuuntele ohjausta, vaan häipyy sen siliän tien. Nyt oli aivan eri tuulella, tosin vein sen ojan yli metsään. Kun ei heti löytynyt yöjälkeä, yritti lähteä huitelemaan. 

  Kertakutsulla palasi minun luo kysyvä ilme naamalla. Näytin vain kädellä suuntaa, niin sinne Aada painui. 

  Pian löytyi syönnös ja siitä vajaa vartti vain, kun ajo lähti. 

 
  Heti alkuunsa jänis hutasi peltojen yli liki pihaa, mutta kun Aada ei eksynyt, palasi pyörimään makuuksilleen. 

  Sen verran sai jätettyä Aadaa, että pitkiä matkoja mentiin turpa tukossa. Ajoa kertyi tunteroinen ja matkaakin kuutisen kilometriä, joten otin Aadan autoon ja lähdimme kehumaan aamua Minnalle. 

  Siitä ne koirat hiljalleen kuntoutuvat. 

 

Tima

 

  Tänä aamuna oli Timan vuoro kokeilla taitojaan. Vanha tuttu paikka, mutta ei ollut jänis liikkunut entisillä paikoilla. 

  Haku kesti näppi tunnin. Syönnös löytyi ja yhdessä kohti Tima antoi muutaman haukun. Olin varma, että jänis karkasi, sillä koskaan ennen Tima ei ole antanut ääntä yöjäljelle. 

  Lopulta tuli katsomaan minua ja kyselemään, vieläkö jatkan. Ei tarvinnut paljon usuttaa, kun homma jatkui. Olihan se jänis karannut, mutta onneksi jäänyt odottelemaan koiraa.

 

  Sitten mentiinkin melkoista haipakkaa. Yhtenäistä ajoa kertyi kolmisen varttia. Pellon viereen tuli hieman pitempi hukka ja siitä sain Timan kutsumalla pois. Hyvin kyllä tottelee minua. 

  Tätä hyvää treenijänistä ei kyllä ammuta aivan vähällä, mikäli kiertelee näin hyvin.

Bitti

   

  Tänä aamuna tokkeusin metsään Bitin kanssa. Ensimmäinen paikka ei innostanut Bittiä. Muutaman pikkulenkin teki ja tuli sitten pois. Oisko ollut hirviä? Silloin Bittiä ei saa hakemaan hihnassakaan. 

  Toisessa paikassa pellolla oli jänis liikkunut ja yöjäljelle antoi ääntäkin. Hyppyjälki metsään haetutti pitkään ja välillä kävi tarkastamassa, olenko vielä paikalla. 

  

  Sitkeästi hakemalla jäniksen oli pakko lähteä. Aika oudot kiemurat jäbä teki. Yritti varmaan tietä pitkin kylälle, mutta ehdin risteykseen eteen. Sitten kelpasi toinen tie. 

  Bitti oli laukkaillut jo yli viisi kilometriä ja vähäisen liikunnan takia otin autoon. 

  Kotimatkalla haukkui minut pataluhaksi, kun menin keskeyttämään hyvän treenin. Haulikko on vielä asekaapissa. Otetaan myöhemmin mukaan. 

  Loppujen lopuksi hyvä aamu. 

  Ei ole jäniskanta kovin raponen tämän hetken tuntumalla.

  Hirvikärpäsiä kyllä riittää, yök!

Nyt se alkoi

 nimittäin LIIGA! 

  Onkin ollut pitkä odotus ja tämä kausi erittän mukava seurattava, kun Juse palasi Kalpaan. 

  Onhan me seurattu Kalpan CHL:n otteluita. Siellä on mennyt hyvin ja Jusekin pääsi maalin makuun. 

  Eilinen aloitus oli viime kauden loppuottelun Saipan kotona. Tiukka peli ratkesi vasta jatkoajalla Kalpalle. 

  Minullakin on onneksi vanhoilta ajoilta kolme Juse-paitaa. 

  Helmenä oikea juhlaottelussa ollut Jusen pelipaita, jossa jälkiä kovasta pelistä. Kaikissa tietenkin nimi ja numero. 

  Kovat on odotukset tästä kaudesta.

Ikänestoritar Tima

pääsi tänään metsään. 

  Ihmeen hyvässä ja virkeässä kunnossa on meidän yli kymmenvuotiaamme. 

   Hyvin lähti hakemaan, mutta vanhemmuuden mukanaan tuoma tapa on, että heittää lenkkiä ja käy alkuunsa pari kertaa katsomassa, istunko jakkaralla samassa paikassa. 

  Haku kesti vain kolmekymmentäkaksi minuuttia 

  Nyt taisi vain sattua vanha konkari koiran eteen. Otti suoran suunnan hakkuuaukiolle ja ilmeisesti tunki itsessä johonkin kannon koloon. 

  Tima siinä pyöri ja haukkui paikalla vähän aikaa, mutta totesi sitten, että siellä on ja pysyy. 

  Palaili autolle ja ajattelin, että hyvä treeni, vaikkakin lyhyt.

  Hiljalleen koirien toiminta ja kunto kohenee.

Bitin pöläys

   Lopultakin ehdin Bitin kanssa metsään. Ensimmäinen paikka oli liki huti. Kiinnostavin paikka oli marjastajien nuotiopaikka. En tiedä, mitä siellä oli, mutta piti hakea pois. Ei uskonut kutsua eikä vislausta. 

  Siirryin eri paikkaan ja pellosta löytyi heti jälki. Rapiat kymmenen minuuttia ja ajo alkoi. Ei ollut kovin sujuvaa ajoa, kun jänis piti pitkän etumatkan. Ei mennyt kuin pikku pätkän kerrallaan ja lymyyn. 

  Bitillä ei vielä ole kunto raponen puolen vuoden jäkeen, mutta selvitteli hukat ja pukerti perässä. Tiehän oli tietenkin mieluisa jussille. 

  Katkonainen ajokin selvisi, kun näin pienen jäniksen tulevan takaisin makuupaikkaan. 

 

  Bitillä oli jo sen verran kilometriä mittarissa, joten päätin lopettaa ja otin Bitin autoon. 

  Siitä se kehittyy ajokin.

Nyt herkutellaan marjoilla

  Tänä kesänä meidän vanha kirsikkapuu innostui tuottamaan marjoja mahottamasti. 

   Kirsikoita on popsittu (varsinkin minä) aivan masun täydeltä. Tänä vuonna marjat ovat aivan älyttömän makeita ja sokerisia.

  Niitä on sitten paljon, eikä onneksi harakat niihin nyt innostuneet. 

  Ruoan kanssa on sitten ollut minnan mehustamaa sekamehua. Siinä on ollut kirsikoita, punasta- ja valkoista viinimarjaa, vattua ja osassa mustikkaa ja mansikkaa.

  Puolet puusta on vielä poimimatta.

  C-vitamiiniä lienee tullut huimasti.