HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

  Tänään vuoden viimeisenä päivänä meillä oli sankka sumu. Heti vaaran takana ja kirkolla paistoi aurinko.

  Vielä tuli tälle vuotta yksi poikiminen. Oli määrä poikia useammankin lehmän joulun maissa, mutta antoivat meidän nauttia kinkkua rauhassa.

  Lehmävasikka Lala
  Haluamme toivottaa kaikille iloista ja rauhallista vuotta 2015!

   Kiitos kuluneesta vuodesta!
  Toivottavasti olette viihtyneet blogini parissa. Yritän jatkuvasti parantaa (uuden vuoden lupaus).  

 

Kuvia kaamoksen keskeltä

  Meillähän tuon vaaran takia kaamos jatkuu vielä kolmisen viikkoa. Alkaa siihen hiljotellen tottua.
   Sininen hetki

   Aavistus tulevasta

  Hedelmäpuutkin (kirsikka, omenapuut) lepäävät

  Puuma kaipaa syliä ja lämpöä

 
 
 
 

Linnuille kelpaa

Näin sumuisena päivänä pienessä pakkasessa on aikaa seurailla lintujen touhuilua parvekkeella.

  Auringonkukan siemeniä on mennyt kohta kolmisenkymmentä kiloa, pähkinöitä nelisen kiloa, talipalloja sankollinen ja kauralyhteetkin alkavat olla kaluttuja.

  Lajikirjo on ollut aivan huima. Tali-, sini- ja hömötiainen. Varpunen ja pikkuvarpunen. Punatulkku. Kaksi kertaa valkoselkätikka. Närhiä, harakoita. Joku rusakkokin on käynyt tutkailemassa maasta ruokaa.

 
 

Rauhallista Joulua

  Seuraavien kuvien kautta haluan (myös Minna) toivottaa kaikille naapureille, ystäville, tutuille, sukulaisille ja uskollisille blogini lukijoille rauhallista joulua. Kiitokset kuluneesta vuodesta!

  Puumallakin on hauskaa kauralyhteiden kanssa.

Kiitokset

  Erittäin suuret kiitokset lomittajalle! Minna piteli viimeisiä vuosilomiaan ja sai olla rauhassa töistä. Hiihtelyä, lenkkeilyä koirien kanssa, sukulaisvierailuja. Joka päivästä on todella nauttinut.
  Navetta on tullut hoidettua erinomaisesti, siistiä ja lehmät puhtaita.
  Kiitos Ritva!

  Onpa mukava esitellä tämmöistä.
  Tänään sitten käytiin Tyrnävällä ja Vaalassa. Muhoksella poikettiin Matti Pulkan pakeilla tutkailemassa uutta Ultrapointin Novusta. Olihan mukava myyjä ja sieltä lähti panta mukaan. Matin myymänä ensimmäinen Kainuuseen.

  Harmi vain, että on niin kova pakkanen, ettei kehtaa koiria laskea ajohommiin. Onneksi ensi viikolle lupailee lauhtuvaa.

 

Joulu se tulla jollottaa

  Joulupukin hommia hoidellessa tuli eteen Suomessa kait laittomia kompiaisia. Ruotsin laivalla lokakuussa pisti vain paketti silmään. Olihan se pakko pistää koriin. 
  Kumpainenkaan ei ole viime aikoina herkutellut karkeilla, mutta nyt emme voineet vastustaa kiusausta, kun ryhdyimme piiputtelemaan.

                      Vieläpä tuli oli pesässä.

  Haaveilevan ilmeen taitaa kuiteskin aiheuttaa lakritsi eikä mielikuva savuista.
  Tänään kävimme Jyrkin kanssa etsimässä joulukalaa. Olihan tuo sen verran liikkunut, että molemmille riitti kunnon kala.

  Jäätilanne on kyllä taasen erittäin mielenkiintoinen. Jäätä kymmenkunta senttiä ja vettä, sohjoa jään päällä viisitoista. Pirullinen käveltävä oli. Pulkan pohjassakin oli sohjoa kiinni kymmeniä kiloja. 

  Jospa jälki jäätyisi kantavaksi luvattujen pakkasten ansiosta.
  Puumallekin tuore kala maittoi.

 
 
 

Uupumus iskee

Nartulla kun alkaa juoksu,

liian houkutteleva on tuoksu.

Uroskoira tarhaa kiertää,

nartun omistajan mieltä hiertää.

Pitkin yötä uros ulvoo, haukkuu.

Narttu tule tänne, täältä paukkuu.

Milloin kotonansa oikein nukkuu,

unenlahjat meteliin hukkuu.

Ettoneillakin täytyy korvat tulpilla sulkea,

uroksen annetaan aina irti kulkea.

Uroskoiran omistajan pitäisi vastuu kantaa,

naapureille yörauha antaa.

Saataisiinko Sotkamosta tänne lainaan susi,

loppuisi porraspielistäkin koiran kusi.

Soittokaan ei mitään auta.

Voihan jumalauta!

Eikö tämä koskaan lopu?

Nyt jo kärsii naapurisopu.

Mitzin päivä

  Minna tuumaili lenkille lähtöä Mitzin kanssa. Ehdotin onneksi pantaa kaulaan. 
  Aikansa pengattuaan löytyihän se yöjälki, vaikka lunta tuli taivaan täydeltä.
  Vartin päästä ajo päällä ja mulla tuli kiirus etsiä kamppeita päälle.
  Kaksi tuntia sitten kuuntelin ajoa. Pillistä Mitzi ei välittänyt paskan vertaa. 
  Minnan piti lähteä jo välillä latamaan hölynpöly puhelimen (Samsung XCOVER 2) akkua kotiin. Ei auttanut kuin kutsua Minna Mitzin kiinniottoon. 
  Tulipahan kummallekin kunnon kuntolenkki.

  Täysi erä tuli ajoa. Mitzikin antoi 'herra varjele' parhaillaan yli yhdeksänkymmentä haukkua minuutissa.
 

Nartun omistajan ongelmia

  Meidän koirilla juoksut alkaneet, joten........
  Kahden viikon valvomisen jälkeen on pakko pistää hieman juttua blogiin välinpitämättömistä uroksen omistajista.
  Yökaudet saa kuunnella koirien ulvontaa ja haukkumista. Eikä edes päivällä pysty nukahtamaan.
  Eihän koira luonnolleen voi mitään, mutta, mutta.....
  Puhelinsoiton jälkeen koira pysyy puoli päivää pois.
  Tiedän, että jo tästäkin nousee varmaan karmea älämölö.
  Koneella odottaa valmiina runo julkaisua siihen hetkeen, kun hermot lopulta pimahtavat poikki. 

Pippeliä hakemassa

  Ja tapahtui näinä päivinä, että Nucalle oli pakko etsiä 'sulhanen'. Sellainen löytyi Kiimingistä Markon luota. Eipä kuin 'morsian' autoon eilen ja kurjassa kelissä kohti läntisiä maakuntia. Ilman navigaattoria olisin ajelemassa vieläkin etsien oikeaa taloa.
  Heti alkoi Astalan Pelimerkkiä kiinnostaa oikeat tuoksut.

                    Nuuskis, nuuskis
  Nucallekin tuntui uros olevan oikean sorttinen.

                    Eläpä ujostele, hyppää
  Ensin vielä leikittiin ja harjoiteltiin. Eihän siinä kauankaan mennyt, kun alkoi homma hoitua.

                    Aaaah

                    Ethän vielä lopeta

                    Kiitos Pekka
  Iltasella sitten kotiin vielä kurjemmassa kelissä, mutta onhan mehtäyskaveria autettava kaikissa tarpeissa.
  Nyt vain odotellaan reissun tuloksia.



 

Kahden viikon koe

  Näin viikon aluksi olin lupautunut tuomariksi ajokokeeseen. Koettelu tehtäisiin meidän maastossa. Aamulla ennen kahdeksaa tulivat Arto ja Henry koiransa Viken kanssa pihaan. Vikke on vajaa kolmevuotias suomenajokoira, uros. Sekä koira että omistaja olivat ensimmäistä kertaa kokeessa.
  

  Aamulla sateli hieman uutta lunta, joten keli oli tosi mainio. Välihanki hieman mietitytti, mutta sehän nähtäisiin päivän mittaan.
  Vikke taisi vähän oudoksua eka haulla, että missä haulikot? Vajaan puolen tunnin haulla jänis löytyi. Mukavasti ajo pyöri koko ajan kuulosalla. Tiukanhivakkaa oli äänen anto, mutta minuutteja kuiteskin kertyi. Kuusi kertaa nähtiin jänis tiellä pylkkäsemässä. Rekkakin siinä ajoi kerran meidän ohi. Erä tuli täyteen ja Vikke kiinni ajosta helposti.
  Toiselle erälle uuteen paikkaan ja koira irti. Me rupesimme kahville ja eväiden syöntiin. Eipä kerennyt haukata ensimmäistä suupalaa, kun ajo oli jo käynnissä. Haku kesti kuusi minuuttia. Ajoa kuunnellessa ehdimme kuitenkin kahvitella ja syökästä.
  Jänis päättikin siirtyillä aina uuteen maisemaan. Ensin kilometri ja jonkin aikaa pyörittelyä. Sitten pari kilometriä naapuri seuran alueelle ja alkoi uusi pyörintä. Hyvinhän se ajo kulki, kun oli aina puhdas jälki edessä. Haukkukin parani iltaa kohti. 
  Erän lopussa Vikke tuli ajosta näkymättömistä pillillä pois. VAU!
  Koira autoon ja eiköhän jumankauta rekka tulla murise tietä pitkin. Joskus saa meillä bongata autoja päiväkausia ja tänään kaksi rekkaa keskellä korpea.
  Eipä siinä mitään haittaa ollut puolin eikä toisin.
  Meillä kotona ynnäiltiin kortit ja nautittiin Minnan tarjoukset. Kiitos emännälle jälleen kerran!

  Taisi mennä pisteet yli yhdeksänkymmenen!
 
   

Eläkeläisten harrastuksia

  Nucalla ja Saagalla on juoksu, Mitzilläkin epäilyttää. Niinpä piti ottaa 13-vuotias Pico matkaan. Rusakkoa oli tarkoitus hätyytellä, mutta ei perhana Pico rupea sitä edes hakemaan yöjäljeltä.
  Valkoinen sieltä vain piti kaivaa ajoon puolessa tunnissa. Parin tunnin ajon jälkeen yritin ottaa kiinni, mutta Pico vain mulkaisi kuin sanoakseen, eihän tässä ole vielä lämmettykään.
  Pari tuntia vielä pyöri ajo kaukana, kaukana. Eihän siinä auttanut muu kuin hakea Minna apuun kiinniottoon. Minä yritin passata ajon etupuolella ja Minna lähti keskelle pyöritystä. Syöksymällä sai lopulta Picon ajosta kiinni. 
  Kova kunto on vielä Picolla. Yli neljä tuntia puotteli jäbän perässä. Eikä ollut turpa tukossa. 
  Kerran näin koiran, jäniksestä vain jäljet.

 

Mestaruuskoe

  Kainuun Ajokoirakerhon mestaruuskoe pidettiin lauantaina Sotkamossa. Eihän siellä uskalla koiria päästää pihasta mihinkään susien takia, niinpä maastot jouduttiin etsimään kaukaakin. Koiria oli viivalla kuitenkin kaksikymmentäkahdeksan.
  Meilläkin oli koemaasto. Onneksi ylituomari oli niin reilu, ettei minun tarvinnut lähteä aamulla Sotkamoon, vaan odottelin koiraa kotona.
  Arvonnassa sattui tänne Ajotaiturin Arvi. Kahdeksan jälkeen löysättiin koira etsimään. Aika pitkän haun jälkeen ajo pamahti liikkeelle. Tietenkin ajossa oli rusakon pentele. Suoraan vedettiin meidän pihaan, varmaan olisi mennyt pirttiin, jos olisi ollut ovi auki. Niinpä pyyhkäistiin naapuriin rakennuksen alle. Koira kiinni ja uutta etsimään.
  Toinenkin haku kesti kolmisen varttia, mutta nyt löytyi jo valkoinen. Hyvin meni ja koira saatiin heti erän lopussa kiinni ajosta. Jäbä kun hilpuili neljän metrin päästä meidän nokan eestä.
  Toinen erä alkoi puolen tunnin haulla ja mukavasti pyörikin metsässä. Pisteitä kertyi 87.25. Keli oli aivan mahtava, joten tällä tuloksella oltiin vasta yhdestoista. Ykkösiä ajettiin kaksikymmentä!!!
  Verkoillakin käytiin männä viikolla. Jyrki oli narupäässä

  ja itse seurailin verkon menoa jään alle.

  Tulihan sieltä yksi hauki

  ja Puumallekin kelpasi tuore kala.

  Annappa Minna vielä lisää.

 

 

  

Rusakkojahtia kaamoksessa

  Otsikkoon viitaten meillähän on nyt menossa kaamosaika. Minkä Kaisa (25.11.) kadottaa, sen Heikki (19.1.) herättää. On tuo mäen pirulainen sen verran korkea, ettei aurinko meillä nyt näy ollenkaan.
  Siitäkin huolimatta kokeilimme eilen rusakoiden vähentämistä. Jahtiin saapui Arppa ja Arpan Tuisku,saj, sekä Ari ja Riistakairan Sasha,vaj. 
  Tuisku lähti pihasta ja Saken kanssa lähdimme tien toiselle puolelle. Ei mennyt kuin pari minuuttia, kun Tuisku kiljaisi. Rusakko veti lumi pöllyten keskeltä peltoa melkein meihin pahki. Sakkehan näki sen ja sitten sitä mentiin. Pari kilometriä vedettiin suoraan molemmat koirat peräkkäin.
  Lopulta alkoi kiertää tien kahta puolen. Ari sitä pääsi ampumaankin pari kertaa, mutta taisi olla tinahaulit piipussa. Minäkin näin sen kerran ja Arppa olisi pääsyt ampumaan, mutta ajo oli naapurin pihassa. Lopulta Ari sen sai nurin. 
  Sakke saatiin kiinni, mutta Tuisku ei antautunut hihnaan, kun ei saanut vohkittua rusakkoa (sekuli).
  Arin kanssa lähdimme etsimään uutta ja Tuisku tempaisi rinteestä uuden ajon. Sakella tökki ensimmäinen ajo, mutta toinen jänis pysyikin sitten ajossa hämäriin. Lopulta Ari sai Saken ajosta kiinni. 
  Hieman on hankea, vaan eipä haitannut koiria, vaikka olivat kuutisen tuntia metsässä.
  Toivottavasti ei lauantaille keli pahene, kun on kerhon mestaruuskokeet. Meilläkin on yksi maasto, itse olen tuomarina.   
  Rusakoita on nyt saatu vähennettyä neljä kappaletta ja saman verran sekuleita. Urakka jatkuu.
  Illalla päästiin kuiteskin nauttimaan upeasta auringonlaskusta.

  Kuvia tullee lisää, kunhan opin käyttämään uutta kännyä.
 

Puumailua

  Tässä on nyt pitänyt hieman kiireenhivakkaa. Putinin pamaus oli Puolangalla (tuomarina), omia koiria laukkuutettu (neljä beagleä) ja verkoilla käyty (eilen neljä haukea).
  Täytyy turvautua Minnan ottamiin kuviin. Puuma on kasvanut ja potristunut. Ulkona viihtyy hyvin. Sisälle tulee vasta, kun itse haluaa. Kaikkea täytyy kokeilla villikaimansa tapaan. Seuraavassa kuvasarja seikkailusta.

  Mä oksalta ylimmältä nään .....

  Olinpas minä korkealla.

  Taidanpa lähteä jo koisimaan.

  Kylläpäs se jo ramasee.
  Koirien ja Puuman lisäksi muillekin tekee hyvää pieni happihyppely.

  Hertta kävelee kuin koira Minnan perässä ja vieläpä ilman hihnaa.