tiistai 9. joulukuuta 2014

Mestaruuskoe

  Kainuun Ajokoirakerhon mestaruuskoe pidettiin lauantaina Sotkamossa. Eihän siellä uskalla koiria päästää pihasta mihinkään susien takia, niinpä maastot jouduttiin etsimään kaukaakin. Koiria oli viivalla kuitenkin kaksikymmentäkahdeksan.
  Meilläkin oli koemaasto. Onneksi ylituomari oli niin reilu, ettei minun tarvinnut lähteä aamulla Sotkamoon, vaan odottelin koiraa kotona.
  Arvonnassa sattui tänne Ajotaiturin Arvi. Kahdeksan jälkeen löysättiin koira etsimään. Aika pitkän haun jälkeen ajo pamahti liikkeelle. Tietenkin ajossa oli rusakon pentele. Suoraan vedettiin meidän pihaan, varmaan olisi mennyt pirttiin, jos olisi ollut ovi auki. Niinpä pyyhkäistiin naapuriin rakennuksen alle. Koira kiinni ja uutta etsimään.
  Toinenkin haku kesti kolmisen varttia, mutta nyt löytyi jo valkoinen. Hyvin meni ja koira saatiin heti erän lopussa kiinni ajosta. Jäbä kun hilpuili neljän metrin päästä meidän nokan eestä.
  Toinen erä alkoi puolen tunnin haulla ja mukavasti pyörikin metsässä. Pisteitä kertyi 87.25. Keli oli aivan mahtava, joten tällä tuloksella oltiin vasta yhdestoista. Ykkösiä ajettiin kaksikymmentä!!!
  Verkoillakin käytiin männä viikolla. Jyrki oli narupäässä
  ja itse seurailin verkon menoa jään alle.
  Tulihan sieltä yksi hauki
  ja Puumallekin kelpasi tuore kala.
  Annappa Minna vielä lisää.
 

 

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti