perjantai 7. lokakuuta 2016

Merkkipäivän kunniaksi

  Tänään merkkipäiväni kunniaksi pääsimme Minnan, Mitzin ja Nucan kanssa treenaamaan Arin maastoon Salokylään. Sakkehan oli tietenkin Arilla mukana.
  Ensin jätimme Minnan ja Nucan tien varteen, sitten pistin Mitzin hakemaan eri kohtaan. Sakke tupsautteli vastalauseita autossa.
  Mitzi ei kyllä ollut terve, haku oli näennäistä ja lyhyen ajon jälkeen halusi vain autoon lepäämään. Päätimme päästää Mitzin (yli kymmenen vuotta) eläkkeelle. Mitzi pääsee kyllä vielä metsään, mikäli terveys ja kunto antaa periksi.
  Nucca sai pitkän haun jälkeen jäbän liikkeelle ja hyvin kulki teillä ja metsässä. Välillä oli pitkähkö hukka, mutta sieltä jostain ajo vain jatkui. Lopulta latasin haulikon ja passiin (Minnan haulipyssy oli kotona).
  Erehtyihän se jussi lopulta hollille ja päivä oli täydellinen.
  Välillä paikkasimme autosta renkaan ja sitten suunnistimme kuuntelemaan Saken ajoa. Jäniksenkin näin, mutta oli sen vertaa kaukana, että sai mennä. 
  Neljäänkymmeneen vuoteen vain kaksi tätä päivää en ole viettänyt jänismetsällä.
  Nuotio ja makkaran paisto kuuluvat automaattisesti päivän ohjelmaan.
  Kiitokset Arille!

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti