torstai 1. joulukuuta 2016

KATOAVA POHJOLA

  Olen erittäin innokas luonto-ohjelmien seuraaja. Mikäli en ehdi niitä katsomaan, tallennan ne kyllä.
  Tähän astisista ohjelmista ala-arvoisin oli viime lauantain Katoava Pohjola sarjan suomalainen osuus.
  En olisi uskonut, että Kimmo Ohtonen sortuu näin raflaavaan ja lapselliseen ohjelman tekoon. Kaiken huippu oli, kun tikistettiin laiturilla kyynel (ilmeisesti sipulin voimalla)  ammutun suden takia.
  Yle vielä näyttää tämmöistä p-aa.
  Mitä oikeasti on katoamassa pohjolasta. Itä-Suomessa ei ollut enää yhtään hirvenkaatolupaa. Koiria ei uskalla laskea metsään, koiraharrastus on loppumassa  (jalostuksen kannalta katastrofi).
  Sudet hakevat koiria pihasta, karhut repivät aiv-paalit ja hävittävät mehiläispesät.Ahmat hajoittavat kanakopit ja herkuttelevat valkealla lihalla.
  Meilläkin lähin susihavainto on sata metriä pihasta tänä vuonna. Aiemmin kaksikymmentä metriä navetan nurkasta.
  Nyt haetaan jo Itä-Suomessa  susiongelmaan apua Venäjältä (A-Studio 30.11.)
  Mikä siis on KATOAVA POHJOLA?
  Se on ihmisistä autio SUSIMAA!
  Susi minut sai alunperin aloittamaan blogini: Alkusoitto blogiin 25.8. 2013.
  Tästä lähtien aina kun näen telkussa Kimmo Ohtosen naaman, vaihdan kanavaa!
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti