Tässä jo heräsi epäilys, että meidän koirissa on vikaa, kun ei ajettavia löydy. Lauantaina kokeiltiin pitkäjalkaisilla ja yhtä vaikeaa oli.
Vaikka valkeus tuli, ei jäniksiä liikaa löytynyt. Haulikkoon en ole panoksia pistänyt ensimmäisen päivän jälkeen.
Lopulta Arin Sakke sai liikkeelle kusseron, mutta eipä ajo oikein kulkenut. Jäbä tuli istumaan vajaan kymmenen metrin päähän, eikä kehotuksista huolimatta lähtenyt lipettiin. Varoitin Sakesta, mutta pianhan se oli Saken hampaissa.
Sitten kopasimme neljän järven näköalapaikalla.
Kivesjärvi
Oulujärvi
Osmanka ja Kongasjärvi
Olisihan täällä voinut makkarat paistaa ja kuunnella ajoa, mutta ei Sakke merkannut yhtään jälkeä. Lisäksi alkoi sataa, joten pistimme pillit pussiin.
Arpan Tuisku oli hakenut tuntikausia, ennekuin löytyi ajettava huitsin nevadasta. Lopulta Arppa haki koiran ajosta pois. Eihän ainoita ajettavia raski ampua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti